27 helmikuuta 2013

paluu kentille



Viime perjantaina sattui todella ikävä juttu, mutta onneksi en ole viittinyt siitä yksinään tänne avautua. Muuten olisi omistettu yksi postaus itkupotkuraivareille ja turhautumiselle. Olimme lähdössä perjantaina aamupäivänä lenkille ja pihalla meitä vastaan tuli eläkeläispariskunta. Koirat nähdessään kysyivät, että ovatko nämä ne "koirat jotka haukkuvat kokoajan". Sanoin että luultavasti kyllä ja kyselin milloin koirat sitten haukkuvat: minä ajankohtana, milloin viimeksi ja niin edelleen. En saanut rakentavaa vastausta mihinkään, sillä pariskunta hoki vain kokoajan "joo kokoajan siellä haukkuu..... päivällä ja yöllä... vaikeita tapauksia ovat... yhtäsoittoa kokoajan". Tämä ei tietenkään voi pitää täysin paikkaansa, joten yritin tarkentaa vastauksia. Olisi ollut kultaakin kalliimpaa tietää olenko luullut väärin ja ovatko pojat olleet edes viime päivinä rauhallisempia. Lisäksi kerroin heille lapusta, jonka muuttoiltana oveeni laitoin. Siinä kerrotaan minun vasta muuttaneen asuntoon ja pyyntö ilmoittaa minulle, jos koirat haukkuvat päivisin. Pariskunta sivuutti tämän oikeastaan kokonaan ja jatkoi papatustaan jatkuvasta räksyttämisestä. Alkoi kyllä turhauttaa, kun ei tiennyt mikä oli heidän osaltaan suutuspäissään liioittelua. Vaikuttivat juuri sellaisilta vanhoilta ihmisiltä, joille tuntuu olevan turha sanoa mitään ja jotka jankuttavat samaa asiaa. Tilanteen jälkeen pääsi kyllä itku ja mietti että mitähän perkelettä tässä pitäisi sitten tehdä. Onneksi pahin turhautuminen alkaa olla ohitse ja täytyy vain paneutua ongelmaan taas



Viikonloppu oltiin Jämsässä! Pojat olivat onnesta soikeana saadessaan telmiä 24/7 omalla takapihallaan ja jatkuvasti oli joku ihminen rapsuttamassa. Etenkin Unto olisi istunut vartiossa pihan suurimmalla lumikinoksella aamusta iltaan. Sunnuntaina äiti käytti pojat juoksemassa yhteislenkillä, jonka jälkeen lähdettiin kohti Joensuuta. Poikettiin vielä matkalla Pieksämäelle, jossa Unto pääsi telmimään Sohvi-leonbergin kanssa. Eetu jäi nyt viikoksi Jämsään - ja nyt voisi jo sanoa että toipilaslomalle. Epäilyni osuivat oikeiksi, kun äiti käytti Eetun maanantaina hierojalla. Koko vasen Hieroja ylisti kuitenkin Eetun lihaskunnon maasta taivaaseen, oli koira todella hyvässä kunnossa! :) Kyllä kelpaa palailla agilitykentille, kunhan poika saadaan asialliseen kuntoonLääkäri ei löytänyt koirasta muuta vikaa, eli hieronnalla ja lihasta rentouttavalla aineella pitäisi kroppa palautua


 Mutta parhain uutinen viimeiseksi: otettiin kuukausikortti treenihallille! Ainakin alkuun aion käydä vain omatoimisesti, jotta näen mitä kesän jäljiltä pojilla on päässä. Hallilla saa siis käydä ryhmätuntien ulkopuolella vapaasti ja tänään oli jo pakko päästä Unskin kanssa! Päätin olla suunnittelematta liikoja, vaan mennä katsomaan miten koira suhtautuisi hallissa oloon - kuitenkin pitkä aika kun viimeksi sellaisessa treenannut! Alkuun kierreltiin hallissa, palkkasin kontaktista ja leikittiin ympäri hallia. Sitten vielä paikkamakuuta, seuraamista ja luoksetuloja.Loppuun vielä namikupille juoksemista. Keskittyminen oli hyvä, joten päätin vähän muistutella pikkuketun kanssa esteitä. Tehtiin yksittäistä hyppyä, jossa palkkausta kädestä ja kuppipalkalla. Otettiin tähän jatkoksi toinen hyppy ja lopulta putki, kun sujui loistavasti. Viimeistään putken tultua mukaan näki Unskin ilmeestä selkeesti, että se alkoi muistaa mistä hommassa oli kyse! Ei paljoa tarvinnut kysellä kun ampui menemään esteitä! Otettiin vielä takaakierrot mukaan, jolloin tehtiin takaakierto-putkeen ja putki-takaakierto yhdistelmää. Taukojen aikana laitoin Unton paikkamakaamaan ja siinä se rennosti odotteli, kun minä laitoin esteitä. Niin hieno!


Videoin kaikki tekemiset, mutta ollaan huomenna menossa Hennan & Rean kanssa hallille jos saisi parempaa videomateriaalia. Videolta näkee kuitenkin oman ohjauksen hyvin, kun tehdään alkeita. Keskityn näyttämään käsillä paljon paremmin, mutta liikun epävarman oloisesti. Onneksi katoin tämän jo nyt, niin muistan heti jatkossa!

1v 3kk

21 helmikuuta 2013

pikkuhiljaa


Noniin, pientä tilannekatsausta meidän elämään. Koirat ovat viettäneet kaikki yksinolonsa makuuhuoneessa, jonka uskon rauhoittaneen niitä paljon. Pakastin on täynnä ruualla täytettyjä luita ja kongeja, sekä klassisen musiikin nettiradio suosikeissa. Mutta tulokset puhuvat puolestaan: en ole kuullut pitkään aikaan koirien ääntelyä rappukäytävään! Olen pitänyt 4h takarajaa yksinololle, koska aiemmin tätä pidempänä aikana koirat haukkuivat kun olin alarapussa. Tänään lyötiin ennätys kuitenkin 6h yksinoloa! Jotain koirien käytöksestä täällä kertoo myös se, että ennen ne alkoivat elämöimään heti kun kuulivat askeleeni rapuissa. Nyt saan avata ulko-oven, tulla sisälle ryminällä ja vielä sittenkin miettiä ovatko koirat edes elossa - niin on hiljaista! Vasta kengät riisuttuani alkaa makuuhuoneesta kuulua tuttuja haukahduksia, jotka kuuluvat asiaan


Koirapuistoiltu ollaan hävettävän paljon. Ja hävettävän siksi, miten tyrmään ne aina ärsyttäviksi paikoiksi rasittavine koiranomistajineen. Mutta näin saan koirat väsyksiin ja ne ovat onnesta soikeana nähdessään muita. Yllättävän hyvin on jatkuva koirapuistoilu mennytkin, sillä joskus nuo osaavat olla järkyttäviä paimentaessaan kahdestaan jotakin ressukkaa. Tosin eräs satunnaisesti koirapuistossa käyvä leikattu uros saa meidän miehillä jostain syystä pasmat sekaisin: Eetu yrittää jatkuvasti selkään ja Unto silmät suurina perässä. Olen sitten käyttänyt hyödyksi ja tehnyt Eetun kanssa välillä tokoa tai puun kiertämistä tämän koiran ollessa paikalla ja hyvin meidän piski keskittyy!



Huomenna lähdemme illalla ajamaan Jämsään viikonlopuksi. Viikonlopun jälkeen Eetu jää porukoiden pyynnöstä lomailemaan viikoksi. Riippuen koiran käyttäytymisestä haen sen takaisin tänne heti, jos eroahdistusta minuun tulee esille. Muuten aloitetaan taas nollasta! Näiden päivien aikana Untero pääsee tehotreenaamaan sekä luvassa ahkerasti hihnalenkkejä. On se kummaa miten tiivis paketti noista kahdesta on jo omassa päässäkin muodostunut: ei hentoisi toista antaa millään muualle, kun tuntuu että joku olennainen sitten puuttuu. Hieman ehkä pelottaa, miten paljon Unskia ahdistaa olla ilman Eetua, mutta onneksi minulla on lyhyitä koulupäiviä ja poikaystävä on täällä :) Ja tarpeen tullen skippaan vaikka sitten koulun, kunhan penikka ei hätäile täällä liikaa!

Tilasin Eetulle kaksi viikkoa sitten hierojan, koska se kävelee rappuset oudosti. Ottaisi kokoajan tukea seinästä eikä halua varata painoa vasemmalle puolelle. Eetun Jämsässä olo sattuu juuri hierojan päälle (onneksi äiti sai Eetulle hierojan sinne) ja olen pitkittänyt ajan perumista. Tänään kuitenkin hoksasin, että onhan tässä toinenkin elukka jonka voisi vaikka jo totuttamisen vuoksi hieroa. Mielenkiinnolla odotan löytyykö Untosta mitään ja miten se suhtautuu hierojaan! Hierojat tulevatkin loistavaan saumaan, sillä aloitellaan toivonmukaan jo viikkojen sisään omatoiminen treenaaminen agilityhallilla! :) Toivoa sopisi päästä pian, sillä raivoelukka on jo repinyt kiitettävästi lapasia kun olen sitä niillä palkannut puiden kiertämisestä - motivaatiota riittää!

PS Me mennään turisteilemaan ensisunnuntaina näyttelyyn, ihan viralliseen koiranäyttelyyn! Huh huh, kai sitä kerran kahdessa vuodessa pitää käydä :D Tosin esitänhän minä siellä poikaystävän ihanan Sohvi-leoberhgin, huihui <3

12 helmikuuta 2013

aamuun pian haihtuu eilinen

Päivä on vaihtunut sunnuntaista tiistaiksi, epätoivo uudeksi toivoksi. Olen aloittanut kirjoittamaan "yksinolon treenipäiväkirjaa", johon kirjoitan yksityiskohtaisesti jokaisesta päivästämme ja sen tapahtumista. Se sisältää lenkit, yksinvietetyt ajat ja sen päivän konstit saada koirien ajatukset pois eroahdistuksesta kuten ajanvietteet. Maanantaina olin jättänyt koirat makuuhuoneeseen, jossa DAP-haihdutin on. Olin ynnännyt asioita yhteen ja tullut siihen tulokseen, että makuuhuone voisi olla hyvä ratkaisu tällä hetkellä. Koirat viettävät suuren osan ajasta makuuhuoneesta etenkin nukkuen ja Eetu viihtyy siellä eniten. Koko asunto ei tunnu koirista vielä ehdottoman turvalliselta, joten tämä saattaisi olla keino vähentää hätäilyä ja juoksentelua ympäri taloa. Minulla oli kaikki konstit käytössä (stressinhelpotus paidat ja pannat, klassinen musiikki peittämässä ääniä, ruokaa täynnä olevia leluja) mutta silti kuulin Eetun haukun alarappuun tullessani koulusta. Turhautuneena nappasin koirat ja lähdimme kävelemään koirapuistoon. Pojat pääsivät pitkästä aikaa juoksemaan muiden koirien kanssa ja paluumatka kotiin uuvutti ne täysin. Kotona molemmat simahtivat samantien, mutta minä tartuin ongelmaan nimeltä eroahdistus - ja tässä tulokset:


Koirat eivät reagoineet pahasti kertaakaan poissaoloni aikana ja reagointi hiipui kerta kerralta enemmän. Pian ne eivät enää vaivautuneet edes katsomaan lähtöäni tai paluutani. Tästähän minä motivoiduin vain enemmän ja uskalsin kokeilla lähtöä Unton seistessä eteisessä. Videolta näkee miten tyyppi tuijottaa hetken perääni, toteaa selkeästi mielessään "njaa, eipä haittaa" ja menee olohuoneeseen lepäämään. Useasti koirat käväisivät ovella, mutta inahtamattakaan palasivat takaisin nukkumaan! Mikä lottovoitto! Tänään olin poissa 4h ja koirat olivat hiljaa palatessani. Edes tervehtiminen ja hinku saada huomiota pysyi hillittynä: Eetu palasi melkein samantien takaisin omiin puuhiinsa. Käytiin lenkillä metsässä, jonka jälkeen koirat jäivät 2h yksin käydessäni töissä. Palatessani ei kuulunut taaskaan äännähdystäkään ja nähtyään minut ne menivät samantien takaisin omiin oloihinsa. Toivotaan että tästä noustaan vain ylöspäin!



Kokosin huvikseni poikien viimeaikaisia temppuiluja videolle! Molempien tokoilusta on myös videomateriaalia, mutta siitä voisin tehdä oman postauksen turinoineen. Täällä hyvä fiilis!

10 helmikuuta 2013

jos elämä ois helppoo

Muuton jälkeisen postauksen kirjoittaminen on venynyt jo ensimmäisestä päivästä lähtien. Uusi arki hakee vielä paikkaansa, eikä se ole ollut todellakaan helppoa. Koirat kummaksuvat rappukäytävästä ja seinien läpi kantautuvia ääniä enkä tiedä pitäisikö niitä kieltää vai rauhoitella. Ovikellon sijaan meillä on ovisummeri (tottakai ovikellokin on), mutta avaan ulko-oven jo päästäessä vieraat ulko-ovesta. Näin ehdin reagoida koiriin jo ennen ihmisten saapumista sisälle, eivätkä ne ole heti pörräämässä kimpussa. Yhtenä päivänä päästin kaverit ulko-ovesta sisään ja heitin koirille olohuoneeseen herkkuja ympäriinsä. Kaverien astuessa sisälle ihmetys oli suuri, kun koirat eivät huomioineet näitä ollenkaan vaan keskittyivät täysin nameihin, jes!

Ulkoilu alkaa olla myös päivä päivältä mukavampaa. Ensimmäiset päivät olivat melkoista kaaosta, kun koirat ryntäilivät ympäriinsä ja hihnat olivat solmussa. Naksutin on ollut mitä parhain apuväline, kun olen naksutellut erilaisten vastaantulijoiden ohittamisesta ja koirakoiden katsomisesta. Ennen oltaisiin näille haukuttu ja jääty toljottamaan, mutta naksun avulla koirat hakevat heti kontaktiin ja kulkevat vierellä.

Tokoilla ei pahemmin olla ehditty, mutta eilen Unton kanssa tehtiin liikkeestä maahanmenoja, istumisia ja paikkamakuuta. Vielä kun saataisiin perusasento vahvemmaksi, niin olisi hieno tokokoiran alku! Perusasennon treenaaminen alkaa helposti kyllästyttää Unskia, vaikka virittelenkin sitä toistojen välillä



Torstai: Oli pakko kertoa kivat uutiset alkuun, sillä viimeinen ei sitä ole. Molemmilla koirilla on nyt paha eroahdistus, jotka molemmilta erikseen videolla. Kumpaakin ahdistaa yksin jääminen ja se esiintyy Eetulla ulvomisena ja ovien luona hyppimisellä ja Untolla ulvomisella ja haukkumisella. Jätin koirat yksittäin kotiin nopean lenkin ajaksi ja alussa molemmat nuolivat ruualla täytettyä kongia. Kaikki oli hyvin siihen asti kun tekemistä riitti, sitten paniikki alkoi. Untolle käyn ostamassa huomenna oman Thundershirtin ja DAP-haihduttimen täytepullon sekä pannat. Vielä täytyisi webin avulla (kuten aiemminkin) selvittää miten koirat käyttäytyvät kaksistaan ollesaan. Apuvälineiden lisäksi koirat tulevat viettämään pätkissä paljon aikaa yksinään eri huoneissa. Unskille paha juttu on myös oven sulkeminen sen nenän edestä: pian kuuluu oven takaa kiukkuinen "VUF-perkele-päästä-minutkin". Olenkin ahkerasti sulkenut ovia perässäni, jotta se ei olisi niin iso juttu pienelle miehelle. Mitään huonekaluja täällä ei tuhota onneksi. Lisäksi harkitsen tosissani sitä, etteivät koirat saisi enää nukkua makuuhuoneessa. Tämä tulisi olemaan iso juttu Eetulle, joka on aina nukkunut sänkyni alla tai sängyssä. Tässä on niin vahva rutiini, etten tiedä onko nyt oikea aika alkaa muuttaa sitä. Eilen käskin sen kuitenkin pois sängystä mennessäni nukkumaan, enkä olisi uskonut kuinka paha pala se itsellekin oli! Tuli sellainen kliseinen "on sille pakko antaa juustoa pöydästä, se katsoo niin anovasti"-olo, kun en meinannut hennota käskeä unista koiraa lattialle nukkumaan, kun se on aina ennenkin saanut siinä nukkua



Sunnuntai: Turhauttavinta tässä on ehkä se, että vaikka harjoittelen yksinoloa minimaalisissa pätkissä - niin joudun kuitenkin jättämään koirat kotiin koulupäivän tai töiden ajaksi. Tällöin teen kaikkeni, jotta niillä olisi oikeasti tekemistä ja tuntisivat olonsa hyväksi, mutta sekään ei vielä riitä. Yksi päivä pyöräilin ruokkiksella katsomaan koiria kesken päivän, koska halusin etteivät ne joudu olemaan niin pitkää aikaa yksin

Nyt molemmilla koirilla on DAP-pannat ja Thundershirtit, sekä haidutin on seinässä. Kaapit ovat täynnä luita ja herkkuja, jotta yksinoloajalle olisi aina jotain mielekästä tekemistä. Päälle 200€ eläinkauppaan ja apteekkiin meni hetkessä ja poikaystävän kanssa todettiin että on aika kalliita koiria. Ilmekään ei silti värähtänyt myyjän sanoessa summaa ääneen: jos tämä auttaa, niin maksakoon mitä maksakoon. Unton räjähtäneelle leijonanharjalle näytin eilen trimmeriä, koska DAP-pannan tulee olla mahdollisimman lähellä ihoa. Vedin turkkia alas pahemmin edes noteeraten lopputulosta, mutta silti tuntuu ettei karvaa olisi lähtenyt ollenkaan. Yllä olevassa kuvassa jellona vielä harjassaan.

Olen vaihtelevasti määrätietoinen, mutta samalla jo niin uupunut tämän tilanteen kanssa. Äsken käytin koirat lenkillä ja lenkiltä tullessa suunnitelmana oli antaa niille kongit ja juosta äkkiä viemään roskat. Yksin(kaksin)oloa tulisi siis alle 2min. Koirat jäivät syömään kongeja ja juoksin rappukäytäviä alas. Kuitenkin jo seuraavaan kerrokseen päästyä kuului oven takaa Unskin haukahdus. Juoksin äkkiä rappuset alas, heitin roskat ja juoksin pää kolmantena jalkana takaisin kotiin

Onneksi lenkillä pojat käyttäytyivät hyvin ja ohitettiin monta koiraa noteeraamatta niitä mitenkään, edistystä!