26 toukokuuta 2013

corgien tokomestaruus

Eilen koitti vihdoin minun vuosia odotettu ja haaveiltu tapahtuma: Corgien TOKO-mestaruuskoe! Aikoinaan laitoin corginurkkaan viestiä, että voisiko sellaisen kaavailla järjestää ja ehdotus meni todeksi. Olin odottanut paikalle ehkä 5-6 corgia, joten yllätys oli melkoinen kun alossa ja avoimessa kisaili pelkästään corgeja, lukuunottamatta kahta erirotuista. Olin myös yllättänyt miten kova taso kokeessa oli, kun jokaisella meni niin hyvin! Olin kyllä niin onnellinen, kun sain jutella muiden harrastajaihmisten kanssa ja kysellä tyhmiä kysymyksiä. Muutama tunnistikin meidät heti ja tuli kertomaan lukevansa meidän blogia :)

Me startattiin avoimessa toiseksi viimeisenä, eli oli hyvin aikaa odotella. Aurinko paistoi melkein pilvettömältä taivaalta kokoajan, joten pidin Eetua suosiolla häkissä. Samalla annoin sen kerätä kierroksia, jotta virtaa riittäisi kehässä kuumuudesta huolimatta. Viime kokeesta oppineena maltoin olla tekemättä typeriä "no jos mä vähän kokeilen, että osaako se nyt tän jutun varmasti..." enkä tuputtanut koiralle ruokaa ennen kehään menoa


Tuomarina Juha Kurtti

Paikkamakuu 10
Tarjosi itse heti pään laskemista maahan, hyvä Eetu!

Seuraaminen 9
Loppua kohden pientä haahuilua

Liikkeestä maahanmeno 5
Mikä tähän on tullut! Ennen niin varma liike on muuttunut arpapeliksi. Päätin ottaa riskin ja katsoa menikö se maahan, kun viime kokeessa ei mennyt. Onneksi katsoin ja annoin tuplakäskyn, tosin tuomarin mukaan käsky tuli vähän viiveellä

Luoksetulo 8
Vino perusasento. Tuomari ja liikkeenohjaaja nauroi, että ei voi koira kyllä täydellisemmin enää merkille pysähtyä :D

Liikkeestä seisominen 9
Tässä liikkeessä joutuu kyllä aina hillitsemään koiraa, kun Eetu on sellainen "minäpä tiiän mitä tehään me seisotaan voi juku" ja sitten keulii kunnolla :D

Noutaminen 10
Vau!

Kaukokäskyt 10
Vau!

Hyppy 7
Ei taaskaan malttanut istua ensimmäisellä käskyllä

Kokonaisvaikutus 9
Tuomarin mukaan tosi energinen ja iloinen koira, joka tykkää tehdä hommia. Sanoi että tykkäsi kun esim. noudon alussa koira ei varsinaisesti äännellyt, mutta se oikein hinkusi päästä tekemään :D 

AVO1 173p

Video kokeesta! 


Eli ykköstulos sieltä tuli!! Kehästä poistuessa kyllä sanoin, että varmasti pisteet menee melko tiukille. Tosin moni tuli sanomaan, että hyvin meni. Arvostelua katsoessa mieli muuttui, kun huomasin että menikin aika hyvin. Kymppejä sellaisista liikkeistä, joista en voisi ikinä kuvitella! Kaukopalkka menee kyllä takaisin boikottiin, sillä sain takaisin kärsimättömän koiran jota piti kokoajan keräillä takaisin kontaktiin. Eetu pälyili kehän ulkopuolelle ja liikkeiden välillä ehdotteli jo palkan hakemista. Uskomatonta, että enää olisi yksi tulos haettava ja sitten olisi tie voittajaan edessä. Suunnittelin ensin pitäväni taas tämän kokeen jälkeen pienen tuumailutauon, koska pisteitä on tippunut nyt samoista liikkeistä peräkkäin. Tosin tauko kokeista tulee olemaan pitkä viimeisen avoimen ykköstuloksen jälkeen, joten turha nyt on lomailla. Kuten arvelinkin, niin Eetulle alkaa tulla avoimenkin jutuista enemmän rutiini, mitä useammassa kokeessa käydään. Nyt siis metsästetään vielä se yksi tulos! Sain Katilta kasan tunnarikapuloita, joten eiköhän ne voittajan liikkeet ala kohta etenemään!


Koska sijoituttiin kokeessa neljänneksi ja kolmas koira oli erirotuinen, niin me noustiin rotumestaruudessa kolmannelle sijalle! :) Tuomari hymyili vielä kätellessä ja sanoi, että mulla on edelleen tosi energinen koira. Oli kyllä huippu fiilis! Vieläpä kun kaikki tutut sijoittuivat hienosti ja saivat ykköstuloksen :) Tapahtuma oli kyllä niin hyvin onnistunut: työintoisia corgeja, iloisia ohjaajia ja aurinko paistaa!

Iso kiitos kuvista Jennille!


Iloinen palkintomursu ja ruusuke, jossa komeilee corgin pää!

20 toukokuuta 2013

on kyyti ollut suhteellisen epätasaista

Oho, mikä päivitystauko! Muuramen tokokokeen jälkeen palattiin jo seuraavana päivänä Joensuuhun. Kuinka ollakaan minuun iski yhden työpäivän aikana kuume ja jäätävä flunssa, minkä seurauksena kotiin päästyäni kaaduin suoraan sänkyyn. Aamulla herätys oli aikaisin, koska meillä oli tokokoe Joensuussa. Epätoivoisena mietin onko parempi jäädä kokeesta pois vai mennä kokeilemaan, sillä tuomari vaikutti mukavalta ja ykköstulos mahdolliselta. Typeräähän se oli lähteä, sillä hyvä että pystyssä jaksoin pysyä. Voittekin arvata, ettei sillä koetuloksella sitten juhlittu kiitos todella typerien virheiden. Kokeesta kotiin päästyämme jouduin palaamaan takaisin sängyn pohjalle, jossa melkein viikko vierähtikin

Tuomarina Tommi Varis

Paikkamakuu 7½
Hetken aikaa piilossa oltuamme kuului käsky palata kytkemään koira (tosin ohjaajanumeroa ei kuultu) ja pian piiloon rynnistikin saksanpaimenkoira. Sydän syrjällään odotin, että onko Eetu reagoinut siihen mutta makasi nätisti kun palattiin. Tosin pää ei ollut aivan kiinni maassa. Ehdin hädintuskin takaisin rivistöön, kun kuulutettiin jo käskemään koira ylös. Näin jouduin harppaamaan äkkiä koiran vierelle ja hätäisen käskyn takia Eetu nousi vinoon, minkä korjasin pienellä vartaloliikkeellä

Seuraaminen 8½
Jokin tässä nyt mättää, tosin ei ilmeisesti tuomarin mielestä. Korkea vire on muuttunut hirveään lahnailuun: taas se välillä laahusti perässä ja jäi katselemaan maisemia ja jouduin suhisemaan ja antamaan vartaloapuja, jotta pysyisi kunnolla mukana

Liikkeestä maahanmeno 0
Eka nollaus sitten ensimmäisen tokokokeen! Sanoin ennakoivan vihjesanan vain kerran, joten Eetulle taisi jäädä auki mitä oltiin tekemässä - eli istui maahanmenossa

Luoksetulo 7
Omaan silmään oli ok, mutta ilmeisesti se valuu enemmän mitä luulen

Liikkeestä seisominen 8½
En muista yhtään mistä lähti pisteitä

Noutaminen 8
Haki ja palautti hyvällä laukalla, tuli ihan vinoon perusasentoon sekä "kiitos"-käskyn jälkeen nousi perusasennosta

Kauko-ohjaus 9
Hyvä, yhdessä m-s vaihdossa tuplakäsky

Hyppy 0
Tarjosi kivenkovaa seisomista ja minä jankkasin "istu" käskyä. Liikkeenohjaajakin ehti jo käskyttää paluuhyppyyn, mutta minä en halunnut antaa sen palata ennen istumista. Tuomari mietti kauan antaako pisteitä, mutta päätyi sitten nollaan

Kokonaisvaikutus 9

AVO3 129,5p            

Niinkuin tuomari itsekin sanoi, niin muuten pisterivistö näytti hyvältä, mutta muutaman nollaus sieltä tuli. Muuten olisi ykköstulos irronnutkin, ilman niitä. Itseäni lähinnä ärsyttää Eetun käyttäytyminen: kehän ulkopuolella sillä oli hyvä, keskittinyt asenne, mutta heti liikkeiden alettua alkoi possuilla. Ei vaivautunut oikein yhtään tekemään ja tuntui aikamoiselta pakkopullalta koko koe. En tiedä ollaanko tehty nyt liikaa kokeenomaisesti tai ylipäätään oltu kokeessa, kun tuntuu että se ennakoi tuollein huonolla tavalla. Viikon sisään kaksi koetta voi varmasti olla liikaa, etenkin kun ei palauttavia treenejä ehditty edes pitämään. Kokeen jälkeen olen maannutkin sängyn pohjalla ja sitten ollut muuta tekemistä, joten ei olla silloinkaan treenattu. Tajusin kyllä tuolla kokeessa, että meillä on vielä paljon hinkattavaa esim. noudon palautuksessa ja luoksarin stopissa


 Mitähän muuta meille on kuulunut? Koirat ovat päässeet päivittäin uimaan ja Untonkin viimekesäinen vesipeto on löytynyt. Molemmat hakevat keppejä ja leluja järvestä kilpaa, tosin Unto voisi opetella palauttamaan ne ihmisellekin takaisin. Itseäni on alkanut etoa taas pelkkä nappularuokinta, koska tuntuu että Eetu on ihan lösössä kunnossa kokoajan ja energiaa ei riitä mihinkään. Niimpä ollaan otettu pikkuhiljaa raakaruokaa taas ruokavalioon mukaan loistavin tuloksin. Päivittäinen uiminen ja vapaa liikunta sekä raakaruokinta ovat saaneet aikaan sen, että Eetu on nyt ihan eri koira kuin vähän aikaa sitten. Nyt se "jaksaa" juosta, riekkua ja temmeltää Unskin kanssa. Ulkopuolisesti kaikki läski on kadonnut ja tilalla on timmi, solakka ja lihaksikas koira - ihan silmä lepää! Eetun syömä biotiinikuurikin on omasta mielestä auttanut, eikä koira enää valita vaikka käveltäisiin asvaltilla. Vauvansukkien käyttö jäi vain muutamaan kertaan, kun eivät nekään tahtoneet jaloissa pysyä 

 
Ollaan siis nautittu täysin alkavasta kesästä ja koirat ovat olleet menossa mukana. Viime viikolla lähdimme kaveriporukalla piknikille järven rannalle, josta merimaisema kuvakin on otettu. Se on mitä täydellisin, syrjäisin paikka jossa koirat pääsevät juoksemaan metsään, uimaan ja kiipeilemään kallioilla. Pojilla oli jatkuvasti oma kepin heittäjä ja omistajakin hentoi antamaan possueläimille niiden ansaitsemat grillimakkarat. Jos jotakin negatiivista pitäisi mainita, niin Unski on ollut käsittämätön kusipää taas viime aikoina. Kävimme lenkillä Onttolassa ja olimme juuri palaamassa autolle, kun jostain ilmestyi lauma suunnistajia. Suunnistajat juoksentelivat ympärillämme metsässä, mutta koiria ne eivät kiinnostaneet. Auton luona Unski kuitenkin äkkiä lähti yhden suunnistajan matkaan ja juoksenteli tämän perässä. Koomisinta oli se, että suunnistaja ei ilmeisesti kiireiltään tai kiinnostukseltaan reagoinut vierellä hölkkäävään koiraan mitenkään. Tämä kaksikko sitten etenki vieretysten pitkin pusikoita minun ja poikaystäväni katsoessa suut auki. Suunnistaja ei noteerannut Untoa eikä Untoa vähempää kiinnostanut meidän huudot ja liikkeet. Jonkun aikaa poikaystävä sitten juoksikin Unton ja suunnistajan perässä (oikeasti, oliko ne molemmat kuuroja) ja sai lopulta napattua Unskin kiinni. Melkoinen tukkapölly karkurille seurasikin, jos joskus vaikka oppi menisi päähän


Viikonloppu vietettiin poikaystävän mökillä kaveriporukalla. Kerrottakoon, että saavuttuamme ekan kerran perjantaina poikaystävän porukoille niin Unto karkasi silloinkin. Auton ovi jäi kahdeksi sekuniksi auki, ja rotta livisti. Ei siinä kun oltiin maalla ja koirat saavat aina temmeltää siellä vapaana, mutta Unski ei antanut taas millään kiinni. Röyhkeästi juoksi vain karkuun ja korvat olivat ihan muualla. Onneksi mökki oli myös syrjässä, joten koirat olivat koko viikonlopun irrallaan. Lauantaina mökille tuli käymään yksi kaverimme ja hänen tyttöystävä, jolla oli mäyräkoiranarttu. Nartulla sattui olemaan valeraskaus juuri päättymäisillään, minkä ansiosta Unskilla sekosi pasmat täysin. Se juoksi täysin rakastuneena mäykyn perässä ja yritti kiivetä selkään. Onneksi osasi myös antaa olla ja leikkiä normaalisti

Kuten kuvista näkee, niin maalla tosiaan oltiin. Kissojen lisäksi maatalossa asustaa nyt myös kanoja. Ensin Unski kykeni katselemaan kanoja melko rauhallisesti, mutta myöhemmin huomatessaan kanojen pelkäävän sitä heräsi halu jahdata tipuja. Tiukasti penikka pysyikin remmissä koko ajan, mutta jatkuvasti kävin sitä totuttamassa uusiin eläimiin. Eetu oli tavalliseen tapaansa maailman hyväkäytöksisin pieni koira ja antoi lintujen olla rauhassa. Istuskeli ja liikkui niiden keskellä kuin vanha maatalokoira. Kyllä se vain on niin hieno koira, etten toista tiedä. Lisäksi Eetu ja Unski saivat esittää sirkustempputaitojaan, kun jokainen poikaystävän perheenjäsen niitä halusi temputtaa :D Kokoajan saisi olla esittelemässä Eetun temppuja uudelle ihmiselle ja sitten taas uudelle. Valtavasti kehuja nuo saivat ja jatkuvasti kyseltiin haittaisiko jos toinen niistä äkkiä katoaisi tai voisiko se jäädä sinne asumaan :)


Minun kipeilyiden takia koiria on aktivoitukin lähinnä uusilla tempuilla. Ollaan kaverin kanssa suunniteltu, että kuvataan alkukesän aikana Eetusta samankaltainen temppuvideo, mitä alkaa pyöriä netissä pyöriikin jo useita. Omaksi iloksi sekä ehkä vähän näytöksi muille, että kyllä se makkaraeläin vain oppii ;) Olenkin nyt sitten ahkerasti opettanut uusia temppuja ja etenkin sellaisia, mitä haluan sille vielä varmasti joskus opettaa. Ei sitten heti ketuta, että "no tämä ei nyt ehtinyt siihen videolle" :D Uusia temppuja viime ajoilta on siis ryömiminen, kuplien puhaltaminen veteen, peruuttaminen jalkojen väliin, tassut jalkojeni päällä käveleminen ja nenän laittaminen mukiin. Yhteensä sellaisia hömppätemppuja ja -taitoja alkaakin olla nipinnapin 40 :)

10 toukokuuta 2013

menolippu voittajaan

Melko vähän olen kuulutellut meidän tulevista tokokokeista rotumestaruutta lukuunottamatta. Tiistaina kuitenkin koitti ensimmäinen avoimen luokan koe Muuramen iltakokeessa. Muuramesta ja vieläpä samalta tuomariltahan me haettiin vuosia sitten ensimmäinen ykköstulos alokkaasta. Päivän aikana ehdin alkaa jännittää ja epäilemään, mitkä liikkeet voisivat sitten hajota kehässä. Tajusin kuitenkin lopettaa, sillä Eetun kanssa on nykyään kiva kilpailla ja tiedän sen yrittävän aina yleensä parhaansa. Halusin lähteä kisapaikalle hyvissä ajoin, jolloin odottelua tuli aika paljon. Tämä vaikutti sitten Eetuun, joka olisi halunnut vain päästä hommiin eikä jaksanut enää kunnolla keskittyä ja tyhmiäkin virheitä tuli. Videokin kokeesta olisi, pitäisikö se laittaa myös?




Tuomarina Mauri Pehkonen

Paikkamakuu 10
Ihme sähellystä! Ennen liikettä sheippasin tuttuun tapaan pään laskemista maahan ja koiralla oli ok paikkamakuufiilis. Juuri ennen liikkurin "KÄSKY"-sanaa se jäi tuijottamaan jotakin horisonttiin enkä saanut sitä millään takaisin kontaktiin. Käskin sitten maahan ja jättäessä toistin vain "MAAHAN"-käskyn, koska tiesin ettei se tuollaisella mielentilalla laskisi päätä alas. Piilossa odotin hengittämättä ja mietin tajuaako koira, että kyseessä on paikkamakuu. Tajusi!

Seuraaminen 7
Kontakti putoili satunnaisesti ja koira irtaantui oikealta seuraamispaikalta. Ei todellakaan nättiä!

Liikkeestä maahanmeno 9 
Hieno! Vähän liian innokasta seuraamista

Luoksetulo 6
Valui melko pitkän matkan merkiltä, tosin omassa käskytyksessäkin oli vikaa

Liikkeestä seisominen 9
Hyvä!

Nouto 8
En oo varmaan ikinä heittänyt kapulaa noin pitkälle :D Haki ja toi hyvin, mutta vino perusasento mikä on ollut ongelmana treeneissäkin. Olisi ollut ehkä fiksua myös treenata hillittyä käytöstä irrotuskäskyn jälkeen, koska normaalisti meillä on bileet aina "KIITOS"-irrotuskäskyn jälkeen ja niin oli muuten nytkin! Turhia semmoset loppuperusasennot!

Kaukot 10
Niin ylpeä, että se kesti pitkät vaihdot! 

Hyppy 8  
Oli ihan täpinöissään siellä esteen takana eikä tajunnut istua, joten tuplakäsky. Hassu Eetu!

Kokonaisvaikutus 8 
Ainut minkä muistan: iloista työskentelyä!

AVO1 168p 2.sija!  

Tässä taas nähtiin, miten tärkeää on saada Eetulle oikea vire, jotta tuollaisia 1-2 pisteiden tippumisia ei tulisi. Kuitenkin yleisesti paketti pysyi kasassa ja meillä oli kivaa! Ja voi pojat, nyt meillä on menolippu voittajaan! Tuntuu sinällään aika uskomattomalta, kun vasta TK1 käytiin hakemassa. Meidän tavoitteet on kyllä tältä vuodelta täytetty erinomaisesti :) Vielä olisi tarkoitus hakea TK2 koulutustunnus ja sitten siirtyä kunnolla voittajan liikkeisiin. Tuntuu hurjalta ajatella, että nyt sitä tunnaria ja ruutua pitäisi alkaa oikeasti treenaamaan tosissaan! Maailman hienoin Eetu! 

01 toukokuuta 2013

maailman rakkain koira


Minun ihanin Eetu. Ykkönen aina.