18 helmikuuta 2014

hyvin usein voittajia ovat häviäjät, jotka päättivät yrittää vielä kerran

 Vekki 6,5kk (paino 17,5kg / korkeus 49cm)

Alla olevassa kuvassa on lääkkeitä, joita koirat ovat viime kuukausina saaneet tai niiden käyttöä on lisätty. Eikä tässä ole edes kaikki.

Meillä on ollut ihan uskomaton epäonni koirien terveyden kanssa, joka taisi alkaa Unskin leikkauksen jälkeen joulukuussa. Tähän rumbaan on mukaan mahtunut niin useamman kerran ontumista ja iho-ongelmaa, antibiottia ja yksi suolistohuuhtelukin. Vekin ihosta löytyi ruskeaa ruven tapaista, jonka jälkeen aloitettiin kortisoonikuuri ja antibiotit, samalla toinen kuuri niskaan laitettavaa öljyä. Oireet ovat helpottaneet kovasti, ihon kutina hellittänyt ja turkki näyttää hyvältä. Löytyipä korvasta vielä alkava hiivatulehduskin, joka onneksi saatiin puhdistamalla katoamaan heti. Ruokasäkin pohja alkaa näkyä, jolloin taas on mietinnän alla sopiiko tämäkään ruoka todella pennulle. Untonkaan elämä ei ole ollut helppoa, kun muutaman kuukauden sisään se on jouduttu rauhoittamaan tai nukuttamaan kolme kertaa (leikkaus ja viralliset kuvat). Viikko viimeisestä Unton lääkärireissusta huomasin jonkun olevan vialla, kun Unski yrityksistä huolimatta ei saanut enää tarpeitaan tehtyä. Seurasimme tilannetta, annoin parafiiniöljyä ja kokeilin muita kotikonsteja, mutta viimein meni soittoa eläinlääkäriin ja heti sinne. Unski rauhoitettiin jälleen ja minä epäuskoisena mietin miten taas päädyimme tähän. Eläinlääkärin määräys oli suolistotyhjennys. Sitten Eetuun, kerran olimme tässä kerran isommalla koiraporukalla lenkillä, jonka jälkeen Eetu varoi takajalkaansa seuraavan päivän. Vaiva meni ohitse, ehdin huokaista helpotuksesta kunnes joidenkin päivien (4-5) jälkeen koira alkoi ontuakin ihan kunnolla. Ei siinä, kipulääkekuurille ja tiukkaan lepoon, ulkona ei käydä kuin tarpeilla kääntymässä. Onneksi jalka on alkanut paranemaan!


Onneksi meillä ei seinät kaadu päälle, vaikka corgit ovatkin olleet vähemmällä aktivoinnilla. Eetun olen antanut levätä kunnolla ja viihdykkeenä on toiminut lähinnä aktivointilelut. Untolle riittää se, että se pääsee päivittäin juoksemaan vapaana ja saa sitten ruokakupin naamansa eteen, helppo elämä.  Eetun ollessa levossa vielä ja Unton taukoillessa, on Vekki päässyt hallille tuuraamaan agilityssa. Olemme tehneet helppoja juoksentelupätkiä, joissa Vekillä on ollut maalissa valmiina palkkana lelu tai vielä parempaa - apupalkkaaja lelun kanssa! Yleensä ensimmäisellä toistolla pentu vielä katsoo mua enemmän, mutta huomatessaan palkan maalissa se antaa palaa täysillä ja juoksee epäröimättä lelulle. Kuollut lelu toimii erinomaisesti. Estevarmuutta putkilla ja siivekkeillä on tullut, kun ollaan tehty puiden kiertämisiä pihalla ja ämpäreiden kiertämistä hallilla. Putkien suut penska lukitsee hienosti. Estevarmuudella tarkoitan sitä, että edetessä pentu valitsee useammin mielummin siivekkeiden välistä juoksemisen kuin kaartamisen siitä ohi. Keinun pamauttelupeliä ollaan tehty, nyt Vekki paukauttaa keinua jo todella varmana eikä jännitä laisinkaan!


Toiseksi viimeisessä pentuagilityssa tehtiin muuria, putkia ja hyppytekniikkaa. Myös kuolleella lelulla leikkiminen oli ohjelmassa, mutta ohjaaja sanoi että sen erikseen treenaamista me emme enää tarvitse. Muurissa ei mitään kummallista, eikä putkissakaan. Tein pimeitä putkikulmia, pelkällä "putkeen" käskyllä Vekki lähtee hakemaan pimeästäkin kulmasta hyvin! Takaaleikkaukset putkiin sujuvat myös nykyään ongelmitta. Hyppytekniikassa teimme kasvavaa sarjaa, jossa Vekki rytmitti ponnahdukset erinomaisesti. Ollaan saatu pentuagilityssa yllä niin kattavat eväät jatkoa varten, nyt mietitään haettaisiinko ryhmäpaikkaa alkeisryhmään vai jatkettaisiinko omatoimisesti.

Tänään oli viimeinen pentuagility! Paikalla oli vain muutama pentu, joten aikaa oli yllinkyllin. Tokossa sai halutessaan tehdä ryhmäpaikkaan vaadittavan hallittavuustestin, tietenkin omaan osaamistasoon suhteuttaen. Sitten sai kommenttia, miten olisi mennyt jos testi olisi ollut oikea. Testi sisälti klassiset seuraamisen, luoksetulon, luoksepäästävyyden ja paikkamakuun. Seuraamisessa annoin Vekille rennomman vierelläkulkemiskäskyn "viereen", koska tuossa ei edes kannata vaatia oikeaa seuruuta. Tällä käskyllä Vekki kulki vasemalla puolellani, kontaktia pitäen mutta seuruupaikka oli rennompi. Luoksetulon mitta oli alokasluokan pituinen, kutsuin "tule" ja palkkasin kun juoksi luo. Paikkamakuu oli 30s mittainen, kävin palkkamassa kerran välissä ja 25s kohdalla kävin palkkaamassa ja vapauttamassa. Vekki pysyi tosi varmana, kehuin sitä välillä matalalla äänellä ja vieressä aksaavat koirat se ingoorasi hyvin. Luoksepäästävyyttä ei tehty, koska ei ole tarvetta. Kuulemma ei olisi ongelmaa läpäistä testiä, hurraa. Vielä erikseen keinua tuettuna pöytää vasten, jossa apuohjaaja laski sitä hissukseen pennun edetessä, ei ollut ongelmaa tässäkään. Viimeiseksi otettiin jo edeltävänä päivänä tehtyä 0-muotoista rataa, jossa oli putkia ja siivekkeitä. Apupalkkaaja oli lelun kanssa lopussa, mutta jostain syystä Vekki ei halunnut noteerata koko palkkaajaa mitenkään, ellen erikseen näyttänyt sille että JEE LEIKI VAIN TUON KANSSA. Varmaan johtui siitä, kun treenattiin ensin seuruuta ja tokojuttuja, ei enää pentu halunnut musta irrota liikaa. Kuitenkin luvan jälkeen se leikki mielettömän hyvin vieraankin ihmisen kanssa: riisti ja repi lelua, tapporavisteli ja ärisi kuin mielipuoli. Jos leikittäjä antoi pennun voittaa, niin heti lelu suussa tultiin läiskimään tassuilla ja tyrkytettiin lelua. Ihan mahtavaa!


Kurssista oli meillä mielettömästi hyötyä, sillä saimme kaiken hyvälle alulle ja näin tapoja, joilla lähden asioita tulevaisuudessa tekemään. Muistan vielä ensimmäisen kerran, kun pennun annettiin vain kävellä esteiden välissä ja palkattiin namilla kun se edes vilkaisi putkea. Tästä ollaan menty jo pitkälle, kun nykyään automaattisesti palkinnoksi lentää lelu tai pallo - se on ykkönen. Hallilla Vekkiä voi pitää ilman hihnaa tai laittaa käskyn alle odottamaan esim. ohjauskuvioien harjoittelun ajaksi. Vielä tehdään työtä sen kanssa, että pienen australialaisen maailma ei ihan romahtaisi, vaikka jättäisin sen hetkeksi esim. seinään tai häkkiin kiinni ja kävisin vähän kauempana. Koska yleensä alkaa melkoinen kirosanojen sekainen "miten kehtaat jättää mut tänne ja mennä ite esteille" tai "ääääää älä jätä muaaaaa pliis yyyy". Silti, ihan huikean hieno agilitykoiran alku, toivotaan että mennään vielä pitkälle :) Nyt katsellaan vähän miten edetään, luultavasti en alkeiskurssille kuitenkaan jatka koska uskon pystyväni opettamaan alkeet itse. 


Tokoiltu on! Eetun pakkoloman takia junnut ovat saaneet harjoitella tottelemista urakalla. Viime torstaina pidettiin treenit hallilla Lauran ja Annan kanssa, teemana seuraamisen käännökset. Rallytokon kylteistä muodostettu rata, joka sisälti pelkkiä käännöksiä. Unto pääsi ensimmäisenä sitä suorittamaan, ihanan innoissaan oli! Unskin kanssa tehtiin myös perusasentoa ja pientä seuraamista kaukopalkalla. Välillä se pitää tosi hyvin kontaktia ja oikeasti yrittää, välillä tarjoaa jotakin ihan omaansa mutta en voi olla vakavana, koska Unski :D Vekin kanssa paikkamakuuta, seuraamista, luoksetuloa ja jääviä. Lauantaina mentiin tokoilemaan Hennan ja Rean kanssa. Vekistä otettiin alkuun pönötyskuvat, ei meinaa uskoa että se ei tuosta enää paljoa kasva! Tehtiin seuraamista, jossa seuruupaikka oli nyt tosi hyvä, kun välillä meinaa edistää aika paljon. Vekki vaihtaa kuitenkin seuruutemmon tosi hyvin mun askelten tahtiin, mikä auttaa oikean paikan löytämisessä. En tiedä mitä sen päässä on raksuttanut, mutta nyt se seurasi omaan silmään hyvällä draivilla. Jäävissä ollaan tehty nyt istumista ja maahanmenoa, seisominen on vielä työn alla. Luoksetulossa oon palkannut lähes aina lentävällä lelupalkalla, enkä vaadi vielä loppuperusasentoa. Paikkamakuuta ollaan otettu lyhyen ajan sisään ihan uudessa muodossa, sillä jo useampi ryhmäpaikkamakuu on tehty! Tiistaina pentuagilityssa lopetettiin tunti tekemällä 5 pennun paikkamakuu, jokainen tietysti omaan tasoonsa sopivasti. Vekki oli keskellä, jätin sen maahan ja menin muutaman metrin päähän seisomaan 5-10 sec. Hyvin tuijotti mua ja oli varmana, otettiin useampi toisto (tai kävin vain palkkamassa ja toistamassa käskyn). Lauantaina Rean kanssa paikkamakuu sekä -istuminen. Istumisessa vaikeuksia, aina kun palasin palkkaamaan niin nyki tai liikutteli itseään, ei ihmekään kun ei olla tehty niin paljoa. Makuussa paljon varmempi, sain jo mennä koe-etäisyydelle ja aika oli pidempi. Ruutua tehtiin myös, jossa Henna vei lelun ruutuun, näytti sitä pennulle ja minä hetken päästä lähetin. Lopuksi vielä häiriköitiin toisiamme seuruuttaen ympärillä sillä aikaa, kun toinen teki kontaktitreeniä peruasennossa. Vekki keskittyi erinomaisesti riippumatta siitä oltiinko ympärillä kiertäviä vai istuiko se itse sivullani ja Rea teki töitä ympärillä. Henna tuli myös ihan viereemme ja käskytti Reaa maahan, Vekki ei lotkauttanutkaan korvaansa toisen käskyille, super!


Olen joutunut nyt taas aika paljon pohtimaan tulevaisuutta agilityn osalta. Lotta Vuorelan teksti agilityn karuista faktoista oli herättävä, sillä vaikka yrittäisit kaikkesi, niin se ei ehkä siltikään aina riitä takaamaan pitkää ja hyvää agilityuraa. Meillä oli myös mielenkiintoinen ja yhteentuova keskustelu muiden corgiharrastajien kanssa agilitysta. Tuli ilmi miten usean agilityura on tyssännyt täysin kun koiran kunto onkin äkkiä romantanut ja luusto on paljastunut ihan perunamuussiksi. Itseä alkoi taas puistattamaan, kun luki toisten koirien oireita ja koitti peilata niitä omiin koiriin. Olen miettinyt onko meidänkään osalta tässä mitään järkeä, onko tulevaisuudessa taattu samanlainen kipulääkkeiden huuruinen arki ja epätoivo siitä, pystyykö koira enää koskaan juoksemaan onnellisena. Olen pyöritellyt näitä mielessäni, punninnut asioita ja kysellyt viisaammilta. Eetulla oli fyssari eilen, olin ihan stressissä ja valmiina siirtymään suoraan agilitysta pakkolomalle. Kuinka ollakaan, sieltä löytyi kyllä jumeja, mutta sellaisia jotka pehmenivät heti kosketuksesta ja muuten koira oli erinomaisesa kunnossa. Saako nyt tuulettaa: onnistuin ylläpitämään sen lihaksiston kunnossa ihan omalla käsittelylläni! Eetun kanssa me aiotaan vielä ainakin tämä kevät ja kesä jatkaa agilitya, koska vielä en näe syytä lyödä hanskoja tiskiin. Kuitenkin treenit tulevat olemaan enemmän kevyttä täsmätreeniä, ratatreeniä ilman selkeää tavoitetta ei enää kuin harvoin. Edelleen kroppaa huolletaan niin hyvin kuin mahdollista (fyssarikäynnit, lisäravinteet, BOT-mantteli). Treeneihin palaillaan pikkuhiljaa, kisoja katsellaan vasta huhtikuun puolella.

10 helmikuuta 2014

P-pentue paimenessa


Eilen pakkauduttiin Tiian, kahden corgin ja kolmen australianpaimenkoiran kanssa autoon ja matkustettiin Kiteelle Pia-kasvattajalle. Paikalla oli myös P-pentueen äidin ja ainoan tyttären toinen omistaja Ninni, jonka tapasin ensimmäistä kertaa. P-pentuetta oli siis edustamassa äiti-Naava ja sisarukset Autsi, Vekki ja Pokka. On kyllä ihanaa, miten aktiivisesti on pystynyt tapaamaan pentueen sisaruksia jo tässä vaiheessa. Olin erityisen innoissani tästä vierailusta, koska koirat pääsivät lampaille ja itse sain oppia tästä niin omanlaisesta lajista ja sen maailmasta enemmän. Ensiksi lampailla oli Naavan sisko Lilla, jonka työskentelyä on niin kiehtovaa seurata, koska se tekee sitä ihan oikeasti ansaitakseen leipänsä. Seuraavaksi oli Naava, jonka näin ensimmäistä kertaa paimenhommissa. Opin niin paljon vain katselemalla, mutta samalla mulle kerrottiin miten koiran halutaan toimivan tietyissä tilanteissa, kuinka sen tulee reagoida ohjaajaan ja minkä verran tehdä omia päätöksiä. Olen ennenkin nähnyt paimentamista ja muistan kuinka silloinkin lumouduin australianpaimenista, joilta työskentely tuli melkein selkärangasta ja oikeasti koirasta itsestään. Kun on tullut nähtyä sekin puoli, kun nykyään lähes jokaista "tämä on joskus ollut paimenkoira"-rotua viedään lampaille ja toivotaan että saataisiin jotakin irti. Myönnän kyllä itsekin kuuluvani tähän porukkaan ja olisi hienoa nähdä corgi, joka tekisi vielä entisiä karjapaimenen töitä. Omien hörökorvien kanssa kokeillaan kuitenkin vielä tulevaisuudessa käydä naudoilla.



Mitä äiti edellä, sitä lapset perässä - ainakin melkein. Kaikki kolme sisarusta pääsivät katsomaan lampaita omalla vuorollaan. Jokaiselta löytyi suurta kiinnostusta lampaisiin, mutta vielä paljoa ei pentujen kanssa voi tätä hommaa viedä eteenpäin. Paimennus on kyllä kiehtova laji ja toivon, että Vekin kanssa sitä voisimme tulevaisuudessa tehdä. Lampujen jälkeen kävimme vielä jäällä isolla koiraporukalla lenkillä, kaikki kolme jätkääni käyttäytyivät hyvin! Sisällä vierähti vielä useampi tuntu jutellessa ja kuunnellessa mielenkiinnolla tarinoita rodun sisältä. Olen huomannut omistavani hyvin kovapäisen yksilön, joka luulee välillä omistavansa minut. Onneksi on osaavia ihmisiä, joiden neuvot saavat varman olon siitä, että kaikki selviää ja vielä ei ole hätää. Muutaman viikon päästä lähdemme Vekin kanssa kahdestaan reissuun Kannukseen Shepmates australianapaimenkoirien leirille, ei malttaisi odottaa! :)


Vekistä on kasvanut niin iso! 6,5kk
Mitat tällä hetkellä jo paino 17,5kg ja korkeus 49cm


06 helmikuuta 2014

unskin luustokuvien tulokset

Unskin virallisten kuvien tulokset tulivat: D/D, 0/0 ja selästä tieto tulee myöhemmin. En oikein tiedä olisiko tässä tyytyväinen vai ei. Eetun suhteen odotin vain pahinta ja siksi olin onnellinen kun saatiinkin parempia tuloksia. Unton isällä on A/A ja äidillä A/B ja 0/0 niin sitä jotenkin toivoi jotakin parempaa. Mutta vähän ajan sisään on nähty ettei niin välttämättä tapahdu - mekin olemme nyt yksi esimerkki siitä. Ihmiset äimistelevät suu auki ja kyselevät, että ovatko D-lonkat corgeilla oikeasti hyvät, ovatko ne syy hurrata ja iloita. Soitin kuvien arvioijalle Limanille kyselläkseni lisää, mutta kuvat olivat matkalla selän arviointiin eikä siksi saatu vielä vastauksia. Edelleen nuo kyynäret vähän ahdistavat, eikä tee mieli hehkuttaa liikaa. Aktiivinen agilityn harrastaminen on vielä pieni kysymysmerkki, mutta onneksi meillä ei ole suuria tavoitteita tai päämääriä, joten voimme hyvin odottaa!


Maanantaina treenatiin ihan kirjaimellisesti pidemmän kaavan kautta, kun hallilla tuli vietettyä yhteensä 4h. Otin omatoimivuoron klo 15-16.30, jonka jälkeen heti alkoivat Eetun ryhmätreenit klo 16.30-18. Eetun kanssa tsekattiin vapaavuoron aikana voittajan liikkeet aikalailla läpi, tuli tosi monta kohtaa esille jotka ei oikeasti vielä toimi. Tunnarissa on alkanut tulla virheitä ja olen huomannut, että Eetu ei kestä siinä vireen nostamista vielä yhtään. Vaikka laitoin selkeän apuhajun (=lihapulla) ja lähetin koiran perusasennosta, niin silti nousi sattumanvarainen kapula eikä Eetu keskittynyt haistelemaan. Seuraamisen otin vihdoin kunnolla työnalle ja hetki siinä menikin, että meno alkoi oikeasti näyttää siedettävältä. Alussa Eetu edisti ihan törkeästi, mutta naksuttelin ja tein paljon käännöksiä, niin alkoi oikea paikka löytyä. Istuminen ok, luoksetulo ok ja kaukotkin muistaakseni. Luoksetulossa tehostin pysähdyksiä käyttämällä seuran uutta putkea hyväkseni: lähetin koiran putkeen ja sen palatessa käskin stoppaamaan tai maahan, toimi hyvin. Metallikapula nousi tosi rumasti ("kuollut kala") ja heitin uudelleen, palauttaessa nousi jalkoja vasten ja koitti siten tyrkyttää kapulaa mulle mahdollisimman nopeasti pois. Paljon on vielä siis töitä edessä, ei tämä ainakaan liian helpoksi käy!

Unskin kanssa aluksi leikittiin: se sai tarjota putken läpi juoksemista ja palkkasin heittämällä pallon putkeen (jonne pikkukettu ryntäsi onnellisena) tai vain pallolla leikkimistä. Tokosta perusasentoa, seuraamista ja luoksetuloa putken lävitse, ei nää tokohommat taas olleet U:sta kovin jännittäviä. Vekki sai tehdä seuraamista ja jäävien asentoja. Hallilla oli valmiina melko putkia täynnä oleva rata, joten tutustuttiin hallin uusin putkiin tekemällä rataa joka koostui hyppy-putki-putki-putki. Ihanaa kun on koira joka palkkaantuu niin helposti lelusta! Käden voi vain työntää treeniliivin taskuun ja kiskaista sieltä ensimmäinen vastaantuleva esine, niin se on australianpaimenelle silti kuin lottovoitto. 


Vekin pentuagilitykurssi kestää enää helmikuun loppuun saakka. Tajusin kuinka paljon Vekki on kasvanutkaan kurssin aikana, sillä kun aloitettiin niin se oli vasta pieni 3kk ikäinen penikka. Yleensä Vekki on tosi hyvin treeneissä kuulolla eikä muut hallin häiriöt vaikuta sen tekemisiin mitenkään. Nyt liikunta oli kuitenkin päivällä jäänyt pelkkään hihnalenkkiin ja hallille kävelyyn (jolloin tosin pentu sai kävellä ilman hihnaa kävelytiellä), joten veikkaan että Vekki oli siksi vähän levottomapi kuin tavallisesti. Tehtiin erilaisia putkia (tosi mutkaputki, musta putki, keltainen pitkä putki jne.) eikä mikään tuottanut vaikeuksia. Tehtiin pientä pätkää jossa oli useampi putki ja hyppy, sekä lopuksi treenasin takaaleikkausta putkelle. Onnistuu aina silloin kun muistan itse liikkua! Tehtiin myös 2on2offia laatikolla ja ohitusharjoituksia muiden ryhmäläisten kanssa. Kotimatkalla Mikko tuli muun lauman kanssa vastaan ja päästettiin lopulta koko porukka juoksemaan vapaaksi, sillä kaikki alkoivat olla kuin viritettyjä jousia. Heti hihnat irrotettua alkoi mieletön ralli, joten päätettiin vielä mennä umpihangen kautta, jotta saataisiin liiat energiat pois. Ei enää pelkkiä hihnalenkkipäiviä kiitos!

Kuvat Ilonan ottamia eräistä omatoimitreeneistä hallilla! Kaikki pääsivät tekemään ruutua.

02 helmikuuta 2014

eetun ACE + australianpaimenkoiramiitti!

Viimeisemmästä valmennuksesta jäi niin hyvät fiilikset, että kotiin mennessä piti heti laittaa seuraava tilaukseen. Tällä kertaa kouluttauduimme Kuopiossa ACElla Tiian opissa. Hallissa oli valmiina rata, jonka saimmekin lähes suoritettua, mutta muutama uusi asia oli sen verran hankala, etten saanut niitä radan yhteydessä toimimaan. Ensinnäkin heti alussa tehtävä pakkovalssi. Jostain syystä kyseinen ohjauskuvio ei ole tullut kovin tutuksi, vaikka se ei olekaan kovin erikoinen. Onnistuin sen tuohon tekemään, mutta ajoitus sekä välimatka esteeseen olivat välillä ihan pielessä, kun lipsahdin ajattelemaan että olisi kamala kiire. Seuraava haastava kohta oli heti suoran putken jälkeen, enkä muista miksikä tuota kutsuttiin - mutta ei olla ikinä tehty, vaikka olenkin kirjannut sen treenilistalle. En luottanut yhtään, että Eetu ohjausta lukisi ja siksi olin tosi epävarma ja ohjasin kuin kalapuikko. Naurattaa, kun videolla Tiia näyttää miten mun pitää tehdä ja kokeillessa teen ihan erilailla, hahah. Mutta ehdottomasti treenilistalle nyt! Viimeisin ja pahin jumituskohta oli persjättö keppien jälkeen, koska ei olla ikinä tehty. Tiia näytti mulle kohdan, jossa alan valmistautumaan persjättöön ja sen jälkeen tuijotin vain koiraa ja laskelmoin milloin sen teen, eli ei ihan sulavinta ohjausta. Persjätön jälkeenkin en saanut jalkojani millään liikkeelle tai ohjannut koiraa kunnolla A:lle, minkä takia se jatkuvasti oli menossa putkeen. Huomasin myös etten käskyttänyt sitä juuri ollenkaan ja kun aloin sitten kunnolla "KIIPEE KIIPEE" niin Eetu alkoi itsekin valita A:n. Tiia kysyi miten Eetulle on kepit opetettu ja vastatessani että vuonna nakki ja muussi käsiavulla, niin se kuulemma näkyy ja itsekin huomaan. Keppien aikana Eetu katsoi taas tosi paljon mua, enkä voinut tehdä senkään takia persjättöä kunnolla koska Eetu tapitti kokoajan silleen "MITÄ TEET TUUNKO MÄKI". Treenilistalle siis ehdottomasti keppejä taas itsenäisemmäksi, jotta saataisiin se focus eteenpäin eikä kattois mua. Vaikka tuntui että valmennus meni tosi nopeaksi, enkä oikein antanut itsestäni kaikkea, niin hyviä pointteja jäi mieleen


  • Jos koira tekee täydellisen 2on2off-kontaktin, niin paras palkka sille on vapauttaa se vain jatkamaan rataa. keskinkertaisista kontakteista käydään palkkaamassa!
  • Keppitreeniä etupalkalla, itsenäiseksi ja focus eteen
  • Takaakierroissa jään helposti ihailemaan, varmistelemaan ja odottelemaan koiraa, kun pitäisi jatkaa matkaa. kun koira lukitsee takaakierron, niin ei sitä tarvitse jäädä odottamaan. koira lähetetään takaakiertoon siivekkeen kohdalta (=sivummalta) eikä itse hypyn (=keskeltä) kohdalta
Illalla hieroin Eetun ja löysin ristiselän kohdalta kipupisteitä, jossa niitä ennenkin on ollut. En osaa arvioida kuinka pahoja ne ovat, mutta käytin runsaasti aikaa niiden pehmittelemiseen. Onneksi Heli palaa ensiviikolla lomalta, niin päästään tsekkaamaan missä kunnossa koira on!


Tänään oli minun ensimmäinen australianpaimenkoiramiitti! Miitti pidettiin Patchcoatin kasvattajan Miimin luona, jonne mennessä käytiin nappaamassa kyytiin Henna ja Rea. Vekki oli alkuun vähän vieraskorea, mitä se on aina jos mukana on äänekkäitä ja innokkaita koiria. Kyllä se heti mukana juoksi ja leikki, mutta ei pistänyt heti ihan pelleilyksi. Käytiin ensin ensimmäisen koirien kanssa pellolla vähän aikaa kävelemässä, jotta koirat tutustuisivat toisiinsa. Siitä lähdettiin pidemmälle lenkille, jossa koiria oli yhteensä ainakin 13. Mukaan liittyi myös 16 viikkoinen Rex-pentu, johon Vekki ihastui. Viimeistään tässä vaiheessa Vekki veti rallia täysillä muiden mukana etunenässä. Metsässä kauempana kulki ilmeisesti vieras ihminen ja Vekki aloitti haukkumiskonsertin. Sillä on kyllä melko kova vahtivietti, joten olen nyt extrapaljon kiinnittänyt huomita käyttäytymiseen tällaisissa tilanteissa. Lenkin jälkeen mentiin Miimille istuskelemaan, juomaan kahvia ja juttelemaan koirista. Esittelykierroksin pidettiin ja olin innoissani, kun ympärillä oli niin paljon aktiivisia ihmisiä, jotka harrastaa koiriensa kanssa ja vieläpä samanrotuisen kuin omani! Sisällä vielä Vekki, Rex ja Vekin sukulaistyttö Piki (Pikin ja Vekin äidit ovat siskoja) alkoivat väsypentupainimaan. Minä eksyin ostamaan Miimiltä treeniliivin, jossa on selässä brodeerattu australianpaimenkoira! Oli niin kivaa!