31 elokuuta 2014

pienen pojan treenielämää


Terveystulosten jälkeen on veto agilityhallile on ollut kova ja ollaankin käyty treenimässä useampaan kertaan viikossa. Ja kylläpä tuntuu hyvältä! Niin ohjaajalle kuin koirallekin tulee ihan uutta intoa touhuun, kun treeneistä saa monipuolisempia ja haastavampia. Kontakteista puomia ja A:ta ollaan alettu tekemään. Yksittäisenä esteenä opetellen ja Vekki on erikseen saanut tarjota alastulolla 2on2offia mikä on siitä huisin hauskaa. Kun esteet yksittäin ovat menneet hyvin, niin aloin ottamaan niitä hyppyjen ja putkien yhteyteen. Eilen tehtiin tosi helppoa 0-muotoista rataa (joku mun erikoisuus) jossa molemmat kontaktiesteet radalla. Tosi hyvin se ottaa kontaktit ja muuten menee esteen vauhdilla, mutta 2on2off löytyy. Satunnaisia "hupskeikkoja" on sattunut, kun intopäissään porsas rymistää kontaktista ohitse, koska on vaan niin siistiä. Näistä en huolestu, sillä pääsääntöisesti tekee hyvin ja edelleen vahvistelen jatkuvasti pelkkää 2on2offin tarjoamista

Kiittelen kyllä itseäni, että olen panostanut Veen irtoamiseen aina. Eräissä treeneissä tehtiin irtoamista siten, että huutelin vain kauempaa esteitä ja Vekki sai ampua hypyille ja putkiin itsenäisesti. Lopuksi seisoin itse keskellä esteitä ja huutelin käskyjä, jolloin Vekki suoritti 0-muotoisen (ihan oikeasti, ei enää yhtäkään näitä!!) radan putkineen ja hyppyineen vaikka minä seisoin paikallani. Huippu! Keppien kanssa ei olla pidetty kiirettä, mutta eilen vihdoin kaivettiin ohjurit ja kepit esille. Ensin naksuttelin ekaa keppiväliä, ei jumpe miten hyvin muisti! Ei olla kuitenkaan pitkään aikaan tehty ja heti alkoi painumaan oikeaan väliin, vaikka missä kulmassa oltiin. Seuraavaksi lisäilin toisen kepin, sitten kolmannen ja neljännen. Kokoajan teki hyvin ja focus oli edessä odottamassa lentävää palloa. Lisäsin vielä mielenkiinnosta muutaman kepin, mutta näissä Vekki jäi odottamaan jo edeltävään väliin lentävää palkkaa. Toistojen myötä tajusi että pitää tehä loppuun saakka. Palataan kuitenkin vielä tekemään vain muutamilla kepeillä, koska silloin tekee tosi hyvällä asenteella eikä himmaile. Nyt pitäisi alkaa ottamaan tekniikkaa enemmän mukaan, mikä on allekirjoittaneelle erityisen vaikeaa. En ole ikinä ollut teknisesti osaava ohjaaja ja erään treeniryhmäläisenkin mukaan en "ohjaa" vaan "yritän suoritua" radalla haastavissa tilanteissa. Jos Joensuussa sattuu alkamaan jonkinmoinen tekniikkakurssi, niin toivottavasti löytäisin sieltä itseni. Lauraaaa, Noooraaaa, tulkaa ruoskii mua!!


Muutama ajatus tokosta. Mulla olisi itsellä intoa mennä eteenpäin, mutta tuntuu että Veen mielentila ei ole vielä tokoon valmis. Haluan siitä räkä poskella menevän, jalkaa painavan ja vietikkään näköistä. Ensimmäiset pätkät onkin tälläisiä, mutta sitten vire laskee aavistuksen mistä en tykkää. Jos nyt alan keulimaan, niin saatan pilata koko homman mitä en todellakaan halua. Siispä edelleen tehdään töitä asenteen kanssa, toivonmukaan kiitän joskus itseäni siitä että maltoin panostaa tähän kunnolla. Toko ei ole Vekistä tylsää, mutta se laantuu aavistuksen koska ei tapahdu mitään räjähtävää tai tarpeeksi kiihkeää. Siispä seuraamista tehdään ennen agilityesteille menoa tai lyhyitä pätkiä superilla lelupalkalla, kun sitä bensaa on suonissa kunnolla! Ajattelin kuitenkin katsoa mitä kersa sanoisi siitä, että mentäisiin opiskelemaan vaikka ruutua tai ohjattua noutoa. Sisätiloissa Vekki on olohuonehupailuna opetellut sammuttamaan valot, sulkemaan oven ja keräämään leluja laatikkoon. Tänään päätin opettaa sen seuraaamaan oikealla puolella. En kyllä tiedä voiko sitä opetteluksi sanoa, kun koira oikeastaan vain alkoi kulkemaan oikealla puolella ja perusasentokin väärällä puolella oli ihan lällyä. Eetulle tää on ollu aina tosi vaikeeta!

Arki alkaa olla mukavaa, kun Vekki on asettunut taas kodiksi. Haukkupantaan kävin ostamassa patterin turhaan, sillä Vekki ei juurikaan ääntele yksinollessaan. Muutamia kertoja se saattaa jäädä närkästyneenä haukahtelemaan, kun jätän sen yksin mutta sekin on loppunut pian. Lenkeillä hihna alkaa olla lähinnä koriste, miten ihanaa onkaan ohjata koiraa vain käskyillä ja kehotuksilla, ilman remmin kiinnittelyä ja nameilla pelleilyä. Ollaan nähty myös muita koiria paljon, kuten Pinnaa ja Nooraa, Ilonaa, Haltia ja Nitaa sekä naapurista löytynyttä Sani-lapinkoiraa. Tänään menin käymään Kuopiossa ja Vekki tapasi sukulaisensa Muusa-auspain. Tyypit tuli juttuun sairaan hyvin ja Vekistä ärisevä, örisevä likka oli ihan huikee!

Ikävä on minun pieniä hörökorvia :( Kyllä koti tuntuu tyhjemmältä ilman alati happy face-naamalla töpsöttelevää jättikorvaa. Tiedän kuitenkin ettei olisi reilua taas ottaa niitä tänne, sillä täällä ja porukoilla koirilla on eri säännöt mihin pitäisi taas hetkeksi niiden tottua. Toisaalta autoni on edelleen rikki, joten Eetun kanssa se olisi välttämätön. Siksi haaveilenkin salaa, että saisin mun Unteron tänne kyläilemään, vaikka se onkin ärsyttävä pieni huligaani. Vekki käyttäytyy omaan silmään kivasti, joten yksi pieni tuhma koira menisi kyllä siinä mukana. Kuitenkin Unski tykkää huomattavasti enemmän elämästään Keski-Suomessa, joten ehkä olisi vain itsekästä ottaa se taas tänne vähäksi aikaa. Vekkikin alkanut sopeutua elämään ainoana koirana, en tiedä menisikö sekin ihan sekaisin jos saisi taas hetkeksi seuraa ja sitten taas yksinään

Kuvat ottanut Milena, kiitos!

23 elokuuta 2014

vekin luustokuvien tulokset


Vekki kävi tiistaina virallisissa luustokuvissa. Elokuvahommien takia konsultoin ajan varaamisen Vekin veljen Pokan omistajalle, joten en ehtinyt juuri jännittää etukäteen. Eläinlääkärissä vaaka näytti muistaakseni 19,7kg painoksi. Mahasta alkoi ottaa siinä vaiheessa, kun veljeksiltä laitettiin taju kankaalle ja kannettiin röntkeniin. Kun molemmat koirat oli kuvattu, niin menimme yhdessä katsomaan kuvat ja kuulemaan tuomion. Vekin kuvilla aloitettiin. Lonkat olivat erinomaiset ja eläinlääkäri totesi ettei ole pitkiin aikoihin nähnyt yhtä "luksuksen näköisiä" lonkkia. Kyllä hymyilytti! Kyynäret olivat myös puhtaat, selästä ei löytynyt mitään ja polvetkin olivat ok. Kaularankaa kehaisi vielä myös erittäin luksuksen näköiseksi. Arvioi siis että lonkat tulevat A/A ja kyynärät 0/0.

Tulokset tulivat Kennelliitolta parissa päivässä ja äsken ne katsoin: A/A ja 0/0! Hurraa!!!! Tuntuupa mielettömältä omistaa terve koira, jolla ei ole mitään muutoksia missään. Selkähän otettiin epävirallisesti ja tulevaisuudessa käydään sitten virallistamassa. Nyt voi hyvillä mielin jatkaa harrastamista ja alkaa tekemään vähän rankempaa treeniä :)

17 elokuuta 2014

rajoja ja rakkautta


Vekki on taas kotona! Koti alkoi tuntua taas kodilta välittömästi, kun pieni mustavalkoinen saapasteli sisälle isännän elkein. Monia viikkoja koti on ollut vain kääntöpaikkani, jossa nukun, syön ja ehkä vietän hetken aikaa. Nyt se tuntuu jälleen paikalta, jossa viihdyn ihan itsekseenkin - tai etenkin koiran kanssa. Vekki oli aika uupunut ja vaisu, mutta se ei voinut lakata seuraamasta minua asunnosta. Heti jos jäin aloilleni, niin pentu helpotuksesta huokaisten asettui jalkoihini nukkumaan ja välittömästi uninen tuhina alkoi. Vekki oli automatkalla vetäissyt suuren annoksen koirannappuloita ja mustaa makkaraa, jonka ansiosta juuri pestyt matot pääsivät uudelleen pestäväksi - ja vielä uudelleen. Eräs ärsyttävä piirre nimittäin on se, että Vekki ei juuri varoittele tai pyydä kunnolla ulos halutessaan.

Tuntui rentouttavalta vetää vain lenkkarit jalkaan, remmi kouraan ja ystävän kanssa lenkille. Tämä on taas tilanne, jossa näen corgin ja australianpaimenkoiran eron. Corgien kanssa voin jatkaa suunnilleen siitä mihin viimeksi jäätiin, vaikka samantien lähteä treenikentälle. Vekki on erilainen. Ensimmäiset päivät se on ollut aika alistuvainen ja kyselee varovasti, että mikä on sopivaa ja mikä ei. Tietysti voi olla myös uupumusta. Vekki on muutenkin aika erilainen silloin, kun se on ainoana koirana. Nyt keskitytään taas muistelemaan arkikäyttäytymistä, kuten yksinoloa ja ohikulkioiden ohittamista. Muut koirat ja ihmiset eivät juuri kiinnosta onneksi, vaikka vapaana olisikin ja läheltä kulkevat. Luoksetulo pelaa hyvin ja Vekki kuuntelee hyvin kutsumista, odotuskäskyä ja "käy maate"-kaukokäskyä. Remmissä mennään välillä höyryveturina, mutta onneksi on aikaa keskittyä tähänkin. Aika paljon olen antanut Vekin kulkea vapaana pyöräteilläkin, sillä se tulee hyvin vierellä ja kuuntelee.

Treeni-intoa lähdettiin polttamaan tänään hallille. Tehtiin sairaan simppeleitä juttuja: mutkaputki jonka linjassa oli kolme hyppyä. Tärkeintä oli raivolla ja innolla tekeminen ja esteiden hakeminen. Hyvin toimi tauon jälkeen pieni koira! Alussa Vekki meinasi ohitella hyppyjä jos jäin jälkeen, mutta pian sen hoksottimet alkoivat toimia ja haki kaikki kolme hyppyä ja syöksyi varmistelematta putkeen, vaikka itse olin edelleen ekalla hypyllä huutamassa vain käskyjä. Puomia tehtiin yksittäisenä, siitä kontakti toimii jo kivasti. Pientä himmailua meinaa olla jo ennen alastuloa, kun alkaa tarjoamaan jo asentoa. Alastulolla kuitenkin leikittiin täysillä ja tehtiin siitä kiva juttu, en usko että tulee ongelma kun paikka varmistuu koiralle vielä paremmin.

Hallilla ehdin jo stressata sitä, että Vekin leikkitekniikka on huonontunut. Tiian, Pokan ja Romin kanssa lenkillä ollessa intouduin kuitenkin leikkimään Vekin kanssa sen pannalla - se on nimittäin ihan yliveto homma. Kyllä sieltä kuoriutui semmoinen ärisijä, tapporavistelija ja riehuva tyyppi, että ei taida olla syytä huoleen. Olen jo pidemmän aikaa ajatellut opettaa Vekin haukkumaan. Tiedostan itsekin ettei se ole välttämättä hyvä idea ja mulle on sanottu, että ei kannata ruokkia yhtään ääntelyä. Kuitenkin Vekki menee aika helposti hieman lukkoon, sellaiseen nöyrään moodiin jolloin se on kuuliainen eikä niin röyhkeä kuin toivoisin. Tänään pannalla leikkiessä innostin sitä haukkumaan ja voi että mitkä liekit leimahtivat silmissä: SIISTIÄ! SAAN HAUKKUA! TÄYSII! ANNA SE LELU! ÄRÄR OON MAAILMA HURJIN! RYÖSTÄN SEN SULTA! - eli juuri toivottua. Eräästä blogista luin ohjaajan opettaneen koiransa haukkumaan käskystä ennen suoritusta, jotta se saisi niin sanotusti "dominoida" ohjaajaansa hetken ja päästää höyryjä. Tämä haukkumisen salliminen ainakin avasi kunnolla Vekin hanat ja se alkoi revitellä ja riehua ihan sydämensä kyllyydestä. Jospa tällä saisin koirasta vielä ulos sen intohimon, jonka tiedän siinä olevan mutta mitä se välillä koittaa kilttinä poikana vähän piilotella!

07 elokuuta 2014

todellista hiljaiseloa

Tämä on juuri sellainen pakkopullana väkisin väännetty postaus, jossa on muiden ottamia kuvia koiristani koska on liian raskasta iskeä muistikorttia koneeseen. Ei meistä kuulunut kolmeen viikkoon niin mitään eikä senkään jälkeen. Elämä ei sujunutkaan niin helposti kuin ajattelin, minkä ansiosta oma stressikertoimeni oli aika korkealla ja laskin lähinnä päiviä siihen, että koirat palaisivat Keski-Suomeen. Miksikö, no koitetaan muistella.


Vekki oli onnensa kukkuloilla, kun se näki äitini, pikkuveljeni ja corgit. Eetulla oli ollut mua ikävä, mutta Unski tyypilliseen tapaansa ei edes häntäänsä heilauttanut, mokoma rotta! Seuraavana iltana halusin mennä heti hallille treenaamaan agilitya. Vekki sai tehdä suoraa putkea ja sen linjassa olevia hyppyjä. Ideana oli lisätä röyhkeyttä, estehakuisuutta ja sitä että aina mentäisiin sata lasissa esteeltä toiselle ja oltaisiin itsenäisiä. Hyvin tätä löytyikin kuten ennenkin, välillä meinasi kääntyillä katsomaan että miksi olen jäljessä. Tehtiin myös focusta siten, että laitoin lelun esteen taa ja lelua katsoessa vapautus hypätä sen luo. Unski pääsi juoksemaan helppoa U-muotoista pätkää.  Eetulle piti tempaista lennosta jotakin tekemistä, joten päädyttiin tekemään satunnaista rallytokoa. Jotta hommassa olisi jotakin jännittävääkin, niin teimme lyhyttä putkea sekä siivekettä, kuten ylemmissä rallyluokissa tulee. Jäähylenkiksi kävelimme Unton ja Vekin kanssa kotiin, kun Eetu sai mennä autokyydillä. Unto meinasi läkähtyä kuoliaaksi noinkin lyhyellä matkalla, en tiedä olenko tottunut nyt sporttisempaan Vekkiin, kun corgien meno tuntui niin hidastempoiselta. Kotona ei ollutkaan sitten itku kaukana, kun Eetu illan mittaan alkoi ontumaan ihan kunnolla jalkaansa. Se ei halunnut ensin tulla makuuhuoneeseen korkeamman kynnyksen yli, vaan istui sen eteen ja katsoi minua iloisella, mutta anteeksipyytävällä ilmeellä: "haluaisin tulla, mutta en pääse koska jalkaan sattuu". Nukkumaan menin kyyneleet silmänurkissa, pelonsekaisin tuntein ja mieli myllertäen siitä, miten selviäisimme seuraavista viikoista. Vierailun aikana jouduimme jättämään koirat myös keskenään asuntooni ja joka kerralla palatessamme kuului pihalle saakka mieletön haukkuminen ja räksyttäminen. Silloin päätin että nyt on haukkupanta hommattava, minä en enää tämmöistä elämöintiä katsele. Haukkupanta Eetulle kaulaan ja vaikutus näkyi samantien. Eetu on porukassa nimittäin se, joka yllyttää muita haukkumaan ja sen ollessa hiljaa eivät muutkaan räksyttäneet huvikseen. Ikävä kyllä hoitoajan loppupuolella haukkupannasta loppui patterit, jonka takia haukkuminen alkoi taas.


Kolmen viikon ajan treenikerrat on siis yhden käden sormilla laskettavissa. Sieniä ehdittiin treenata kerran kaikkien kanssa. Vekki ja Eetu tekivät hyvin, keskittyminen oli purkin nuuskimisessa, vaikka kierrokset meinasivat nousta liian ylös kun piti vuorotella toisten kanssa. Unski haisteli myös uteliaana purkkia, mutta muutaman toiston jälkeen se jäi taas tuumailemaan tilannetta ja junnaamaan ajatuksiinsa. Toistojen myötä totesin, että saattaa hyvinkin olla että välillä se vain tunkee kuonon lasipurkkiin, mutta toisaalta mitä väliä sillä on - kuonon työntäminen purkkiin on aivan tarpeeksi haastava tehtävä pienelle kettupojalle ;) Treenaamattomuuteen on monia syitä, mutta ehkä päälimmäisin oli huono mieli ensimmäisen illan Eetun ontumisesta. Halusin olla mielummin varovainen, kuin rikkoa vahingossa koiraa. Lisäksi mulla alkoivat uudet työt, joille olen omistanut elämäni lähes kokonaan. Kuvaamme Joensuussa Me Rosvolat- lastenelokuvaa, jossa työpäiväni ovat joka päivä ainakin 10h, jopa yli. Ei tarvitse varmaan edes sanoa, millainen stressi ja ahdistus oli päällä, kun tiedän kolmen koiran hengaavan keskenään näin pitkiä päiviä asunnossani. Kotiin päästyäni lastasinkin aina koko köörin autoon ja vein ne vapaana juoksemaan. Koirat olivat niin täynnä energiaa, että jonkun agilityn saati tokon hinkkaaminen ei olisi tullut kysymykseenkään, etenkin kun toisten olisi aina pitänyt odottaa häkissä. Onneksi ehdin päivisin käymään nopeasti kotona välillä. Niinpä corgien lähdettyä takaisin Jämsään pääsi myös Vekki viettämään sinne kesälomaa. Olen voinut keskittyä hyvillä mielin unelmatyöhöni ja tiedän, että koirat saavat viettää kesäpäiviä takapihalla hyvillä mielin ja niillä on kaikki hienosti. Tässä härdellissä Vekki ehti täyttää 1-vuotta ja tänään sillä on rokotukset. Viralliset luustokuvat mennään ottamaan, kun poika tulee kotiin muutaman viikon sisään :)


Kolme viikkoa nautittiin siis se mitä pystyttiin. Nähtiin paljon kaverikoiria isommallakin porukalla, jossa kolmikkoni tuli hyvin juttuun muiden kanssa - jopa Unto! Uimassa käytiin päivittäin, kun helteiden takia muutakaan ulkoilua ei kyennyt tekemään. Eräänä päivänä kävin myös itse uimassa, jolloin Eetu ja Vekki tulivat mukaani uimaan. Senkin jälkeen ne uivat jatkuvasti rinkiä vedessä, vaikka itse saatoin seistä vain rantavedessä. Tästä tuli ihan uusi ulottuvuus, kun ei tarvinnut olla kokoajan viskomassa palloa järveen, vaan koirat uivat rauhallisesti yhteen mittaan pidemmän ajan.

Treenaamisesta en ole huolissani, sillä arkirytmi palautuu normaaliksi kuun lopussa kun elokuvan kuvaukset loppuvat ja koulu alkaa. Kesän alussa minulla meinasi muutenkin lähteä vähän lapasesta Vekin kanssa, kun oli vain yksi koira treenattavana. Nyt molemmat ollaan pidetty treeneistä kunnon tauko, joten paluu treenikentille on varmasti mieluinen! Kyllä kieltämättä jo kutkuttaisi päästä agilityesteille! Kuvat (c) Jenna Oinonen