tavoite on olla tyytyväinen

Eilen tavattiin sitten Milena ja Rilla. Pojat ihastuivat samantien neitiin ja etenkin Unski ja Rilla olivat aivan samalla aaltopituudella leikkiessään. Vetivät onnesta soikeana rallia ja Eetu perässä. Koirien purettua energioitaan niityllä, mentiin sitten treenaamaan. Vähän jänskätti: milloinhan viimeksi ollaan edes tokoiltu? Ulkona? Häiriössä? Uuden koiran seurassa? O-ou.

En halunnut lyödä hommaa samantien läskiksi tekemällä mitään, mitä koira ei varmasti osaisi. Aloitettiin siis seuraamisella naksutellen, jotta koira keskittyisi heti oikeanlaiseen paikkaan, eikä innoissaan alkaisi poikittaa tai edistää. Aika hyvin Eetu malttoikin, hieman poikitti mutta huomautin sanomalla "oho" ja annoin korjata paikan. Pari vinoa perusasentoa korjasin, mutta yleisesti toimii! Tähän heti perään jäävät, joista maahanmeno hyvä mutta seisomisessa meni maahan. Sanoin "höpöhöpö" ja otin samantien uudelleen liikkeeseen. Syynä saattoi olla epäselvä käskyn äänensävy, koska kun keskityin käskyn antamiseen kunnolla niin heti jäi seisomaan. Menee aina hetki tauon jälkeen muistaa näin pienetkin tärkeät yksityiskohdat!

Seuraavaksi luoksarin pysähtymistä. Suosiolla muistuttelin kierrättämällä tolppaa ympäri ja stoppeja siinä. Vähän valuvia meinasivat olla aluksi, joten yhteen otin mukaan pienen vartaloavun ja heti parani. Kiertämisen jälkeen otin yhden vauhtiluoksarin, jossa jo Eetun juostessa ekoja metriä kaivoin villasukka palkan taskusta ja annoin koiran juosta raivolla siihen. Sitten stopin kanssa, oli hieno! Vähän valuva mun mielestä, mutta Milena sanoi ettei ollut pahasti. Kolmas toisto vielä tavallinen luoksetulo, jossa koira alkoi ennakoimaan ja hiljensi vauhtia melkein pysähdyksiin asti, aijaijai! Hihkaisin vain jotain "oho mitä meinasit tehdä höpsö" ja lähdin juoksemaan karkuun, jolloin koira kiihdytti juoksuun päästäkseen mun luo. Luoksari on meillä selvästi liike, joka tehdään satunaisesti spontaanisti niin, että koira muistaa mitä pysähdys tarkoittaa muttei tarjoaisi sitä itse ennakoimalla

Unski ei olekaan ikuisuuteen päässyt treenaamaan tokoa muiden koirien seurassa. Päätavoitteena siis oli, että koira pysyisi kokoajan kuulolla ja haluisi tehdä niitä hommia. Alkuun perusasentoa ja kontaktia siinä, hyvä! Sitten luoksetuloa, jossa Untero sai kirmata mun luokse minkä tassuistaan pääsi ja palkkaa suuhun. Lopuksi vielä paikkamakuu Rillan kanssa. Aikaa en muista, mutta yleisesti makasi tosi rauhassa ja laski pian päänkin maahan. Kehuin tästä hiljaa. Juuri kun olin aikeissa mennä palkkaamaan, niin Unski nousi joten laitoin uudelleen maahan

Yllä oleva kuva ei ole paikkamakuusta, mutta leikitään niin se sopii tekstiin. Eli lopuksi vielä Eetu paikkamakasi Rillan kanssa. Halusin varmistaa Eetun muistavan pitää päänsä jatkuvasti maassa, joten tein ensin todella lyhyen paikkiksen jotta pääsin palkkamaan varmasti oikeasta toimintatavasta. Heti perään toinen paljon pidempi paikkis, jossa koira oli todella rauhallinen ja tuijotti vain pää maassa mua. Ah, tän eteen on tehty niiiin paljon töitä! Paikkiksen lopussa yltämme lensi vielä kraakkuva varis, joita Eetu vihaa ylikaiken. Ei tehnyt elettäkään reagoidakseen linnun ääntelyyn, mikä lottovoitto!

Nyt kun on todella ainoa joka koirien ulkoilutuksesta vastaa, niin ymmärtää millainen ero erilaisilla lenkeillä on. Jos lenkki jää vähänkin lyhyeksi, niin koirien korvat ovat jatkuvasti herkkänä ja on pakko reagoida kaikkiin ääniin. Tänä aamuna heräsin jo ennen klo 9.00 ja lähdettiin pitkälle lenkille ennen kouluun menoani. Kierrettiin läheisiä kortteleita ja poikettiin siitä lopuksi metsään. Kotiin päästyämme naksutin vielä molemmille (lähinnä Eetulle, Unto oli sen verran väsynyt) tassujen pyyhkimistä pyyhkeeseen. Oli muuten väsyneitä poikia. Kotiin päästyäni vastassa oli taas kaksi ylienergistä jätkää, jotka olisivat voineet heitellä vaikka voltteja - ja eikun lenkille! Tunnin lenkin jälkeen pojat olivat taas huomattavasti rauhallisempia. Olin käynyt aiemmin eläinkaupassa ostamassa juttuja, kuten uuden shampoon (heihei unskin turkki) ja samalla uusia leluja. Huomasin että meillä ei oikeastaan ole kuin aktivointileluja ja palloja, joten piti saada muutama retuutuslelu. Jämsässä koirilla oli jatkuvasti esillä muutama korillinen leluja, enkä oikein tykännyt siitä. Nyt näyttivät eläimet siltä kuin olisi ollut joulu, synttärit ja karkkipäivä yhtäaikaa, kun heitin uudet lelut naamojen eteen. Unto rakastui lörppöön kumikanaansa, jota se tapporavisteli täysillä ja heitteli ympäriinsä. Eetu meinasi kiipeillä seinille, kun kaivoin esille ostamani vinkuvan tennispallon: maailman parasta! Oli ihana katsoa miten elukat osasivat oikeasti arvostaa leluja, kun niitä ei ole ollut yllinkyllin esillä!

Illalla paneuduttiin vielä Eetun kanssa avoimen liikkeisiin, joita ei päivällä treenattu. Olin yllättynyt miten hyvin se muisti tiukan kapulan pidon! Pyörittiin hetki kapula suussa lattialla sekä perusasennossa, muta kun homma näytti toimivan niin uskalsin jo siirtyä kapulan palauttamiseen. Lopulta tehtiin noutoa lyhyeltä välimatkalta ja joka kerta palautti hyvällä pito-otteella, l-o-i-s-t-a-v-a-a! Vielä kaukot ja paikkamakuu, joissa ei moitittavaa! Unski teki vielä hetken perusjuttuja, mutta eläin oli ihan väsynyt joten ei viitsitty paljoa tehdä

Oli kyllä positiivinen yllätys huomata miten hyvin Eetu teki, vaikka taukoa on ollut. Työskentelymotivaatio oli huipussaan!

Kiitos kuvista (ja tietty seurasta) Milenalle!

kummakos on olla rohkea, jollei pelkää

Koirilla on nyt viikko elämää Joensuussa takana ja voisi olla aika kirjoittaa kuulumisia. Sunnuntaina tosiaan päästiin kotiin vasta myöhään illalla ja ensimmäisenä yönä pojat olivat todella rauhattomia. Alkuviikon ne olivat todella levottomia eivätkä malttaneet oikein rauhoittua edes silloinkaan kun olin kotona. Ulkona pöhistiin jokaiselle vastaantulijalle ja tervehtiville naapureille huudettiin kurkku suorana. Lenkit pimeinä syysiltoina eivät muutenkaan ole mitään herkkua, niin vieläpä kahden pimeydelle pöhisevän koiran kanssa. Eetun käyttäytyminen näissä on jo tuttua, koska sitä ahdistaa hieman ulkona pimeässä. Unton käytöstä jouduin pohtimaan päässäni, koska ei se ennen ole ollut noin epävarma äänistä ja ihmisistä. Jossain vaiheessa lamppu syttyi: mörköikähään se. Eetu oli tismalleen samanlainen Unton ikäisenä. Hävettää myöntää, mutta Unto on oikeasti kasvanut silmissä! Vieläkin pidän sitä pienenä pentuna ja kakarana. Totuus on valjennut, kun olen katsonut tätä nykyistä narttujen huumassa elävää, merkkaamista elämäntehtävänään pitävää urostani. Ihankuin ei olisi tarpeeksi tekemistä muistutella koirille miten mun kanssa hihnassa kävellään, niin yksi vieläpä kiskoo pää kolmantena jalkana eteenpäin ja liimautuu jokaiseen hajuun kiinni. Ihan uutena juttuna on tullut myös tämä kusen nuoleskeluilme - ah urokset! Päivien edetessä pojat ovat kuitenkin kotiutuneet paremmin ja yöt nukutaan rauhassa

Pakko vielä palata siihen, miten meidän syysloma meni Jämsässä. Keskityttiin siis arkitokoiluun ja käytiin aksaamassa kaksi kertaa, vanhan ryhmämme treeneissä ja itsekseen Evien ja Soolon kanssa. Ryhmän treeneissä tehtiin yhtä rataa, jota koitettiin aina parantaa. Yllättävän hyvin pakka pysyi kasassa, vaikka taukoa on ollut. Tuttu raivoeläinhän sieltä tuli esiin, mutta osasin pitää hallinnassa ja mielentilan itellä oikeana. Palautetta sain edelleen surkeista näytöistä: näytän esteet kädellä, mutta lasken sen heti kun koira on lukinnut esteen. Näin koira alkaa kääntämään itseään tiukempaan kurviin jo hypätessä, kun mun näyttö niin sanoo. Pitäisi vissiin päättää ohjaanko kädellä vai pelkällä kropalla. Kokeilin sitten huvikseen lopussa yhdellä radalla ohjata pelkällä kropalla ja hartijalinjalla ja hyvin koira luki sitä. En tajua miksen osaa pitää käsiä kokoajan ylhäällä kun meen radalla. Entinen kouluttajamme totesi, että meidän tekeminen oli todella hyvää kun ei ollut pitkään aikaan nähnyt, kiva kuulla! Viikolla käytiin myös omatoimisesti treenaamassa, silloin keskityttiin keppeihin ja kontakteihin. Puomilla koiran piti itse juosta ottamaan kontakti, vaikka jäin jälkeen. Vähän piti innostaa koiraa etenemään, kun meinas jäädä mua odottamaan. Kepeillä erilaisia kulmia, jotta saadaan varmuutta niihin. Pakko vielä kertoa, että pääsin ohjaamaan collieta! Oli hauskaa kokeilla tehdä maxi koiran kanssa!

Muuten ollaan tehty paljon viikon aikana! Lenkkeilty kodin lähistöllä sekä keskustassa. Yhtenä iltana mentiin tarkoituksella illalla keskustaan, jotta olisi pimeää ja paljon vastaantulijoita. Koirat alkoivat rentoutua, kun huomasivat etteivät pimeästä ilmestyvät ihmiset tehneet mitään pahaa. Pojat ovat päässeet myös rällästämään uusien tuttavuuksien kanssa, kun ollaan nähty Minni-tolleria, Rilla-pyrriä sekä shelttejä Meelaa, Minttua ja Myrniä. Eilen meillä oli pieni corgimiitti, kun nähtiin Simo-pemua ja Leego-cardia. Pakko kertoa tähän väliin, että en ole voinut uskoa silmiäni kun oon katsonut Eetun menoa. Ennen se ei tykännyt pienistä koirista yhtään eikä suostunut leikkimään corgien kanssa. Nyt se rällästi hullunlailla shelttejen kanssa, sai hirveitä hepuleita ja jahtasi jopa Unskia vapaaehtoisesti, vaikka muitakin leikkikavereita oli. Oikein otti vauhtia ja hyökkäsi Unskin kimppuun! Onnesta soikeana jahtasi myös Leegoa ja leikki niin kuin corgit leikkii keskenään. En enää edes muistanut tälläisen Eetun olevan olemassa, sillä se ei ole ikuisuuteen leikkinyt näin. Ei voinut kuin nauraa ja hymyillä, kun toisella oli niin kivaa. Unto taas on ottanut kaikki uudet ystävänsä avosylin vastaan!

Kuvituksena meidän ihanista ihanin kokoonpano, jolla vietettiin koko kesä. Niin monet aamut ja illat istuskeltiin tuon talon portailla, juteltiin koirista ja elämästä sillä aikaa, kun eläimet temmelsivät yhdessä pihalla. Elämän pieniä iloja, sellaisia hetkiä kun ei vaihtaisi mitään pois ♥

maailman paras eetu

3-vuotta! ♥

Niin monien vuosien odotus ja haaveilu ja sitten 3 vuotta taaksepäin ikuinen unelmointi tuli päätökseensä. Vain yksi voi olla ensimmäinen enkä olisi voinut paljoa parempaa toivoakaan. En vaihtaisi sitä silmien kimmellystä, heiluvaa häntää ja onnellista mörinämurinaa mihinkään. Löllökieli, unikurina - pieniä ihania asioita, jotka voin yhdistää vain Eetuun. Näiden vuosien aikana siitä on kasvanut niin hieno ja lojaali koira, jossa on temperamenttia. Se lukee ajatukseni, tai oikeastaan se tietää ne. Tänään päästin koirat autosta pihalle ja autoa lukitessa katsoin, että mihin Eetu jo hävisi. No se oli jo juossut uudelle kotiovelleen ja odotteli oven edessä tyytyväisenä

Maailman rakkain isokorva ♥

radalla taas

Päätin kirjoittaa aiemman tekstin uusiksi, jotta se olisi edes vähän selkeämpi. Tosiaan viimeksi oli lupausta siitä, että Unto lähtee Jämsän reissun yhteydessä kanssani Joensuuhun. Noh, sain myöhemmin tietää että reissun jälkeisellä viikolla mulla on viitenä (5) päivänä töitä ja seitsemänä (7) töitä - eli ei mikään paras ajankohta totuttaa koiraa uuteen paikkaan. Hetken suunnittelin ottavani Eetun, mutta sekin suunnitelma kaatui viimeistään siihen, kun sunnuntaiaamuna Eetu ei kyennyt seisomaan saati kävelemään ja nilkutti takajalkaansa. Onneksi jalka oli jo palautunut ennalleen lähtöpäiväni aikana. Koiraton arki siis jatkui aina tähän päivään asti, kun tulin syyslomalle Jämsään. Vietetään täällä tuleva viikko ja sitten koirat tulevat vihdoin mukanani Joensuuhun!

Ei tarvitse edes sanoa kuinka ikävä poikia on ollut ja kuinka iloisia ne olivat mut nähdessään. Samantien puettiin lenkkivaatteet päälle, taskut täyteen ruokaa ja metsään. Yritän tämän viikon aikana kuroa erossa ollutta aikaa takaisin ja muistutella koirille miten minun kanssani käyttäydytään. Lähinnä siis pieniä asioita, joita muut perheenjäsenet eivät koirilta vaadi

Metsässä tehtiin paljon luoksetuloja ja molemmat olivat hyvin kuulolla. Molempien koirien (enemmän Unton) kanssa vasemmalla puolella kävelyä. Ohitustilanteet menivät ihan kivasti ja koirat keskittyivät muhun. Viimeisen vastaantulijan kohdalle otin kepin käteen, jota pojat tuijottivat haltijoituneena eivätkä kiinnostuneet ohittajasta yhtään. Lelupalkan voisi pitää jatkossakin! Kotona jatkettiin treenejä yleisellä hömpällä ja vähän tokolla. Unto teki ensin kieppiä, maahanmenoa ja lopuksi perusasentoa. Alkaa tarjoamaan tosi hyvin sivua itse ilman käskyä ja ei tarvitse enää käsiapua kuin pieneen vinkkaavaan apuun. Myös maahanmeno sivulla toimii. Katsekontaktia ottaa hyvin peruasennosta. Voi ihanaa leijonapoikaa, miten täysillä se oli mukana! Jatkuvasti aivastutti, kun oli niin huisia ja motivaatiomittari hipoi tuhatta!

Silti Unskia ei voi verrata meidän ykkösmieheen. Eetu oli ratketa liitoksistaan: niin kovasti se halusi tehdä mun kanssa! Häntä vispasi satasta ja sähäkkänä tarjosi kaikkea mitä osaa. Muisteltiin aluksi tulevan koiratanssi koreokrafian liikkeitä, mutta nää tuntui tähän tilanteeseen liian helpolta. Keksin sitten vähän lennosta opettaa Eetun kävelemään mun alla, kun liikun nelinkontin. Hoksasi tosi nopeasti ja menee maahankin käskystä tässä asennossa. Oivoi, tuntuu idiootilta selittää tästä tempusta koska se kuulostaa erittäin typerältä mustaa valkoisella :D Mutta tosiaan paremman treenaamisen puutteessa kehittelin Joensuussa meidän koreokrafiaa taas kerran. Itsehillinnässä oli taas pidättämistä, kun olisin halunnut tunkea ohjelman täyteen temppuja ja keksiä kaikkea hienoa, mitä koiralle voisi vielä opettaa. Noh, olin kuitenkin viisas ja nyt ohjelma näyttää hyvältä! Kunhan pääsen vielä käytännössä kokeilemaan koiran kanssa (ei, en myönnä että olisin harjoitellut sitä yksinäni musiikin tahdissa) niin nähdään miten toimii!

Olemme siis hengissä ja tulemme olemaan, varautukaa postauksiin! Huomenna voisin viedä ainakin Unton keskustaan pyörimään ja treenata lisää perusasentoa. Tuntuupa kummalliselta tehdä ohjelmaa vain Unskille ja todeta, että ehkä Eetun ei ole pakko tehdä mitään erityistä. Okei, Eetun kanssa tehdään esineruutua, kännykän piilotusta tai temppuilua. Tuota intoa on pakko hyödyntää, jotta koira pysyisi nahoissaan. Ja vielä mainittakoon, että Eetu menee niiiiin laihdutuskuurille! Yllä olevaan kuvaan se ei vielä yllä, mutta on vähän turhan tanakka

agirotu 2012 (kirjoitettu corgiset-lehteen)

”Corgithan vetää hyvin”

Agirotu 2012 järjestettiin 29.6-1.7 Kuopiossa, järjestäjänä Hukka-Putki. Agirotu on tapahtumatäyteinen viikonloppu kaikille agilityn harrastajille. Perjantaina kilpailtiin viralliset kaikkien luokkien hyppy- ja agilityradat. Lauantaina lajin huiput kilpailivat avoimesta Suomenmestarin tittelistä sekä 3.lk kisaaville oli kansainvälinen kilpailu. Sunnuntaina hömppäiltiin kunnolla, kun päivän pääohjelma oli rotujoukkuekisa, jossa palkittiin parhaiten suoriutunut sekä pukeutunut joukkue. Tänä vuonna teemana oli latino tico tico-tunnelmissa.

Lokakuun viimeisenä päivänä Reetta linkkasi Corgisti-nurkkaan Agirotu 2012 tapahtumasivun ja kirjoitti perään ”who’s with me??!!”. Ei mennyt kauaa, kun harrastajat ilmaisivat mielenkiintonsa ja nopeasti meillä olikin alustava joukkue kasassa. Innokkaita osallistujia löytyi niin lajia aloittelevista kuin pitkään kisanneistakin. Ulkopuoliset tulivat keskusteluun kannustamaan meitä viemään ideaa eteenpäin, mikä oli erittäin innostavaa. Ihanaa että muutkin corgi-ihmiset halusivat meidän osallistuvan! Sovimme Anun ilmoittavan meidät rotujoukkuekisaan, johon pemu-joukkuetta ei ole saatu sitten vuosiin. Talven edetessä pidimme yhteyttä facebookissa ja suunnittelimme joukkuettamme.

Huhtikuussa viimeistään oli selvillä joukkueen kokoonpano. Alunperin Anun piti osallistua joukkueeseen Nemin kanssa ja Tsäpän olla varakoirana. Onneksi meillä oli aktiivinen varajäsen, sillä Anun kipeän selän takia he eivät päässeet mukaan. Anu oli silti loppuun asti aktiivisesti mukana joukkueessa ja hoiti ilmoittautumisemme. Iso kiitos siitä, Anu! Niin alkoi kutkuttava odotus kohti heinäkuuta.

Heinäkuun koittaessa päivä oli aurinkoinen ja Agirotua oli tullut seuraamaan paljon ihmisiä. Toisiaan erikoisemmat pukukilpailun asut hauskuuttivat ja värittivät tapahtuman ilmettä. Sekaan mahtui niin smurffeja, batmaneja kuin ruotsalaisiakin. Koirien asusteet oli pidetty hillittynä, mutta hauskoina. Pukukulkueen aikana jokainen joukkue esittäytyi ja piti itsensä mahdollimman paljon näkyvillä. Itse emme kulkueeseen osallistuneet, koska päätimme jättää pukeutumisen vähemmälle. Joukkueemme tunnuksena oli kuitenkin harmaa paita ja huivi kaulassa.

Tapasimme toisemme ilmoittautumispisteellä ja itse näin joukkuetoverini vasta ensimmäistä kertaa. Oli ihana nähdä niin sporttisia corgeja, joiden kanssa oikeasti harrastetaan ja tavoitellaan tuloksia. Samaan aikaan paikalle saapui myös Emmi, joka tuli henkilökohtaiseksi valokuvaajaksemme. Saimme odotella pidemmän aikaa oman vuoromme alkua, joten ehdimme hyvin katsella muiden suorituksia ja tutustua rataan sivustapäin. Kuitenkin juuri ennen omaa vuoroamme alkoi taivaalle muodostua uhkaavia pilviä ja pian saimmekin rankkasateen niskaamme. Onneksi osasimme ottaa kohtalomme huumorilla ja pidimme hyvää joukkuehenkeä yllä, vaikkakin hieman kosteissa tunnelmissa. Hetkittäin sade lakkasikin, mutta alkoi aina uudestaan. Emme tässä vaiheessa enää elätelleet toivoa hehkeästä joukkuekuvasta! Onneksi aurinko alkoi paistaa juuri, kun menimme tutustumaan rataan. Joukkueemme ankkurina toimi Rulla, jonka jälkeen lähti Eetu, Tsäpä ja sitten Summa. Menimme hyvissä ajoin virittelemään koiria lähdön läheisyyteen, jossa raivopäiset corgit sekosivat nähdessään mitä pääsivät tekemään.

Reetta ja Rulla starttasivat siis ensimmäisenä. Meno oli sulavaa ja 3.lk kisaavien yhteistyö toimi hienosti. Rata menikin puhtaasti aina puomin alastuloon saakka, jonka tuomari katsoi oudosta kuvakulmasta. Tuomarin silmään siis näytti, ettei Rulla koskenut kontaktiin ja nosti käden virheeksi. Loppusuoralla Rullalta putosi toinen rima okserilla, mutta muuten hienosti maaliin. Seuraavana lähdimme Eetun kanssa, jonka kanssa teimme puhtaan radan lukuun ottamatta samaa puomin alaskontaktia, jonka tuomari katsoi virheeksi. Videolla kuitenkin näkyy selvästi, miten molemmat koirat koskevat kontaktialueeseen. Kolmantena jatkoivat 2.lk kilpailevat Kati ja Tsäpä, jonka yhteistyö sujui myös hyvin. Ikävä kyllä Tsäpä juoksi renkaan välistä, mutta Kati korjasi hyvin ja viimeinen tiimimme jäsen pääsi matkaan. Myös Sarin ja Summan radan suorittaminen meni hyvin pienistä virheistä huolimatta. Yleisesti ottaen jokaisen joukkueemme koirakon suorittaminen oli sulavaa ja varmaa kauneusvirheistä välittämättä. Yksilösuoritukset eivät eronneet paljoakaan toisistaan, sillä jokainen koiramme veti radan vauhdilla ja tunteella, juuri corgimaisella tyylillä. Parempaa suoritusta ei olisi voinut toivoakaan, joten kaikki olimme ansaitusti hymy korvissa maaliin tullessa!

Kokoonnuimme vielä iloitsemaan onnistuneesta suorituksesta ja ottamaan joukkueen yhteiskuvan. Näillä kuvilla sitten todistetaan, että mukana ollaan oltu! Samantien radalta päästyämme aloimme suunnitella seuraavaa vuotta ja tulevaa Agirotu 2013 joukkuettamme.  Kaikki ilmoittivat olevansa alustavasti mukana ja toivomme saavamme muita innokkaita harrastajia mukaan. Reetta ehdotti myös, että pyytäisimme venäläisiä corgiharrastajia mukaan tiimiimme. Näillä näkymin saisimme siis useamman joukkueen, mikä olisi valtavan hieno juttu. On hienoa, että tällaisia aktiivisia harrastajia löytyy, joiden kanssa saamme rotuamme tunnetuksi harrastuspuolella. Ikävä kyllä ihmisillä on yhä luuloja, ettei corgista olisi harrastuskoiraksi. Onneksi me kaikki tiedämme sen olevan enemmän kuin väärin ja toivon mukaan tulevaisuudessa olemme vieläkin aktiivisempia! Oli hienoa päästä tällaiseen hauskaan tapahtumaan näyttämään mihin corgista on. Kaverini kertoi ihmisten hämmästelleen meidän suorituksen aikana ja olipa yksi todennut että ”corgithan vetää hyvin!”. Tällainen kommentti ei voi kuin hymyilyttää! Rotujoukkuekilpailun tulosten julkaisun jälkeen meinasivat silmät tippua päästä: olimme 37 joukkeesta sijalla 18! Tämä on todella hieno saavutus, sillä joukkeita oli paljon ja rotumme ei ole vauhdikkaimmasta saati helpoimmastakaan päästä. Tämä siis todistaa, että annettu panos kannatti. Tulkaa siis ehdottomasti ensivuonna kaikki kiinnostuneet mukaan, jotta saadaan mahdollisimman paljon iloisia pötkylöitä radalle juoksemaan iloisten ohjaajien kanssa. Meitä ei voi olla liikaa!

Kiitos Anulle, Reetalle, Katille ja Sarille kivasta joukkuehengestä sekä Emmille valokuvaamisesta!

Joukkueen jäsenet:

Melissa Markki ja Eetu, kilpailee 1.lk

Reetta Korhonen ja Rulla, kilpailee 3.lk

Kati Murtola ja Tsäpä, kilpailee 2.lk

Sari Sutinen ja Summa, kilpailee 1.lk