mikä vekistä tulee isona?

Vekin sairasloma loppui jo vähän aikaa sitten ja ollaankin otettu taas tuntumaa agilityyn. Ensimmäinen treeni oli pelkkä palauttelu "juostaan esteitä kentän päästä päätyyn"-tyylillä ja hyvin oli Vekillä ajatus ja kropanhallinta mukana. Puomin alastulosta tuli useampaan kertaan läpi kun jäänyt sitä vahtimaankaan, pienellä varmistelulla alkoi taas muistaa pysähtyä. Puomihan on ollut Veestä jo pitkään taas vähän jännittävä eikä sitä uskalleta juosta hullun raivolla, joten parempi että vauhtia on ku arkuutta.  Seuraavat treenit oli oman ryhmän, jossa ei ollutkaan paikalla kouluttajan lisäksi kuin kaksi - me ja toinen treenaaja. Tehtiin MM-karsintojen hyppäriä ja otettiinkin sitten leikkimielinen australianpaimenkoirat vastaan bordercolliet skaba, kun juoksin myös kouluttajan Ripa-auspain kanssa ja toinen ohjaaja kahden bordercollien kanssa. Kyllä vieras maksi koira tuntui niin jännältä käteen:  Ripan laukka-askel oli kuin hevosella ja useamman kerran se levahtikin jonnekin väärälle esteelle, kun oon tottunut koiraan joka seuraa aika tarkkaan mitä mä teen. Tulin kyllä tosi tyytyväiseksi taas siitä millaisen kultakimpaleen oon saanut treenikaveriksi, sillä Vekki on vaan niin selväpäinen työskennellessään ja kiltti ja pieni ja kuuliainen, kuten kouluttajakin taas mulle sanoi. Kolmannet treenit oli sunnuntaina, kun mentiin treenaamaan Ojankoon Maijan ja auspaiden kanssa. Tehtiin Liuhdon valmennuksessa ollutta 25 esteen rataa, jossa teemana oli pitkät viennit. Rataa rakentaessa aloin huomaamaan etten saisikaan ihan mitään kevyttä sunnuntaimielelle sopivaa hömppää josta salaa haaveilin, vaan tarkkuutta ja helvetin nopeaa askelta vaativaa harjoitusta. En uskonut meidän kykenevän menemään rataa kuin korkeintaan viiden esteen osissa, mutta mitä vielä - mehän tehtiin lähes puhdasta rataa pienillä kauneusvirheillä. Oli miten oli, niin osaan kyllä arvioida meidän tason aika alakanttiin!

Vekin vesipelastusura lähti ihan hyvin käyntiin ja ostamani kumivene ei ole ottanut itseensä, vaikka siitä on hyppinyt kaksi koiraa veteen ja muuten vain kuljetettu yhtä ihmistä ja kahta koiraa.
Toiseen vepen soveltuvuuskokeeseen olisi ilmoittautuminen ensiviikolla, mutta joudun ehkä lannistumaan ja olla ilmoittamatta meitä. Niin koomista kuin vesipelastusksen treenaaminen on ollut, niin ei me kyllä vielä soveltuvuuskoetta tällä treenimäärällä mennä läpi. Tyhmää, mutta kuka tietää ehkä ensi kesänä meillä on ensinnäkin auto jolla kuljettaa kumivenettä tai jopa järvi lähellä. Luultiin siis että meiltä olisi helppo mennä Firan montuille jossa voisi vepeä treenata, mutta joku reittioppaassa ja navigaattorissa olikin vialla ja se näytti sijainnin ihan väärin. Mutta kyllä me loppukesä silti vepeä humputellaan ja tehdään pohjaa ensi kesää varten. Yleensä Vekki omaksuu uudet asiat niin nopeasti ja rohkeasti, että unohdan välillä miten jotkut asiat tarvitsevat toistoja etenkin jos pikkupoika on yhtään epävarma, esimerkkinä nyt vaikka toko. Vepessä se tuli yhdellä toistolla epävarmaksi ja sen jälkeen jouduin tsemppaamaan että ei tässä mitään hyvin menee. Sitten se alkoi tarjoamaan pelleilyään, eli uimaan ympyrää ja pyydystämään räiskimiään vesipisaroita. Totesin oikeastaan sen jälkeen, että en lähde kyllä soveltuvuuskokeeseen koiran kanssa joka saattaa kesken kaiken keksiä että täälläkin voi leikkiä tätä sairaan siistiä hommaa.


Sitten otsikkoon viitaten, ajattelin että olisi kiva hiljalleen päättää ne lajit joita aletaan ihan tosissaan treenaamaan. Tosissaan tarkoittaa sitä, että tavoitteena on päästä kisaamaan, ottaa välitavoitteita ja treenata rutiininomaisesti. Vatipää on ollut ihan huippu monitoimikoira, mutta olisi myös huikeaa joskus kisata sen kanssa etenkin palveluskoiralajeissa. Kaikki PK-lajit mua kiinnostaa, mutta kiinnostus ei riitä kun pitäisi joskus treenatakin. Päätin, että koitan nyt ensin saada meidät hakuryhmään, jos ei onnistu niin sitten se olisi varmaan viesti. Jälkeä tuskin tehdään tavoitteellisesti ennen uuden auton omistamista. Agility on tietenkin ykkönen. Nose work kiinnostaa mua ja mehän ollaan vastaavaa tehtykin, kun Vekki osaa etsiä vihreän teen hajua sisätiloista. Vepe on oivallinen kesälaji. Tokoahan me edelleen treenataan, mutta se taitaa olla sellainen laji etten anna itselleni lupaa haaveilla kokeeseen menemisestä vielä pitkään aikaan! Mikään kiirehän meillä ei ole missään lajissa, etenkin kun Vekki on mun ainoa harrastuskoira ja tulee olemaan pitkään

on harhaanjohtavaa kutsua ketään täydelliseksi idiootiksi, koska kukaan ei ole täydellinen

Elämä neljän koiran kanssa on ollut yllättävän mukanaa ja etenkin kivaa vaihtelua. On mukavaa viedä isompi porukka hyviin maastoihin juoksemaan ja nähdä sitten kotona lopputulos, kun kaikki neljä simahtavat tyytyväisinä lattialle. Vekin kynsi on ollut jo vähän aikaa hyvässä kunnossa ja kuumimpana helleviikonloppuna soitinkin kasvattajalle ja kysyin voisiko Vekkiä jo uittaa. Kun hyväksyntä tuli, niin vietiin koko konkkaronkka joelle uimaan ja Vekki oli niin onnellinen päästessään uimaan ja myös juoksemaan pehmeälle pellolle. Tarkkailin kynttä tämän reissun jälkeen ja kun huomasin ettei se miksikään mennyt, niin olen alkanut höllätä jo ja Vekki sai alkaa juosta vapaana nurmikolla ja pellolla sekä uida kunnolla. Kynttä ei enää suojattu, mutta yksin ollessaan kauluri oli varmuuden vuoksi päässä. Nyt pari päivää ollaan menty jo normaalisti muissakin maastoissa. Yksi syy rentoihin lenkkeihin on Vekille ostamani kuonopannan ansiosta. Vekki ulkoilee tällä hetkellä aina remmissä ollessaan myös kuonopanta päässä, sillä se rauhoittaa sitä todella paljon. Kuonopannassa ollessaan se ei yritä possuilla ollenkaan vaan on oikeasti rennompi. Kuonopanta on auttanut myös ohituksiin, sillä Vekki ottaa paljon paremmin niissäkin taas kontaktia, kun se on jo valmiiksi lähellä mua.

Olen miettinyt nyt useana päivänä sitä, miten tietyt koiravarusteet leimataan usein sellaisiksi "epäonnistujan valinnoiksi" ja minkä vuoksi itsekin pidin kuonpantaa ihan viimeisenä vaihtoehtona. Nyt kun on käyttänyt sitä jonkun aikaa, niin tuntuu hassulta miten vaikealta tuntui mennä kauppaan ja vain ostaa se. Meillä on myös juuri ostettu Eetulle kuonokoppa (kankainen) kynsien leikkuuta varten. Eetu vihaa kynsien leikkaamista ja se ei osaa käyttäytä silloin yhtään. Kun katson kynsiä niin Eetu pitää tyytymätöntä mörmötystä ja välillä koittaa murista. Kun leikkaan leikkureilla kynttä, niin Eetu aina säpsähtää ja liikahtaa. Leikkasin eräänä päivänä kynnet ja laitoin Eetulle ensimmäistä kertaa kuonokopan, niin tuntui että sekin rauhoittui. Itse rentouduin siksi, että tiesin että Eetu ei voi ainakaan iskeä hampaitaan käsivarteeni vastapalvelukseksi siitä että yritän hoitaa sitä, sillä uskon että on pieni mahdollisuus että se voisi tehdä niin koska vihaa kynsien leikkuuta niin paljon. Kynsien leikkaaminen on kuitenkin koirasta niin ikävää, että kuonokopan kanssa leikkaaminen käy ripästi. Hassua miten epäonnistujalta ensin tuntui kun kuonokoppa meni hankintalistalle, mutta nyt kun näen mikä hyöty siitä on, niin tuntuu hölmöltä että en tehnyt sitä aikaisemmin koska ajattelin sen olevan niin "huono juttu".

Uimisen lisäksi ollaan käyty lenkillä Jennan, Hyrrän ja Delian kanssa sekä Miran ja Ardiente-koirien Taikan ja Dinan kanssa. Iltaisin ollaan menty monena kertana kodin viereiselle nurmikolle tai hiekkakentälle tekemään tokoa ja temppuja. On niin kivaa treenata vaihteeksi tokoa koiran kanssa, joka voisi seurata vaikka kilometrin ja sitä ei tarvitse mitenkään tsempata tekemiseen! Eetun kanssa ei olla tokoiltu ikuisuuteen tällä tavalla, mutta niin se vain teki koemaista ruutua, merkkiä ja noutoa - tuosta vaan! Ja toistoja se kestää, vaikka välillä meinaa ääntä tulla ja lelulla leikkiminen on kivaa. Olisi tarkoitus opettaa Eetulle nyt enemmänkin ylempien luokkien liikkeitä, sillä se kaipaa haastetta ja vanhojen juttujen toistaminen ei on pala kakkua. Unton kanssa on tehty pikkuisen tokoa, temppuiltu ja leikitty. Olin haljeta ylpeydestä, kun yksi päivä Uns teki lähes kokeenomaista ruutua (tosin ruudussa oli namialusta) ja toisissa treeneissä leikki mun kanssa lelulla öristen. Treenipaikka ei ole sille todellakaan helppo, sillä ympärillä leikkii ja juoksee paljon eri ikäisiä lapsia ja vieläpä rusakoita. Yhdissä treeneissä jalkapalloa pelattiin samalla kentällä. Unski treenaa nykyään häntä pystyssä tomerana, on aina liekeissä kun pääsee tekemään mun kanssa eikä sillä tunnu olevan aikomustakaan possuilla!

Vekin kanssa toko alkaa olla aika tukevalla pohjalla. Nouto toimii eteentulon kanssa ihan kelvosti siihen missä mennään ja kaukot tekee jo koeomaisesti pienellä välimatkalla vaikka välillä hoopoileekin. Seuraamisessa mennään jo pidempääkin matkaa satunnaisesti, mutta ilme pysyy aina kiitettävänä. Ja jos tuntuu, että ei pysy niin seuraava toisto saattaa olla lelun lentäminen heti ensimmäisestä askeleesta tai pelkästä perusasennosta. Vaikka en fanitakaan naapuruston juoksevia ja äänekkäitä lapsia, niin Vekin kanssa tekee älyttömän hyvää että niitä pyörii ympärillä kun treenataan. Yksikin ilta tehtiin merkin kiertoa, niin äkkiä eräs vierestä juokseva pikkupoika jäikin ihan merkin lähelle seisomaan ja toljottamaan. Tyypilliseen tapaan Vekki ei tietenkään noteeraa lapsia ollessaan töissä, mutta silti uskon että tämä tekee hyvää sille. Vekistä siis lapset ovat tällä hetkellä todella epäilyttäviä.

Eetusta huomaa ettei se ole ihan täydessä iskussa. Jos se saisi päättää, niin sen urheileminen olisi varmaan pelkästään uimista ja treenaamista. Olenkin suhteuttanut Eetun rasituksen niin, että päivinä jolloin tehdään jotain rankempaa tai nähdään muita koiria, niin seuraavana päivänä ja sitäkin seuraavana Eetu on kevyemmällä liikunnalla. Sen huomasi keskiviikkona, kun oltiin edellisenä päivänä nähty Jennaa ja koirat sai rallata pellolla. Olin lähdössä lenkille muiden kanssa, niin Eetua ei vain huvittanut tulla ja se jäi aivan tyytyväisenä makoilemaan olohuoneen matolle, vaikka lähdin muiden kanssa ulos. Mutta eilen taas se oli aivan lähdössä, kun oltiin eteisessä. Unski taas jaksaa painaa täysillä muiden mukana. Eilen nappasin sakset käteeni ja vedin sen maha- ja tassukarvat pois varmaan viidessä minuutissa. Kyllä tuli taas kevyempi olemus eikä mikään roska tai hiekka jää kutittamaan karvojen sekaan

Kun Vekki on saanut alkaa taas uida, niin mulle tuli äkillinen päähänpisto: mitä jos koitettaisiin saada vielä vepen soveltuvuuskoe tänä kesänä läpi. Tutkittuani koetarjontaa huomasin että olisi neljä mahdollista koetta jonne voitaisiin päästä ja itse soveltuvuuskoen alueet eivät tuntuneet kovin vaikeilta koiralle, joka rakastaa uimista ja työskentelyä. Lisäksi tykkään treenata Vekin kanssa lajeja joissa sillä on itseluottamusta, joten vepe tuntui tosi hyvältä idealta. Niin päädyin samantien ostamaan halvalla myynnissä olleen kumiveneen, joka ei tietenkään vastaa vepessä käytettävää isoa kumivenettä, mutta uskon että treeneissä se kelpaa.

Treeniin meni ensimmäisenä esineen vienti, jota tehtiin apuohjaajan (poikaystävän) kanssa. Ei mitään ongelmaa, koska vientiä on treenattu Vekin kanssa vähäsen aikaisemmin. Nyt pitäisi odottaa aurinkoisia päiviä ja laittaa kumivene vesille ja etenkin veneestä hyppääminen ottaa tehotreeniin. Hei, pitäähän sitä tavotteita olla ja uiminen on täydellistä urheilua kasvattamaan Vekin kuntoa agilitya ajatellen, jonne palataan myös viimeistään ensi viikolla viikkotreeneihin!

Ajatuksena olisi kirjoittaa treenejä enemmän ylös, kun nyt päästään corgienkin kanssa kunnolla eteenpäin.