"Mikään ei ole muuttunut paitsi asenteeni. Kaikki on siis muuttunut" — Anthony De Mello

Blogin puolelle tuossa jonkin aikaa sitten mainitsinkin, että katsoin meidän kalenteriin sopivan tokokokeen lähitulevaisuuteen. Ilmopäivää edeltänä iltana olinkin sitten haukkana istumassa koneella ja kyttäsin minuuttien kulumista keskiyöhön, sillä nyt en halunnut jäädä rannalle ruikuttamaan. Saatiin paikka kokeeseen ja niin se sitten konkretisoitui, että olisimme menossa vuosien jälkeen vihdoin tokokokeeseen! Jos jollekin lukijalle on epäselvää, niin Vekille kisattiin vuotiaana TK1. Kuitenkin jokaisessa kolmesta kokeesta paikkamakuusta tuli koira päälle, häiriköi tai inisten nousi ja liikkui kun muut makasivat. Mua alkoi ahdistaa ja vanhoilla säännöillä avoimessa mentiin vielä paikkiksessa piiloon. Sitten uusista säännöistä tuli viidakkorummutusta ja päätin, että kisaamme vasta sitten. En halunnut tilannetta, jossa olen piilossa ja joku menee häiriköimään toisten luo etkä voi itse olla koiran tukena. Alettiin myös samalla treenata Vekin tokoilmettä, joka kaipasi kohennusta koska enhän mä osannut vielä kaivaa Vekistä kaikkea potentiaalia irti. Opeteltiin nämä vuodet, että toko voi olla kivaa ja Vekki kasvoi aikuiseksi ja se pystyi vastaamaan treeniin kun oli itsevarmempi ja tulisieluisempi. Treenit ennen koetta menivät jokseenkin hyvin, vaikka lopulta koetta edeltäväinä viikkoina ei tehtykään niin paljoa kun olin suunnitellut. Koe oli Lahdessa VAU:n hallilla. Onneksi Lahdessa on ihania tuttuja ja saatiin yöpaikka edeltäväksi yöksi Miralta, jolla on Ardiente koira Vuk. Oli ihanaa ajella perjantaina rauhassa Lahteen ja tietää, että ei ole mikään kiire minnekään ja koko ilta aikaa olla rennosti. Haettiin ruokaa, käytettiin koirat lenkillä ja chillailtiin sisällä. Illalla lähdettiin katsastamaan VAU:n halli ja minä treenasin Vukin kanssa agilitya, koska luultavasti alan kisaamaan sen kanssa virallisissa kisoissa. Vukin kanssa hikoillessa tulikin sitten oma pää ja kroppa väsytettyä hyvin. Sitten vielä muut koirat ulos, iltapalaa ja sen jälkeen olinkin positiivisesti yllättynyt kun huomasin olevani ihan valmis nukkumaan. Onneksi sain myös nähdä lähtölistan illalla ja se vaikutti rotujen ja koirien osalta hyvältä. Vekki sai reunapaikan ja suurin osa koirista oli narttuja ja ainut uros pienikokoinen staffi - ei siis pelättävää. Aamulla jännitti välillä enemmän ja välillä vähemmän, mutta ehdottomasti oli hyvä idea tulla jo edeltävänä päivänä paikkakunnalle. Ei olisi psyyke kestänyt ajaa yksin tuntia kisa-aamuna.

Mähän valitsin tämän kokeen monesta syystä, mutta yksi iso tekijä oli tuomari. Ollaan Vekin kanssa sen verran traumatisoituneita ryhmäliikkeistä molemmat, että mä tarvitsin tuomarin kenet tunnen etukäteen. Olen rennompi kehässä silloin kun tiedän tuomarin olevan hyvä tyyppi. Ja vielä ihanampaa oli, kun liikkeenohjaajakin oli vielä erittäin hyvä tuttu, nimittäin Vekin veljen omistaja Tuuli. Tuulin kanssa on nukuttu monet leirit samassa huoneessa ja oli hauskaa kun oli tuttu tyyppi käskyttämässä. Vekki oli hallilla rento. Olin ehtinyt verkata sitä paikkaistumista varten, kunnes meille ilmoitettiin että avoimen luokan ryhmäliike tehdäänkin poikkeuksellisesti viimeisenä. Erään kisaajan auton rengas oli puhjennut ilmeisesti isolle tielle ja hän myöhästyi aloituksesta. Pyörittelin kyllä taas silmiäni tälle meidän tuurille, että aina jotakin poikkeavaa sattuu. Vekki oli vielä avoimen luokan viimeinen koira, joten se tulisi menemään suoraan yksilöliikkeistä paikkaistumiseen. Yksilöliikkeet oli onneksi jaettu kahteen osioon, jolloin ei tullut niin pitkää suoritusta ja vielä paikkaistumista siihen perään.

Ja sitten pisteisiin. Tuomarina Harri Laisi.

Seuraaminen 8.5
Vekki menee AINA vähän jumiin, jos seuraaminen on ensimmäinen liike. En tiedä ottaako se mun jäykästä olemuksesta vähän painetta, mutta muutama haistelu sieltä tuli ja pysähdyksissä ei keskittynyt kunnolla. Tylsää kun tämän eteen ollaan tehty niin paljon töitä, mutta kyllä siellä oli paljon hyvää ja työn tulostakin. Ei me olla näin pitkää seuruuta kyllä myöskään tehty.

Liikkeestä seisominen 10
Minä en tiennyt että uusilla säännöillä koira täytyy kiertää nyt aina tiettyä kautta ja kiersin sitten väärää kautta. Hyvä seisominen ja ei liikahtanut perään, mitä tekee rallyssa. Hyvä Vekki!

Luoksetulo 10

Liikkeestä istuminen 10
Mua jännitti niin paljon tehdä istuminen ensimmäistä kertaa kokeessa, että aivan tahattomasti muutin tempoa käskyä antaessa aavistuksen.

Ruutu 10
Hieno ruutu! Erityisen ylpeä olen ennakointivihjeestä, johon Vekki vastasi hyvin ja alkoi samantien hakea katseella ruutua ja sen jälkeen lukitti sitä katseellaan.

Nouto 9
En ole varma mistä pistemenetys lähti, mutta ei se nyt täysien pisteiden kympin arvoinen minustakaan olisi ollut.

Kaukokäskyt 0
Siis mitä. Noutohan oli toisen setin ensimmäinen liike ja jo kehään tullessa huomasin, että Vekki oli vähän puhki ja ei täydessä keskittymistilassa. Onneksi nouto oli ensin, jolla sain sitä nostatettua. Sen jälkeen yritin kovasti nostaa Vekkiä vielä lisää, sillä tiesin että kaukoista ei tule mitään jos se laskeutuu yhtään jumitustilaan. Alkupaikkaan siirtyessä näytti vielä lupaavalta, mutta sitten se ei reagoinut mun käskyyn. Ei mitenkään tyypillistä Vekkiä ja ihan uusi tilanne, että lähes kolmannellakaan käskyllä se ei reagoi. Kaukojen eka vaihto on ollut aina vaikea, etenkin jos jätöstä ekaan käskytykseen on pitkä odotus. Mutta ei mitään tällaista! Lopulta Vekki laskeutui kuin hakattu pieni koira maahan aivan säälittävään asentoon jalat kippuralla ja tyyliin lonkalleen. Tiesin että ei ole mitenkään mahdollista saada sitä sieltä enää ylös ja eihän se käskyihin reagoinut. En tiedä miten se saa itsensä tommoiseen jumitukseen. En kuitenkaan halunnut tarjota sille tilaisuutta olla kuuntelematta käskyjäni, vaan vaadin tekemään vaihdot lukuisilla lisäkäskyillä. Istumaan nousuissa päädyin jo käskemään sitä arkisella "ISTU"-huudahduksella, kun kaukojen oma käsky ei aiheuttanut mitään reaktiota. Ihan kysymysmerkkinä saa olla, että mikä tää homma oli. Vapautuksen jälkeen se vastasi kuitenkin sosiaalisiin kehuihin normaalisti.

Hyppy 10
Luojan kiitos kaukojen nollauksen jälkeen saatiin yksinkertainen liike seuraavaksi, jossa oli aika taattu onnistuminen ja Vekkikin nosti ilmettään.

Merkin kierto 10 
Merkkiin keskittyi hyvin ja teki tiiviin kiertämisen.

Paikkaistuminen 10
Ehdin kehästä ulos ja hengähtää ehkä muutaman minuutin, kun jo käsky kävi tulla ryhmäliikkeeseen. Vekki alkoi tässä vaiheessa olla aika puulla päähän lyöty, koska on tottunut rallyssakin tekemään suorituksen kerralla purkkiin. Nyt kun koetilanteessa kolmesti viriteltiin, tehtiin töitä ja palkittiin, niin se vähän alkoi uuvuttamaan pienen paimenkoiran aivoja. Kehään mennessä Vekki oli vähän huuruissa edellä kulkevista tyttökoirista ja haisteli parissa kohtaa maatakin. Tässä kohtaa saan kyllä kiittää itseäni siitä, että päädyin opettamaan sille paikkaistumiseen kaukopalkan. Palkkaan aina Vekkiä kisoissa lelulla, mutta tähän otettiin ruokapurkkipalkka joka jätettiin ennen kehään tuloa. Sain Vekin ohjaksista taas paremmin kiinni, kun muistuttelin vihjesanoilla odottamassa olevasta palkasta ja Vekki alkoi höristellä korviaan mun jutuille. Mähän päätin opettaa kaukopalkan työkaluksi siihen, jos ryhmäliikkeessä olisikin joku ahdistava tilanne tai levoton koira. Kun Vekki keskittyy palkan odottamiseen, niin se blokkaa ympärystön ja keskittyy siihen milloin saa vapautuksen juosta mun kanssa palkalle. Opetus oli mennyt toivotusti perille, sillä se vastasi vihjesanoihin palkasta todella hyvin ja otti taas skarpin työilmeen. Jättäessä toivoin että  se tajusi mitä oli tullut tekemään, sillä sanoin käskynkin vielä tavallista hiljempaa. Onneksi jännitys oli aivan turha, sillä Vekki teki liikkeen todella varmasti, ehkä kerran vilkaisi toiseen suuntaan (ei edes sinne missä muu rivistö oli vaan seinään) ja palasi samantien tuijottamaan mua. Ei merkkiäkään siitä ettei tietäisi mitä tekee ja istui samassa asennossa koko minuutin! Palatessa meinasin mennä väärältä puolelta koiraa, mutta tajusin korjata linjaani kun katsoin muita. Miten oon voinut unohtaa tämmösen linjan uusissa säännöissä....

Yleisvaikutus 9
Tuomari oli kirjannut itselleen nuo pari kohtaa ylös jotka yllä myös itse mainitsin (seuruu, kaukot, jäävissä mun moka koiran luo palatessa) ja niistä sanoi pari sanaa. Tämän jälkeen jatkoi että: "ja muutenhan se oli ysiä ja kymppiä" joka tuli itselleni aika iloisena yllätyksenä, koska en ollut ehtinyt juuri katsoa mitä pisteitä meille näytti.

 AVO1 278.5p ja 3.sija 



Palkkaamisen jälkeen alkoikin sitten jännittää. Jotenkin kaverini oli sellaisessa käsityksessä, että ykköstulos olisi meillä aika pienestä kiinni, jonka vuoksi mullekin tuli sellainen fiilis että nyt ei uskalla olla varma. En ollut itse nähnyt mitä pisteitä sieltä tuli, joten oli uhkarohkeaa sanoa. Tuomarin jakaessa pisteitä hän kruunasi heti neljännelle sijalle tulleen ja kertoi heille ykköstuloksesta, jonka jälkeen puhkesinkin sitten hymyyn. Heti seuraavaksi Vekki kutsuttiinkin kolmannelle sijalle ykköstuloksella. Hämmentynyt ja epäuskoinen fiilis, että sitten kuitenkin oltiin menty pisteissä reippaasti minimin yli ja selvä ykköstulos. Tokossa sitä vaan on niin pienestä joskus pisteet kiinni, että on helpompi olla nöyränä ja epäuskoinen siihen asti, että saa tuloksen mustaa valkoisella ja se on täyttä totta. Mutta me tehtiin se!!! Vekki teki sen!

Oon niin onnellinen, että päätin nostaa kissan pöydälle ja katsoa meille tämän kokeen. Paiskitaan töitä aina tehokkaammin kun päämäärä on kalenterissa valmiina. Nyt saadaan tehdä ihan uudet treenisuunnitelmat voittajasta ja alkaa uudella innolla tehdä liikkeitä, joita ei olla vuosiin tehty. Ja unohtaa vihdoin avoimen luokan liikkeet, koska onhan niitä nyt helvetti tehty. En malta odottaa että pääsen kentälle tekemään luoksarin stoppia, ohjattua noutoa ja hyppynoutoa nyt tosissaan! Ja miten palkitsevaa vihdoin jättää tämä luokka taakseen ja siirtyä korkeampaan voittajaluokkaan. Uskon että paikkamakuu traumankin kanssa tulee olemaan helpompaa, kun voittajassa taas maataan ja se on Vekille helpompaa. Ja toki voisi olettaa, että taas yhtä korkeammassa luokassa koirat ovat paremmin hallinnassa ohjaajillaan. Nyt on sellainen tokokipinä päällä, että en malttaisi odottaa ensi viikkoa jotta pääsen kentälle. En oikein vieläkään tajua millaisen kynnyksen olen itselleni näiden vuosien aikana asettanut tokosta ja niin me silti tänään oltiin kokeessa, mulla oli rento ja turvallinen olo koirani kanssa ja pystyin olemaan meidän omassa kuplassa - vaan minä ja koira. Ja nyt me heti tämän kokeen jälkeen saadaan kiitollisina siirtyä ihan uusiin kuvioihin ja mikäs sen parempaa juhlia tätä työvoittoa: uusi luokka ja koira ja ohjaaja joka rakastaa nykyään tokon treenaamista!





Lahden pikareissu kruunaantui vielä kokeen jälkeisellä ison porukan Mäkkäri-reissulla, jossa ehti vaihtaa kuulumia Ardiente porukalla. Siitä hakemaan corgit Miralta ja Tuulin kanssa vielä jäälenkille. Vekki jäi suosiolla autoon lepäämään, sillä energiaa täynnä olevissa corgeissa oli ihan tarpeeksi kun ne yhdessä jahtasivat ja leikittivät Vekin veljeä Deviä. Lenkin jälkeen otettiin vielä velikullat kahdestaan ja otettiin poseerauskuvat. Lopulta sain peräkonttiin kolme erittäin väsynyttä ja tyytyväistä koiraa ja ihanan lyhyt tunnin kotimatka sujui täydellisessä auringonlaskussa.

jänniä juttuja

(c) Sonja Löfgren 

Halli SM 

Aloitetaan vaikka siitä, mikä koskee hieman viime päivityksessä mainittuja kesän Agilityn SM-kilpailuja. No, ennen kesän arvokisoja on vielä Halli SM-kisat. En ollut ajatellut kisoja juurikaan, sillä siellä on vielä vanhat säkäluokat ja ajattelin että ei me nyt siinä vaiheessa vielä isoihin kisoihin lähdettäisikään. Kuitenkin sain tietää että kuka tahansa rankingin ulkopuolelta voi ilmoittautua mukaan, jos jää tilaa. Hetken mietin että onko tässä ideaa, mutta sitten totesin että haetaan nyt kun kotihallilla kisataan ja sehän olisi vain hyvää kokemusta kesää varten. Lopulta menikin aika täpärälle, sillä makseja oli ilmoittautunut muutama enemmän kuin 160 joten paha sanoa olisimmeko oikeasti jääneet ulkopuolelle vai ei, sillä kisajärjestäjät päättivät että ottavat kaikki hakeneet mukaan. Huvittavaahan tässä on, että isoista makseista meillä ei ole kuin yksi nolla, koska siirryimme samantien kisaamaan pikkumakseihin, jolloin omassa päässäni ja maksien rankingissa näyttää siltä kuin mitään ei osattaisi. Lähtölistoissahan se tulee näkymään siinä että starttaamme ilmeisesti ensimmäisten joukossa. Yritän olla ahdistumatta ajatuksesta että sillä olisi mitään väliä, sillä pikkumakseissa olemme saavuttaneet paljonkin jo vuoden ensimmäisten kuukausien aikana. Ei sillä ole väliä että niitä ei nyt lasketa tähän ja emme yllä korkeammalle rankingissa, sillä kokemustahan sinne mennään hakemaan. Ja nauttimaan siitä, että saamme nyt toisetkin arvokisat tälle vuodelle ekaa kertaa elämässä ja saamme itse osallistua kisoihin joita yleensä mennään ihailemaan kisapaikalle ja huokailemaan että ehkä mekin joskus. Jos tulokset riittävät lauantaina vielä tarpeeksi pitkälle, niin kisaamme toisena päivänä yksilöiden lisäksi HSKH:n seuran toisessa joukkeessa. Jännittävää! Kisoihin valmistaudutaan treenaamalla peruspalikoita kuntoon ja ottamalla ainakin yhdet kisat alle ihan niissä isoissa makseissa.

<3

Maggie kävi vihdoin ultrassa ja siellä kaikki näytti oikein hyvältä. Pentuja näkyi ainakin kahdeksan - siis kahdeksan!! Nyt saa jännitys vähän höllätä tämän osalta ja aletaan odottelemaan viikkojen kulumista sinne synnytykseen asti. Olipa ihanaa että pentuja siellä oli, sillä kyllä tästä yhdistelmästä niitä kovasti toivottiinkin onnistuvaksi.

90's kisat

Muissa ei niin suurissa uutisissa käytiin kisoissa sunnuntaina. Olin aivan rikki kahdesta pitkästä kuvauspäivästä ja kurkku oli törkeän kipeä ja yskin sellaista keuhot pihalle- kuivaa yskää. Aamulla voivottelin sängyssä paskaa oloani ja mietin että jos jotakin on pitänyt oppia, niin se ettei puolikuntoisena vaan kannata lähteä kisoihin. Yleensä siitä seuraa vaan pahempi olo ja yleensä paha mieli, kun edes vaivautui lähtemään. Olin jo harkitsemassa soittaa ettei tulla, kunnes päätin kammeta ylös sängystä ja menin suihkuun. Suihkussa tuli pirteämpi olo ja kiskoinkin 90-luvun teemakisojen mukaiset vermeet päälle, pakkasin koirat autoon ja kurvasin lähimpään apteekkiin. Särky- ja kurkkulääkkeiden voimin mäkkärin autokaistalta aamupalaa (ja siinä vaiheessa meni jo lounaasta ja päivällisestäkin) ja kohti kisapaikkaa. Huvitti kyllä näky pelkääjän paikan penkillä: mäkkäripusseja ja lääkkeitä - ei ihan perinteinen hyvän kisapäivän merkki. Ensimmäinen rata oli aika taistelua ja sen jälkeen tuntui että kurkku polttaa kiinni. Ehdin jo laittaa kaverilleni viestin että lähtee tulemaan ja ohjaa Vekin kaksi vikaa rataa, mutta jäähkälenkillä ehdin miettiä asiaa. Emme tarvitse Vekin kanssa nollia, vaan tarvitsemme onnistumisia toistemme kanssa. Vaikka vaan hyvä lähtö ja hyvä kontakti, enemmän sitä kuin että joku muu juoksee Vekin kanssa. Isot kisat kolkuttelee parin viikon päästä ja sitä varten kaikki aika jonka itse juoksen radalla koiran kanssa on plussaa. Joten laitoin kaverille viestin että meen itse ja hyvä niin, koska heti seuraavalla radalla tuli nolla ja 2.sija! Koko kisapäivä oli lopulta kokonaisuutena taas todella hyvä ja jokainen rata mentiin alusta maaliin hyvänä, pieniä kauneusvirheitä. Kyllä tuntui hyvältä tehdä nolla, kun oli meinannut aamulla jättää menemättä. Hyppäriltä tehtiin kymppi ja tosiaan ekalta radalta hylätty, koska laitoin takaisin A:n kontaktille. Mutta silti jokainen rata oli ehkä kokonaisuus. 

All our dreams can come true if we have the courage to pursue them

Se oli siinä! SM-nollat tuplaa myöten tehty! Kesällä päästään kisaamaan arvokisoissa Agilityn Suomenmestaruudesta!

Eilen oltiin kisaamassa Kirkkonummella ensimmäistä kertaa tässä hallissa. Pieni halli, olematon lämppäalue ja ahdasta, jonka vuoksi mietitytti saanko omaa päätä pidettyä kasassa jos jännitän miten Vekki kestää tilaa. Onneksi se on rentoutunut kuitenkin paljon jo syksyn kokeesta ja koiran päälle tulosta, koska joka viikonloppuhan me jollain kisapaikalla ollaan. Ei ollut ongelmaa olla tuollakaan ja pystyin olemaan itse rento. Ensimmäinen rata oli hyppäri ja yleensä en pysty itse keskittymään ja tekemään hyvää rataa näin. Rata oli profiililtaan kuitenkin todella kiva ja tehtiin nollaa aina kolmanneksi viimeiselle hypylle, jossa olin myöhässä kuin jäin varmistamaan Vekkiä putkelta. Vedin vielä sitä pois linjalta jolloin ei ollut mitään tehtävissä ja hyppäsi kahden suoran putken jälkeen olleen sivuttaishypyn väärältä puolelta. Kaksi seuraavaa rataa olivat myöskin profiiileiltaan meille sopivia ja hyviä. Ensimmäiseltä agiradalta tehtiin voittonolla. Tämän jälkeen alkoi tottakai jännittämään, koska jäljellä olisi viimeinen rata ja mahdollisuudet tehdä siitäkin hyvä rata. Onneksi ratapiirrustukset oli laitettu seinälle, jolloin pystyin jo miettimään sitä etukäteen samalla kooten omaa päätä. Ja me tehtiin nolla tältäkin radalta!!! Parissa kohtaa ohjaus petti kun en liikkunut tarpeeksi tehokkaasti valmistelemaan ohjauksia, joten ne menivät vähän B-ratkaisuilla mutta onnistuneesti. Pitää jatkaa nyt kunnolla salitreeniä ja alkaa juoksemaan, jotta jaksaisi paremmin kirittää radalla ja tehdä sen mitä aikoikin. 

Tuloslistaa piti tuijottaa varmaan minuutti ja yrittää painaa verkkokalvolle se että kyllä, siinä lukee mustaa valkoisella että nolla se oli. Ulos mennessä alkoi tärisyttämään ja kyyneleet meinasi puskea silmiin - ME OIKEASTI TEHTIIN SE!! Onnellisuuden ja hämmennyksen fiilikset, juostiin kauemmas hallista ja hypittiin yhdessä tasajalkaa ilmaan samalla kun kiljuin Vekille että me mennään ihan oikeasti SM-kisoihin! Maaliskuu on vasta alussa, eli tässä on monta kuukautta aikaa nyt treenata asioita kuntoon kesälle ja jatkaa myös kisaamista. Oon kyllä niin iloinen ja onnellinen, että yksi iso unelma käy jo nyt toteen. Pääsen ensimmäistä kertaa itse kisaamaan arvokisoihin maailman parhaan koirani kanssa sen ollessa vasta 4-vuotias, eli toivonmukaan näitä arvokisoja tulee vielä seuraavina vuosina lisää. Me ollaan Vekin kanssa hitsauduttu tämän vuoden aikana kokoajan paremmaksi tiimiksi ja siihen voi aina luottaa radalla, kunhan itse olen sen arvoinen ohjaajana. Nyt on kaikki paine pois tuloksista ja voidaan keskittyä vaan tekemään hyviä ratoja ja harjoittelemaan lisää onnistumisia. Vekin kanssa tekeminen on yksi parhaista asioista ikinä. 

tokoasiaa

Toko se on kyllä ihan omanlainen tunteiden vuoristorata. Toisena päivänä ei malttaisi odottaa seuraavaa treenikertaa ja raapustaa suunnitelmia ylös innosta puhkunen ja sitten taas joskus jo treenikentällä täytyy hengitellä syvään ettei tekisi mieli lyödä hanskoja tiskiin. Onneksi nykyään kuitenkin lähes aina mennään ensimmäisen esimerkin fiiliksissä. Tokon piti olla pannassa vielä pitkään, mutta tässä on tullut vähän muutoksia suunnitelmiin. Olin päättänyt että kisataan nyt vain agilitya kevät niin pitkälle kuin jaksetaan, mutta sitten tulikin olo että olisi se mukava nyt päästä muissakin lajeissa kisoihin asti kevään aikana. Kevät ja kesä kun on toko-rallytokoihmisen parasta aikaa, kun voi treenata ulkona ja olisi ihanaa saada uutta työstettävää ulkokaudelle. Treenattu on ja asiat hyvällä mallilla, niin haluan päästä tekemään tuloksia. Ostin jo lisenssinkin, mutta sen jälkeen sain kuulla että kaikki maaliskuun rallytokokokeet ovat täynnä. Koska rallytokossa mestarissa kisaaminen siirtyy nyt luultavasti huhtikuulle asti, niin huvikseni kävin vilkaisemassa miltä tokokoekalenteri näyttäisi. Löysin sattumalta aika kivan kokeen ja sitä ajatellen ollaankin tehty nyt jopa enemmän tokoa kuin rallytokoa. Mä oon vähän semmoinen että rakastan kisaamista, koska Vekin kanssa on niin kiva kisata ja tulokset ovat yleensä ahkeran treenin jälkeen aina mahdollisia. Haluan tuloksia, koska en jaksa ylläpitää ja hioa liikkeitä ilman tavotteita ja pyöritellä peukaloita että kai sitä joskus sinne kokeeseen sitten. Tavoitteena ei ole tokosta hakea kuin yksi hyväksytty tulos ja sen jälkeen siirtyä seuraavaan luokkaan. Siksi päätin että voin ihan hyvin pyrkiä nyt saamaan tämän tuloksen tässä rallytokonkin ohella tai ennen sitä. 

Paikkaistumisen kanssa on ehditty hakata päätä seinään. Vekki ei vaan ymmärrä että se on liike ja pienenkin häiriön tullessa valui maahan, koska se oli tuttua ja istuminen asentona vielä niin herkkä. Tätä on treenattu nyt kokeenomaisesti niin, että jätetään yhdessä palkka odotustilaan, sitten mennään remmissä kentälle ja kokeenomaisesti mennään suorituspaikalle, irrotetaan hihna ja jätetään istumaan. Ajan (tai sen yli) palaan koiran taa, vierelle ja siitä vapautan sosiaaliselle palkalle eli mun kehuille. Siitä kytken, "mennään hakemaan palkka!!!" ja juostaan yhdessä kaukopalkalle. Saatetaan tehdä 5-6 toistoa yhden treenin aikana. Yritän tällä luoda Vekille rutiinia, jotta sille ei tulisi kokeessa olo ettei se olekaan varma mitä on tullut tekemään ja tarjoaisi maahanmenoa. Ekan treenin aikana se kahdella eri kerralla valui maahan minuutin loppupuolella. Näistä ihan spontaanin reaktion mukaisesti juoksin samantien sen luo "ei, ei ei käy ei tommonen ei käy" ja ymmärti nostaa itsensä heti takaisin istumaan. Kitken tätä ajatusmallia pois, että kyseessä olisi vain "odota jossain asennossa ja jos alkaa siltä tuntumaan niin käy maate" ja se toikin parilla huomautuksella jo heti tuloksia. Kotona Vekin on pitänyt jo pitkän aikaa tehdä aina joku käytösruudun liike ennen lupaa alkaa syömään. Nää on hyviä hetkiä tehdä tätä, koska palkkion arvo on niin mielettömän suuri. Nyt ollaan ymmärrettävästi tehty pelkkää seisomista pitkään, koska se tuli ihan uutena liikkeenä. Kaveriksi on alettu kuitenkin tekemään myös paikkaistumisia. Siinä se nälkiintynyt raukka joutuu aina vähintään minuutin pönöttämään asennossa kuola valuen, kun ruokakuppi on vieressä odottamassa.

Noudossa luovutin kapulan kanssa eteentulosta. Meillä oli jonkin aikaa sitten aivan paska treeni, kun eteentulo kapulan kanssa ei vaan millään onnistunut. Joskus Vekki tekee parikin toistoa hyvin ja sitten alkaa pelleily. Kaikki ilo häviää tekemisestä, kun minä en ymmärrä mistä kiikastaa, kun tuntuu että mikään apu tai vihje ei auta Vekkiä tekemään seuraavaa toistoa paremmin. Niimpä päädyin kokeilemaan lopulta taas pistää se hakemaan kapulaa ja vihjeellä pyysin sen kiertämään yllättäen selkäni takaa sivulle. Tämä onnistui samantien ja se onnistui täydellisesti myös seuraavatkin toistot. Päätin että koska eteentulon hinkkaaminen syö vain meidän suhdetta ja pitkään rakennettua paloa tokon treenaamiseen, niin pistetään eteentulo jäähylle toistaiseksi. Sitten kun PK-kokeet alkavat tulla ajankohtaiseksi, niin palataan asiaan. Vekin ilme koheni heti kun se sai tuoda kapulan selkäni takaa ja nyt se tulee kerta kerralta itsevarmemmin ja on selvästi jopa helpottuneen näköinen. Jäävät ja ruutu näyttää tällä hetkellä hyvältä. Työlistalla ovat seuraamisen peruuttaminen, loppuperusasennot vauhdikkaista liikkeistä (ei keskity tekemään liikettä loppuun asti, vaan istahaa vauhdista epätarkasti) ja se paikkaistuminen. Muuten ollaankin jo luotu katseita myös voittajan liikkeisiin, koska kyllähän se kutkuttaisi päästä treenaamaan uusia hommia. Mutta siihen saakka että 1-tulos avoimesta saadaan, niin pyritään työstämään se mahdollisimman hyväksi paketiksi.

Jos voittajan liikkeitä ajatellaan, niin vain tunnari on edelleen pahimmillaan lähtökuopissa. Ohjatun Vekki osaa, hyppynoudossa ei ihmeellistä (tosin pitää muistutella metallikapula), ruudusta seuraaamaan tulo on tuttua sekä luoksetulon stoppi tuskin tulee olemaan mikään suuri työmaa. Kaukotkin ovat tuttuja, tosin vielä arvon että millä tekniikalla opetan istumasta seisomisen ja seisomisesta istumisen, kun leirillä sai vinkkejä tekniikoihin. Paljon osia mitä on kyllä tullut tehtyä ja ne täytyy vaan herätellä esiin. Edelleenkään Vekistä tuskin tulee ikinä pääasiallisesti tokokoiraa, joten mulle riittävä palkinto on että saamme nyt treenata tokoa niin että kummallakin on hauskaa ja halu oppia uutta ja kehittyä.