ihanaaaaaa joulua!

pakollinen ällösöpöily kuva jouluaatolta!

kaikki loppui hitaasti, hikiseen syksyyn

Viime viikolla tehtiin pikareissu Jämsään ja vein pojat sinne, itse meen viikon päästä perässä joululoman alettua. Näillä näkymin pojat viettävätkin seuraavan kuukauden siellä, kun muu perhe haluaa välillä olla niiden kanssa. Kieltämättä tämä asunto tuntuu taas puolta kolkommalta, kun tassujen rapina ja jätkien mölinä puuttuu. Käytiin myös Jyväskylässä jossa seuralaiseni kävi poliisiasemalla. Odotustilassa istuessa huomasin lehtihyllyssä olevan Corgiset-lehtiä ja nopealla selailulla löysin lehden, jossa on oma kirjoittamani juttu. Tuntui lottovoitolta. Siellä se lehti on julkisella paikalla, lehtitelineessä tai pöydällä. Joku istahtaa turhautuneena penkille ja puuskahtaa katsoessaan vuoronumeroaan, sitten tarttuu edessään olevaan lehteen ja aukaisee satunnaisen aukeaman. Se saattaa olla yksi sivuistani. Unelmista kannattaa ilmeisesti pitää kiinni.

Ollaan treenattu ja hömppäilty lähes joka ilta. Unskin kanssa enemmän, vaikka Eetusta se on suuri vääryys. Unskin kanssa vahvistettu maahanmenon ja istumisen eroa ja siirtymisiä. Uutena juttuna kapulaa, josta naksuttelen siihen koskemisesta ja tarttumisesta. Edetään minimaalisin askelin enkä vaadi siltä oikeastaan vielä kuin koskemista, ettei tule samanlaista kapulahelvettiä kuin Eetun kanssa. Lelupalkkaa ollaan vahvistettu myös, kun kesken leikin tai ennen pallon heittämistä käsken maahan ja vapautus leluun. Eetu on lähinnä hömppäillyt ja vahvistettu peruuttamista. Ennen se tarjosi tätä lähinnä sheippauksessa, mutta nyt oon ottanut käskyn mukaan. Temppu on jo niin vahva, että jos koira on kävelemässä takaisin vaikka 5m päässä niin käskyn saatuaan se alkaa kesken vauhdista pakittaa täysillä. Jopa niin etten edes näe sitä, kuuluu vain kun koira peruuttaa menemään

veljeni leijonamieli

Hieman yli vuoden elämäämme on rikastuttanut mitä valloittavin ja hellyyttävin pieni poika, Unto. Nyt on aika omistaa kokonainen postaus tälle raivostuttavalle ja rakkaalle riiviölle, jotta tekin tutustuisitte Unskiin. Aloitetaan perusasioista: hänen oikea nimensä on Unto, siksi häntä ei juuri ikinä kutsuta. Sen sijaan hän tottelee (jos tahtoo) nimeä Unski, Unpe, Untero, Unni, Unppi ja Unspe. Unskilla on maailman pehmoisin turkki ja muhkein häntä. Naaman keskeltä kulkee ruskean ja valkoisen raja ja valkoisessa osassa on ruskea tähti

Aamuisin Unto tulee istumaan sänkyni viereen ja haukahtaa kerran vaatien heräämistä. Se ei ikinä hauku, päästää vain hyvin vaativan lyhyen haukahduksen. Jos avaat silmät, niin sinua tuijottaa hyvin tiivis katse suoraan syvälle silmiin. Yleisesti Unto on todella hiljainen, se ei juuri ikinä räksytä. Ääntely rajoittuu haukahduksiin, murinaan ja epämääräiseen ulinaan. Sillä on nyt isojen poikien ikä, jolloin on pakko murista kaikelle epäilyttävälle. Lenkkeily sen kanssa on yhtä venäläistä rulettia: ikinä ei voi tietää milloin se on kuulolla. Ärsyttävän hyvin se osaa esittää kuuliaista, mutta auta armias kun ne korvat katoavat. Siksi aina yhtä hienoja ovat ne kerrat, kun se vihellyksestä juoksee kiireesti luoksesi ja nöksöttää peppu maassa edessä ja odottaa vapautusta. Vieraiden kanssa se on kuin unelma: on iloinen ja pörrää ympärillä hetken, mutta sitten palaa tekemään omia juttujaan. Joskus on ihan turha yrittää houkutella rapsutuksiin, tyyppi vain toljottaa naamallaan sellainen "O_O tai sitten ei"-ilme.

Untolla on pieniä hassuja tapoja. Se kallistelee hupsusti päätään, kun kuulee tai näkee jotakin hassua. Tarkoituksella säästelen outoja ääniä, jotta saan sen halutessani kallistamaan päätään. En keksi mitään suloisempaa, minun oma höpsö. Meillä on myös omia yhteisiä juttujamme, kuten "tartun sinua kuonosta ja sinä yrität saada käteni kiinni"-leikki. Siinä nappaan tai tökkäisen Unskia kuonoon ja se yrittää saalistaa kättäni. Välillä se kellahtaa selälleen ja yrittää läimiä tassuillaan kättäni. Silloin on lupa pitää örrimurrimörinää ja olla vähän kakara :) Eilen riehuttiin ulkona ja tyyppi roikkui mun lapasessa. Sitten heitin sille vinkuvan tennispallon ja ukkeli viihdytti itseään juoksemalla rinkiä pallo suussa ollen hyvin tyytyväinen itseensä. Koiraa itseään voisi nimittää jonkinsortin superpalloksi, sillä se pomppii jatkuvasti kuin pupu ympäriinsä. Lempparilelu on myös tyhjä kumikalkkuna, jota tapporavistellaan hulluna

Unpen kanssa treenaaminen on joskus hankalaa, mutta palkitsevaa. Kesti kauan ennenkuin tajusin miten sen kanssa pitää toimia. Täytyy vain hyväksyä, että se oppii asiat nopeasti, mutta hitaammin. Unskin ajatusmaailmasta täytyy olla jatkuvasti ajan tasalla ja tietää milloin se kuuntelee. Välillä se nimittäin katoaa sekuneiksi omiin ajatuksiinsa, eikä hoksaa silloin käskyjä. Pian pienen miehen päässä syttyy kuitenkin lamppu ja se on taas täysillä mukana. On vaikea pitää pokkaa, kun toinen selvästi haaveilee jostakin ja äkkiä havahtuu todellisuuteen: "ai joo me treenattiin, sori mul oli tos vähä omia juttuja mielessä mut nyt keskityn" ♥

 Sellainen on meidän Unski ♥ maailman rakkain leijonapoika.

kymmenen porrasta ylöspäin

Ensin meinasin kirjoittaa piiitkän kirjoituksen muuttuneesta elämästämme, viime vuoden tavoitteista ja siitä ettei niitä todellakaan tullut pidettyä. Sen jälkeen totean, että asiaa ei auta surkutella ja katsotaan ensivuonna uudestaan. Sitten huokaistaan syvää ja jatketaan elämää

sinä olet minun tuulensuoja

elämme vaikeita aikoja

t. unto

Jos Unskilta kysytään, niin tämä on ollut varmasti sen elämän kamalin kuukausi. Eikä tämä omistajallekaan mitään juhlaa ole ollut. Jonkun aikaa sitten Unto tohelsi lenkillä metsässä ja etutassun kannuskynsi katkesi juuresta saakka. Tästä selvittiin säikähdyksellä, mutta viime perjantai-iltana Unto oksensi rajusti ja varmaan koko mahalaukkunsa sisällön. Seuraavana aamuna se oli oudon apea eikä jaksanut nousta edes sohvan alta. Hieman huolissaan jätin sen kotiin työpäivän ajaksi, mutta onneksi Henna kävi katsomassa sitä ja käyttämässä Eetua juoksemassa, kiitos! Illemmalla kotiin tultua koira makasi edelleen sohvan alla eikä jaksanut tulla edes tervehtimään. Viimeinen tikki oli kun laitoin kenkiä jalkaan lähteäkseni lenkille, niin tämä laski allensa kun ei jaksanut edes pidätellä. Sitten lähdettiin päivystävälle eläinlääkärille. Lääkärissä Unski pääsi tiputukseen ja sille laitettiin nestettä niskaan kyttyräksi. Lisäksi sai pistokset suolistotulehdukseen

Hiljalleen koira alkoi tokenemaan ja voimat palautuu. Vasta viime päivinä se on alkanut olla täysin omaitsensä. Eivät ne murheet kuitenkaan tähän loppuneet, sillä toissailtana panin merkille Unskin jatkuvasti nuolevan itseään ja vinkuvan samalla. Nopealla katsomiselle huomasin sen järsineen alapäästään ihoa rikki, joka oli kipeänä. Askartelin paidastani ensihätään pöksyt ja eilen kävin ostamassa narttujen juoksupöksyt. Kalleimmat mitä koko paikasta löytyi, kun mistään ei herran puuhkahäntä mahtunut lävitse :D Nyt mennään pöksyt jalassa siihen asti, että päästään viikon sisään eläinlääkäriin. Me kun ei voitu 1-vuotis rokotuksiinkaan mennä, kun en ole voinut madottaa pahoinvoinnin ja heikon kunnon takia

Unpen sairastaessa ollaan Eetun kanssa otettu ilo irti kahdenkeskeisestä ajasta. Oon alkanut pidentää lenkkejä huomattavasti ja huomaa, että Eetun kunto päässyt repsahtamaan. Kieli pitkällä tulee perässä ja saa olla hoputtamassa. Silti on ollut ihanaa seikkailla Eetun kanssa kahdestaan ja koira menee koko lenkin ilman remmiä. Vastaantulijoiden kohdalla koira vain hetkeksi vierelle kävelemään ja taas menoksi. Näistä nautin eniten siksi, että Eetu on entinen omaitsensä kun mennään kahdestaan. Ulko-ovesta lähtiessä se hyppii ja pomppii onnesta soikeana ja ryntäilee joka suuntaan :) Parasta päästä mun kanssa kahdestaan!

Ainiin, Unski unohti mainita että eilen oli sen karmivan kuukauden kauheista kauhein päivä! Ensin tultiin hyväuskoisina kotiin, josta suoraan suihkuun pesulle. Pesun jälkeen kuivaus föönillä (yök) ja sen jälkeen ajokoneella (yök) turkki matalaksi. Tämän rääkkäyksen jälkeen vielä pöksyt (yök) jalkaan, niin viihtyi pieni koira aika tiiviisti loppuillan sohvan alla

Tänään leijonamieli alkoi olla jo sen verran voimissaan, että uskaltiin kokeilla uutta harrastusta! Aikoinaan ostin juoksuvyön Eetua ajatellen, mutta on tullut ilmeisen selväksi ettei sitä kiinnosta tällainen "pingon edelläsi sata lasissa"-touhu (agilitya ei lasketa) niin kamat ovat lojuneet kaapissa. Untolla tuntuu olevan vähän liikaakin menohaluja, joten ajattelin kokeilla. Muutenkin kakaralla on nyt päällä tuo kuspääikä, että välillä on mukamas kiltti ja tottelevainen ja sitten taas ei ole ollenkaan korvia. Canicross vaikutti siis hyvältä idealta ja tänään sitä testattiin! Kyllä muksu heti kehotuksesta piti vauhdin yllä ja juoksi suorassa linjassa mun edessä. Eetu juoksi mukana vapaana. Otettiin satunnaisia juoksupätkiä pitkin lenkkiä, mutta loppupuolella Unski ei jaksanut enää oikein kirittää edelle. Katellaan miten tää tästä edistyy!

unto 1-vuotta

Hyvää syntympäivää, Unto 1-vuotta! ♥

Vuosi sitten monet ovet olivat auki ja suunnitelmia aluillaan, mutta kuinkas kävikään kun maailmaan saapui tämä pieni jokerinaamainen pallero - no se oli sillä selvä! En voi uskoa että Unski on jo vuoden vanha, saako sitä sanoa enää pennuksi? Yhtä kuriton ja vallaton se on kuin ensimmäisenä päivänä kotonaan. Kasvattaja varoitti jo silloin: "sillä on aina pahankurinen pilke silmäkulmassa". On se kyllä silti aika ihana, pieni leijonamieli

uusi tulokas

Ponnistusvoimaa? No ehkä vähäsen.

Perjantaina vihdoin yksi suuri haave kävi toteen ja ei, tässä ei ole kyse mistään pennusta vaan materialismionnellisuudesta. Joku ehti kuitenkin jo säikähtää! Voi sitä onnen tunnetta, kun avaat ison paketin ja siinä se on: Nikon D3100! Olen jo pitkään kaavaillut uuden kameran ostoa, koska jostain syystä emme vain tule toimeen vanhan Canon 1000d kanssa. Tähän väliin voisinkin pitää surupuheen siitä, ettei yhteinen taipaleemme koskaan ollut kovin ruusuinen. Alussa en tajunnut järjestelmäkameroista mitään ja syytin kameraa kaikesta, josta minulla ei ollut käsitystäkään. Välillä aloitimme niin sanotusti puhtaalta pöydältä ja koimme ilon hetkiä, kun onnistuin saamaan ihan hyviäkin kuvia. Alamäki alkoi vain uudelleen heti seuraavan kerran, kun otin kameran esiin. Monesti päätin että perkele sinähän et ole uutta kameraa ansainnut, ennen kuin vanhalla osaat kuvata. Noh, eteen tuli myös uusi tekijä, nimittäin kouluni ja etenkin valokuvauskurssi. Tarvitsen parempilaatuisen kameran ja nyt se nököttää tuossa pöydällä. Onneksi tajuan nykyään järjestelmäkameroista enkä vain laita silmää räväyttämättä automaatille. Eli voisi sanoa, että kamera tuli aika oikealla hetkellä

Kamera saapui siis perheeni mukana, kun he tulivat viikonlopuksi Joensuuhun. Vaikka Eetu rakastaa ylikaiken treenaamista kanssani, puhelimen etsintää, radalla juoksemista tai temppujen opettelua (lue: harrastuskoiran elämää) niin ei ole tyytyväisempää koiraa, kun se teki patjoille lattialle pesän perheenjäsenien keskelle ja nukahti onnellisena. Kuvat ovat "meidän metsästä" jossa käydään lenkkeilemässä päivittäin. Alla vielä kuvia tältä päivältä, kun kuvasin pikkuveljeäni koulutehtävääni

miittiä

Jokaisessa blogissa on raportoitu ensilumen satamiseasta ja heti pian sen sulamisesta. Eetu tavalliseen tapaansa sekosi onnesta ensilumesta ja veti rallia silmät lautasen kokoisena. Unto ehti touhota takapihalla ehkä 4min ja samantien oli lumipaakkuja joka puolella. Hammasta purren päätin että nyt on aika turkin lähteä. Hassua, muilla kasvatetaan talveksi turkit ja meillä ajellaan lyhyemmäksi. No nyt on Untolla taas pikainen trimmi päällä, joka helpotti jo valtavasti

Seuraavana päivänä tulikin eläinlääkärireissu, kun huomasin että Unskin etutassun kannuskynsi vuotaa verta. Nopealla silmäyksellä katsottuna kynsi oli katkeamaisillaan juuresta asti. Päivystävä eläinlääkäri sanoi että tule samantien nopeasti ja toinen lääkäri sanoi, etteivät voi ottaa vastaan koska koira pitäisi nukuttaa. Huolesta sekaisin ajoin sitten lääkäriin päässäni mielikuvat tulevasta nukutuksesta ja muusta. Ilme oli hieman ällistynyt, kun vastassa oli maailman kyllästynein ja tylyin eläinlääkäri, joka katkaisi sormin kynnen irti. Totesi sitten että lähtekää kotiin ja katsoi kuin idioottia, kun yritin kysellä tarkempia hoito-ohjeita. No, parempi näin päin kuitenkin!

Viime viikolla nähtiin myös  Hennaa & Reaa ja sunnuntaina oli corgimiitti meidän lähellä! Paikalla oli 7 corgia joista kaksi oli cardiganeja. Sattumalta kaikki seitsemän olivat sitten uroksia, joten pientä kitkaa oli alkuun ilmassa. Pari aika provosoivaa urosta siellä olikin ja ei Eetukaan malttanut täysin hissukseen olla. Edelleen musta on hassua miten se osaa nykyään jopa pitää puoliaan eikä siedä muilta kaikenlaista käytöstä. Unski ei onneksi sanonut kenellekään mitään, vaan irvisti pari kertaa kun joku tuli liian iholle. Tämmöiset tapaamiset on mulle aina hirveän valaisevia, koska en muuten nää corgeja oikein missään. Oppii aina enemmän rotunsa käyttäytymisestä ja ymmärtää millaset piirteet ovat sieltä rodusta peräisin. Uutta miittiä onkin suunnitteilla, joten vähän aktiivisemmat piirit ovat täälläpäin kuin kotiseuduilla :)

Tänään treenattiin! Unpen kanssa perusasentoa, seisomista ja muita perusjuttuja. Myös kaukopalkkaa! Eetun kanssa edettiin seuraavalle levelille puhelimen etsinnässä. Piilotin puhelinta lattialla olevan hupparin ja housujen taskuun, josta löysi hyvin. Seuraavaksi laitoin vaatteiden viereen pienen laukun ja puhelimen sinne. Hetken haki sieltä vaatteiden seasta, mutta pian huomasi laukun. Vein sitten laukun ja repun vuorotellen eteiseen ja pyysin etsimään. Eetu osaa jo hienosti haravoida alueita järjestyksessä esim. sänky-pöytä-sohva-sohvapöytä eikä poukkoile enää puolelta toiselle niin kuin ennen. Hyvin löyti myös laukusta ja repun sivutaskusta! Loppuun vielä pari kertaa tuolin selkänojalla olevan hupparin taskusta ottamusta. Vitsi mulla on pätevä eläin!

Nyt jo mietitte, että eikö se Eetu ollut kuitenkaan miitissä mukana kun ei ole missään kuvassa. No olihan se, mutta yllä olevasta kuvasta taas näkee, miksi yleensä mietin sen jättämistä kotiin. Koirapuistossa muut temmeltää, niin tämä tyytyy syömään yksin keppiä. Meillä on koulussa lyhytelokuvan teko meneillään ja Eetulle on luultavasti luvassa pieniä roolisuorituksia :)

tavoite on olla tyytyväinen

Eilen tavattiin sitten Milena ja Rilla. Pojat ihastuivat samantien neitiin ja etenkin Unski ja Rilla olivat aivan samalla aaltopituudella leikkiessään. Vetivät onnesta soikeana rallia ja Eetu perässä. Koirien purettua energioitaan niityllä, mentiin sitten treenaamaan. Vähän jänskätti: milloinhan viimeksi ollaan edes tokoiltu? Ulkona? Häiriössä? Uuden koiran seurassa? O-ou.

En halunnut lyödä hommaa samantien läskiksi tekemällä mitään, mitä koira ei varmasti osaisi. Aloitettiin siis seuraamisella naksutellen, jotta koira keskittyisi heti oikeanlaiseen paikkaan, eikä innoissaan alkaisi poikittaa tai edistää. Aika hyvin Eetu malttoikin, hieman poikitti mutta huomautin sanomalla "oho" ja annoin korjata paikan. Pari vinoa perusasentoa korjasin, mutta yleisesti toimii! Tähän heti perään jäävät, joista maahanmeno hyvä mutta seisomisessa meni maahan. Sanoin "höpöhöpö" ja otin samantien uudelleen liikkeeseen. Syynä saattoi olla epäselvä käskyn äänensävy, koska kun keskityin käskyn antamiseen kunnolla niin heti jäi seisomaan. Menee aina hetki tauon jälkeen muistaa näin pienetkin tärkeät yksityiskohdat!

Seuraavaksi luoksarin pysähtymistä. Suosiolla muistuttelin kierrättämällä tolppaa ympäri ja stoppeja siinä. Vähän valuvia meinasivat olla aluksi, joten yhteen otin mukaan pienen vartaloavun ja heti parani. Kiertämisen jälkeen otin yhden vauhtiluoksarin, jossa jo Eetun juostessa ekoja metriä kaivoin villasukka palkan taskusta ja annoin koiran juosta raivolla siihen. Sitten stopin kanssa, oli hieno! Vähän valuva mun mielestä, mutta Milena sanoi ettei ollut pahasti. Kolmas toisto vielä tavallinen luoksetulo, jossa koira alkoi ennakoimaan ja hiljensi vauhtia melkein pysähdyksiin asti, aijaijai! Hihkaisin vain jotain "oho mitä meinasit tehdä höpsö" ja lähdin juoksemaan karkuun, jolloin koira kiihdytti juoksuun päästäkseen mun luo. Luoksari on meillä selvästi liike, joka tehdään satunaisesti spontaanisti niin, että koira muistaa mitä pysähdys tarkoittaa muttei tarjoaisi sitä itse ennakoimalla

Unski ei olekaan ikuisuuteen päässyt treenaamaan tokoa muiden koirien seurassa. Päätavoitteena siis oli, että koira pysyisi kokoajan kuulolla ja haluisi tehdä niitä hommia. Alkuun perusasentoa ja kontaktia siinä, hyvä! Sitten luoksetuloa, jossa Untero sai kirmata mun luokse minkä tassuistaan pääsi ja palkkaa suuhun. Lopuksi vielä paikkamakuu Rillan kanssa. Aikaa en muista, mutta yleisesti makasi tosi rauhassa ja laski pian päänkin maahan. Kehuin tästä hiljaa. Juuri kun olin aikeissa mennä palkkaamaan, niin Unski nousi joten laitoin uudelleen maahan

Yllä oleva kuva ei ole paikkamakuusta, mutta leikitään niin se sopii tekstiin. Eli lopuksi vielä Eetu paikkamakasi Rillan kanssa. Halusin varmistaa Eetun muistavan pitää päänsä jatkuvasti maassa, joten tein ensin todella lyhyen paikkiksen jotta pääsin palkkamaan varmasti oikeasta toimintatavasta. Heti perään toinen paljon pidempi paikkis, jossa koira oli todella rauhallinen ja tuijotti vain pää maassa mua. Ah, tän eteen on tehty niiiin paljon töitä! Paikkiksen lopussa yltämme lensi vielä kraakkuva varis, joita Eetu vihaa ylikaiken. Ei tehnyt elettäkään reagoidakseen linnun ääntelyyn, mikä lottovoitto!

Nyt kun on todella ainoa joka koirien ulkoilutuksesta vastaa, niin ymmärtää millainen ero erilaisilla lenkeillä on. Jos lenkki jää vähänkin lyhyeksi, niin koirien korvat ovat jatkuvasti herkkänä ja on pakko reagoida kaikkiin ääniin. Tänä aamuna heräsin jo ennen klo 9.00 ja lähdettiin pitkälle lenkille ennen kouluun menoani. Kierrettiin läheisiä kortteleita ja poikettiin siitä lopuksi metsään. Kotiin päästyämme naksutin vielä molemmille (lähinnä Eetulle, Unto oli sen verran väsynyt) tassujen pyyhkimistä pyyhkeeseen. Oli muuten väsyneitä poikia. Kotiin päästyäni vastassa oli taas kaksi ylienergistä jätkää, jotka olisivat voineet heitellä vaikka voltteja - ja eikun lenkille! Tunnin lenkin jälkeen pojat olivat taas huomattavasti rauhallisempia. Olin käynyt aiemmin eläinkaupassa ostamassa juttuja, kuten uuden shampoon (heihei unskin turkki) ja samalla uusia leluja. Huomasin että meillä ei oikeastaan ole kuin aktivointileluja ja palloja, joten piti saada muutama retuutuslelu. Jämsässä koirilla oli jatkuvasti esillä muutama korillinen leluja, enkä oikein tykännyt siitä. Nyt näyttivät eläimet siltä kuin olisi ollut joulu, synttärit ja karkkipäivä yhtäaikaa, kun heitin uudet lelut naamojen eteen. Unto rakastui lörppöön kumikanaansa, jota se tapporavisteli täysillä ja heitteli ympäriinsä. Eetu meinasi kiipeillä seinille, kun kaivoin esille ostamani vinkuvan tennispallon: maailman parasta! Oli ihana katsoa miten elukat osasivat oikeasti arvostaa leluja, kun niitä ei ole ollut yllinkyllin esillä!

Illalla paneuduttiin vielä Eetun kanssa avoimen liikkeisiin, joita ei päivällä treenattu. Olin yllättynyt miten hyvin se muisti tiukan kapulan pidon! Pyörittiin hetki kapula suussa lattialla sekä perusasennossa, muta kun homma näytti toimivan niin uskalsin jo siirtyä kapulan palauttamiseen. Lopulta tehtiin noutoa lyhyeltä välimatkalta ja joka kerta palautti hyvällä pito-otteella, l-o-i-s-t-a-v-a-a! Vielä kaukot ja paikkamakuu, joissa ei moitittavaa! Unski teki vielä hetken perusjuttuja, mutta eläin oli ihan väsynyt joten ei viitsitty paljoa tehdä

Oli kyllä positiivinen yllätys huomata miten hyvin Eetu teki, vaikka taukoa on ollut. Työskentelymotivaatio oli huipussaan!

Kiitos kuvista (ja tietty seurasta) Milenalle!

kummakos on olla rohkea, jollei pelkää

Koirilla on nyt viikko elämää Joensuussa takana ja voisi olla aika kirjoittaa kuulumisia. Sunnuntaina tosiaan päästiin kotiin vasta myöhään illalla ja ensimmäisenä yönä pojat olivat todella rauhattomia. Alkuviikon ne olivat todella levottomia eivätkä malttaneet oikein rauhoittua edes silloinkaan kun olin kotona. Ulkona pöhistiin jokaiselle vastaantulijalle ja tervehtiville naapureille huudettiin kurkku suorana. Lenkit pimeinä syysiltoina eivät muutenkaan ole mitään herkkua, niin vieläpä kahden pimeydelle pöhisevän koiran kanssa. Eetun käyttäytyminen näissä on jo tuttua, koska sitä ahdistaa hieman ulkona pimeässä. Unton käytöstä jouduin pohtimaan päässäni, koska ei se ennen ole ollut noin epävarma äänistä ja ihmisistä. Jossain vaiheessa lamppu syttyi: mörköikähään se. Eetu oli tismalleen samanlainen Unton ikäisenä. Hävettää myöntää, mutta Unto on oikeasti kasvanut silmissä! Vieläkin pidän sitä pienenä pentuna ja kakarana. Totuus on valjennut, kun olen katsonut tätä nykyistä narttujen huumassa elävää, merkkaamista elämäntehtävänään pitävää urostani. Ihankuin ei olisi tarpeeksi tekemistä muistutella koirille miten mun kanssa hihnassa kävellään, niin yksi vieläpä kiskoo pää kolmantena jalkana eteenpäin ja liimautuu jokaiseen hajuun kiinni. Ihan uutena juttuna on tullut myös tämä kusen nuoleskeluilme - ah urokset! Päivien edetessä pojat ovat kuitenkin kotiutuneet paremmin ja yöt nukutaan rauhassa

Pakko vielä palata siihen, miten meidän syysloma meni Jämsässä. Keskityttiin siis arkitokoiluun ja käytiin aksaamassa kaksi kertaa, vanhan ryhmämme treeneissä ja itsekseen Evien ja Soolon kanssa. Ryhmän treeneissä tehtiin yhtä rataa, jota koitettiin aina parantaa. Yllättävän hyvin pakka pysyi kasassa, vaikka taukoa on ollut. Tuttu raivoeläinhän sieltä tuli esiin, mutta osasin pitää hallinnassa ja mielentilan itellä oikeana. Palautetta sain edelleen surkeista näytöistä: näytän esteet kädellä, mutta lasken sen heti kun koira on lukinnut esteen. Näin koira alkaa kääntämään itseään tiukempaan kurviin jo hypätessä, kun mun näyttö niin sanoo. Pitäisi vissiin päättää ohjaanko kädellä vai pelkällä kropalla. Kokeilin sitten huvikseen lopussa yhdellä radalla ohjata pelkällä kropalla ja hartijalinjalla ja hyvin koira luki sitä. En tajua miksen osaa pitää käsiä kokoajan ylhäällä kun meen radalla. Entinen kouluttajamme totesi, että meidän tekeminen oli todella hyvää kun ei ollut pitkään aikaan nähnyt, kiva kuulla! Viikolla käytiin myös omatoimisesti treenaamassa, silloin keskityttiin keppeihin ja kontakteihin. Puomilla koiran piti itse juosta ottamaan kontakti, vaikka jäin jälkeen. Vähän piti innostaa koiraa etenemään, kun meinas jäädä mua odottamaan. Kepeillä erilaisia kulmia, jotta saadaan varmuutta niihin. Pakko vielä kertoa, että pääsin ohjaamaan collieta! Oli hauskaa kokeilla tehdä maxi koiran kanssa!

Muuten ollaan tehty paljon viikon aikana! Lenkkeilty kodin lähistöllä sekä keskustassa. Yhtenä iltana mentiin tarkoituksella illalla keskustaan, jotta olisi pimeää ja paljon vastaantulijoita. Koirat alkoivat rentoutua, kun huomasivat etteivät pimeästä ilmestyvät ihmiset tehneet mitään pahaa. Pojat ovat päässeet myös rällästämään uusien tuttavuuksien kanssa, kun ollaan nähty Minni-tolleria, Rilla-pyrriä sekä shelttejä Meelaa, Minttua ja Myrniä. Eilen meillä oli pieni corgimiitti, kun nähtiin Simo-pemua ja Leego-cardia. Pakko kertoa tähän väliin, että en ole voinut uskoa silmiäni kun oon katsonut Eetun menoa. Ennen se ei tykännyt pienistä koirista yhtään eikä suostunut leikkimään corgien kanssa. Nyt se rällästi hullunlailla shelttejen kanssa, sai hirveitä hepuleita ja jahtasi jopa Unskia vapaaehtoisesti, vaikka muitakin leikkikavereita oli. Oikein otti vauhtia ja hyökkäsi Unskin kimppuun! Onnesta soikeana jahtasi myös Leegoa ja leikki niin kuin corgit leikkii keskenään. En enää edes muistanut tälläisen Eetun olevan olemassa, sillä se ei ole ikuisuuteen leikkinyt näin. Ei voinut kuin nauraa ja hymyillä, kun toisella oli niin kivaa. Unto taas on ottanut kaikki uudet ystävänsä avosylin vastaan!

Kuvituksena meidän ihanista ihanin kokoonpano, jolla vietettiin koko kesä. Niin monet aamut ja illat istuskeltiin tuon talon portailla, juteltiin koirista ja elämästä sillä aikaa, kun eläimet temmelsivät yhdessä pihalla. Elämän pieniä iloja, sellaisia hetkiä kun ei vaihtaisi mitään pois ♥

maailman paras eetu

3-vuotta! ♥

Niin monien vuosien odotus ja haaveilu ja sitten 3 vuotta taaksepäin ikuinen unelmointi tuli päätökseensä. Vain yksi voi olla ensimmäinen enkä olisi voinut paljoa parempaa toivoakaan. En vaihtaisi sitä silmien kimmellystä, heiluvaa häntää ja onnellista mörinämurinaa mihinkään. Löllökieli, unikurina - pieniä ihania asioita, jotka voin yhdistää vain Eetuun. Näiden vuosien aikana siitä on kasvanut niin hieno ja lojaali koira, jossa on temperamenttia. Se lukee ajatukseni, tai oikeastaan se tietää ne. Tänään päästin koirat autosta pihalle ja autoa lukitessa katsoin, että mihin Eetu jo hävisi. No se oli jo juossut uudelle kotiovelleen ja odotteli oven edessä tyytyväisenä

Maailman rakkain isokorva ♥

radalla taas

Päätin kirjoittaa aiemman tekstin uusiksi, jotta se olisi edes vähän selkeämpi. Tosiaan viimeksi oli lupausta siitä, että Unto lähtee Jämsän reissun yhteydessä kanssani Joensuuhun. Noh, sain myöhemmin tietää että reissun jälkeisellä viikolla mulla on viitenä (5) päivänä töitä ja seitsemänä (7) töitä - eli ei mikään paras ajankohta totuttaa koiraa uuteen paikkaan. Hetken suunnittelin ottavani Eetun, mutta sekin suunnitelma kaatui viimeistään siihen, kun sunnuntaiaamuna Eetu ei kyennyt seisomaan saati kävelemään ja nilkutti takajalkaansa. Onneksi jalka oli jo palautunut ennalleen lähtöpäiväni aikana. Koiraton arki siis jatkui aina tähän päivään asti, kun tulin syyslomalle Jämsään. Vietetään täällä tuleva viikko ja sitten koirat tulevat vihdoin mukanani Joensuuhun!

Ei tarvitse edes sanoa kuinka ikävä poikia on ollut ja kuinka iloisia ne olivat mut nähdessään. Samantien puettiin lenkkivaatteet päälle, taskut täyteen ruokaa ja metsään. Yritän tämän viikon aikana kuroa erossa ollutta aikaa takaisin ja muistutella koirille miten minun kanssani käyttäydytään. Lähinnä siis pieniä asioita, joita muut perheenjäsenet eivät koirilta vaadi

Metsässä tehtiin paljon luoksetuloja ja molemmat olivat hyvin kuulolla. Molempien koirien (enemmän Unton) kanssa vasemmalla puolella kävelyä. Ohitustilanteet menivät ihan kivasti ja koirat keskittyivät muhun. Viimeisen vastaantulijan kohdalle otin kepin käteen, jota pojat tuijottivat haltijoituneena eivätkä kiinnostuneet ohittajasta yhtään. Lelupalkan voisi pitää jatkossakin! Kotona jatkettiin treenejä yleisellä hömpällä ja vähän tokolla. Unto teki ensin kieppiä, maahanmenoa ja lopuksi perusasentoa. Alkaa tarjoamaan tosi hyvin sivua itse ilman käskyä ja ei tarvitse enää käsiapua kuin pieneen vinkkaavaan apuun. Myös maahanmeno sivulla toimii. Katsekontaktia ottaa hyvin peruasennosta. Voi ihanaa leijonapoikaa, miten täysillä se oli mukana! Jatkuvasti aivastutti, kun oli niin huisia ja motivaatiomittari hipoi tuhatta!

Silti Unskia ei voi verrata meidän ykkösmieheen. Eetu oli ratketa liitoksistaan: niin kovasti se halusi tehdä mun kanssa! Häntä vispasi satasta ja sähäkkänä tarjosi kaikkea mitä osaa. Muisteltiin aluksi tulevan koiratanssi koreokrafian liikkeitä, mutta nää tuntui tähän tilanteeseen liian helpolta. Keksin sitten vähän lennosta opettaa Eetun kävelemään mun alla, kun liikun nelinkontin. Hoksasi tosi nopeasti ja menee maahankin käskystä tässä asennossa. Oivoi, tuntuu idiootilta selittää tästä tempusta koska se kuulostaa erittäin typerältä mustaa valkoisella :D Mutta tosiaan paremman treenaamisen puutteessa kehittelin Joensuussa meidän koreokrafiaa taas kerran. Itsehillinnässä oli taas pidättämistä, kun olisin halunnut tunkea ohjelman täyteen temppuja ja keksiä kaikkea hienoa, mitä koiralle voisi vielä opettaa. Noh, olin kuitenkin viisas ja nyt ohjelma näyttää hyvältä! Kunhan pääsen vielä käytännössä kokeilemaan koiran kanssa (ei, en myönnä että olisin harjoitellut sitä yksinäni musiikin tahdissa) niin nähdään miten toimii!

Olemme siis hengissä ja tulemme olemaan, varautukaa postauksiin! Huomenna voisin viedä ainakin Unton keskustaan pyörimään ja treenata lisää perusasentoa. Tuntuupa kummalliselta tehdä ohjelmaa vain Unskille ja todeta, että ehkä Eetun ei ole pakko tehdä mitään erityistä. Okei, Eetun kanssa tehdään esineruutua, kännykän piilotusta tai temppuilua. Tuota intoa on pakko hyödyntää, jotta koira pysyisi nahoissaan. Ja vielä mainittakoon, että Eetu menee niiiiin laihdutuskuurille! Yllä olevaan kuvaan se ei vielä yllä, mutta on vähän turhan tanakka

agirotu 2012 (kirjoitettu corgiset-lehteen)

”Corgithan vetää hyvin”

Agirotu 2012 järjestettiin 29.6-1.7 Kuopiossa, järjestäjänä Hukka-Putki. Agirotu on tapahtumatäyteinen viikonloppu kaikille agilityn harrastajille. Perjantaina kilpailtiin viralliset kaikkien luokkien hyppy- ja agilityradat. Lauantaina lajin huiput kilpailivat avoimesta Suomenmestarin tittelistä sekä 3.lk kisaaville oli kansainvälinen kilpailu. Sunnuntaina hömppäiltiin kunnolla, kun päivän pääohjelma oli rotujoukkuekisa, jossa palkittiin parhaiten suoriutunut sekä pukeutunut joukkue. Tänä vuonna teemana oli latino tico tico-tunnelmissa.

Lokakuun viimeisenä päivänä Reetta linkkasi Corgisti-nurkkaan Agirotu 2012 tapahtumasivun ja kirjoitti perään ”who’s with me??!!”. Ei mennyt kauaa, kun harrastajat ilmaisivat mielenkiintonsa ja nopeasti meillä olikin alustava joukkue kasassa. Innokkaita osallistujia löytyi niin lajia aloittelevista kuin pitkään kisanneistakin. Ulkopuoliset tulivat keskusteluun kannustamaan meitä viemään ideaa eteenpäin, mikä oli erittäin innostavaa. Ihanaa että muutkin corgi-ihmiset halusivat meidän osallistuvan! Sovimme Anun ilmoittavan meidät rotujoukkuekisaan, johon pemu-joukkuetta ei ole saatu sitten vuosiin. Talven edetessä pidimme yhteyttä facebookissa ja suunnittelimme joukkuettamme.

Huhtikuussa viimeistään oli selvillä joukkueen kokoonpano. Alunperin Anun piti osallistua joukkueeseen Nemin kanssa ja Tsäpän olla varakoirana. Onneksi meillä oli aktiivinen varajäsen, sillä Anun kipeän selän takia he eivät päässeet mukaan. Anu oli silti loppuun asti aktiivisesti mukana joukkueessa ja hoiti ilmoittautumisemme. Iso kiitos siitä, Anu! Niin alkoi kutkuttava odotus kohti heinäkuuta.

Heinäkuun koittaessa päivä oli aurinkoinen ja Agirotua oli tullut seuraamaan paljon ihmisiä. Toisiaan erikoisemmat pukukilpailun asut hauskuuttivat ja värittivät tapahtuman ilmettä. Sekaan mahtui niin smurffeja, batmaneja kuin ruotsalaisiakin. Koirien asusteet oli pidetty hillittynä, mutta hauskoina. Pukukulkueen aikana jokainen joukkue esittäytyi ja piti itsensä mahdollimman paljon näkyvillä. Itse emme kulkueeseen osallistuneet, koska päätimme jättää pukeutumisen vähemmälle. Joukkueemme tunnuksena oli kuitenkin harmaa paita ja huivi kaulassa.

Tapasimme toisemme ilmoittautumispisteellä ja itse näin joukkuetoverini vasta ensimmäistä kertaa. Oli ihana nähdä niin sporttisia corgeja, joiden kanssa oikeasti harrastetaan ja tavoitellaan tuloksia. Samaan aikaan paikalle saapui myös Emmi, joka tuli henkilökohtaiseksi valokuvaajaksemme. Saimme odotella pidemmän aikaa oman vuoromme alkua, joten ehdimme hyvin katsella muiden suorituksia ja tutustua rataan sivustapäin. Kuitenkin juuri ennen omaa vuoroamme alkoi taivaalle muodostua uhkaavia pilviä ja pian saimmekin rankkasateen niskaamme. Onneksi osasimme ottaa kohtalomme huumorilla ja pidimme hyvää joukkuehenkeä yllä, vaikkakin hieman kosteissa tunnelmissa. Hetkittäin sade lakkasikin, mutta alkoi aina uudestaan. Emme tässä vaiheessa enää elätelleet toivoa hehkeästä joukkuekuvasta! Onneksi aurinko alkoi paistaa juuri, kun menimme tutustumaan rataan. Joukkueemme ankkurina toimi Rulla, jonka jälkeen lähti Eetu, Tsäpä ja sitten Summa. Menimme hyvissä ajoin virittelemään koiria lähdön läheisyyteen, jossa raivopäiset corgit sekosivat nähdessään mitä pääsivät tekemään.

Reetta ja Rulla starttasivat siis ensimmäisenä. Meno oli sulavaa ja 3.lk kisaavien yhteistyö toimi hienosti. Rata menikin puhtaasti aina puomin alastuloon saakka, jonka tuomari katsoi oudosta kuvakulmasta. Tuomarin silmään siis näytti, ettei Rulla koskenut kontaktiin ja nosti käden virheeksi. Loppusuoralla Rullalta putosi toinen rima okserilla, mutta muuten hienosti maaliin. Seuraavana lähdimme Eetun kanssa, jonka kanssa teimme puhtaan radan lukuun ottamatta samaa puomin alaskontaktia, jonka tuomari katsoi virheeksi. Videolla kuitenkin näkyy selvästi, miten molemmat koirat koskevat kontaktialueeseen. Kolmantena jatkoivat 2.lk kilpailevat Kati ja Tsäpä, jonka yhteistyö sujui myös hyvin. Ikävä kyllä Tsäpä juoksi renkaan välistä, mutta Kati korjasi hyvin ja viimeinen tiimimme jäsen pääsi matkaan. Myös Sarin ja Summan radan suorittaminen meni hyvin pienistä virheistä huolimatta. Yleisesti ottaen jokaisen joukkueemme koirakon suorittaminen oli sulavaa ja varmaa kauneusvirheistä välittämättä. Yksilösuoritukset eivät eronneet paljoakaan toisistaan, sillä jokainen koiramme veti radan vauhdilla ja tunteella, juuri corgimaisella tyylillä. Parempaa suoritusta ei olisi voinut toivoakaan, joten kaikki olimme ansaitusti hymy korvissa maaliin tullessa!

Kokoonnuimme vielä iloitsemaan onnistuneesta suorituksesta ja ottamaan joukkueen yhteiskuvan. Näillä kuvilla sitten todistetaan, että mukana ollaan oltu! Samantien radalta päästyämme aloimme suunnitella seuraavaa vuotta ja tulevaa Agirotu 2013 joukkuettamme.  Kaikki ilmoittivat olevansa alustavasti mukana ja toivomme saavamme muita innokkaita harrastajia mukaan. Reetta ehdotti myös, että pyytäisimme venäläisiä corgiharrastajia mukaan tiimiimme. Näillä näkymin saisimme siis useamman joukkueen, mikä olisi valtavan hieno juttu. On hienoa, että tällaisia aktiivisia harrastajia löytyy, joiden kanssa saamme rotuamme tunnetuksi harrastuspuolella. Ikävä kyllä ihmisillä on yhä luuloja, ettei corgista olisi harrastuskoiraksi. Onneksi me kaikki tiedämme sen olevan enemmän kuin väärin ja toivon mukaan tulevaisuudessa olemme vieläkin aktiivisempia! Oli hienoa päästä tällaiseen hauskaan tapahtumaan näyttämään mihin corgista on. Kaverini kertoi ihmisten hämmästelleen meidän suorituksen aikana ja olipa yksi todennut että ”corgithan vetää hyvin!”. Tällainen kommentti ei voi kuin hymyilyttää! Rotujoukkuekilpailun tulosten julkaisun jälkeen meinasivat silmät tippua päästä: olimme 37 joukkeesta sijalla 18! Tämä on todella hieno saavutus, sillä joukkeita oli paljon ja rotumme ei ole vauhdikkaimmasta saati helpoimmastakaan päästä. Tämä siis todistaa, että annettu panos kannatti. Tulkaa siis ehdottomasti ensivuonna kaikki kiinnostuneet mukaan, jotta saadaan mahdollisimman paljon iloisia pötkylöitä radalle juoksemaan iloisten ohjaajien kanssa. Meitä ei voi olla liikaa!

Kiitos Anulle, Reetalle, Katille ja Sarille kivasta joukkuehengestä sekä Emmille valokuvaamisesta!

Joukkueen jäsenet:

Melissa Markki ja Eetu, kilpailee 1.lk

Reetta Korhonen ja Rulla, kilpailee 3.lk

Kati Murtola ja Tsäpä, kilpailee 2.lk

Sari Sutinen ja Summa, kilpailee 1.lk

utelias pikkupoika halus kääntää joka kiven

Eksyin katsomaan omia youtubevideoitani ja ei olisi varmaan pitänyt. Ikävä nousi potenssiin tuhat ja ilmoitin äidille, että ainakin toisen pojista tulen hakemaan viikonloppuna. Koiraton arki saa riittää! Ajattelin olevan helpompaa ottaa ensin vain toinen ja näin tehdään. Meillä nimittäin alkaa uusi koulutus tuohon takapihalla haukkumiseen ja vastaavaan, tällä kertaa tutun koirakouluttajan kanssa. Ensin koulutusta tehdään molempien kanssa, mutta luultavasti haen kyllä Unskin jo viikonloppuna. Näin äiti jatkaa koulutusta Eetun kanssa Jämsässä ja minä ensin vain Unskin kanssa. Tuntuupa ihanalta päästä aloittamaan puhtaalta pöydältä! Kotikotona tuntui turhauttavalta opettaa koirille tiettyjä käyttäytymistapoja (esim. miten käyttäydytään kun vieraita tulee) kun kaikki eivät niitä noudata. Omassa kodissa olen se joka päättää miten tehdään! Siksi päätin tehdä pientä listaa siitä, mitä tullaan Unpen kanssa tekemään ajalla jolloin ollaan kahdestaan. Vielä en tiedä vaihdetaanko vuorostaan sitten niin, että minulle tulee Eetu ja Unto on hetken Jämsässä. Alla siis laaja lista jutuista, joita pitää muistella ja kiinnittää huomiota!
 

Lenkillä
- hihnakäytös (kävellään vasemmalla puolella, ei poukkoilla mihinkään)
- käytös ohitustilanteissa eli käskystä vierelle kävelemään (Eetulla "tässä" käsky) ja siinä pysyminen. panosta myös ohituksen lopettamiseen, eli koira pysyy vierellä eikä haahuile toisen perään
- luoksetulon vahvistamista joka lenkillä!!

Kaupungissa
- erilaiset kulkuneuvot ja vastaavat tutuksi, jotta niihin ei tarvitse reagoida
- ruuhkassa liikkuminen
- suojatiet (ylittäminen hallinnassa, liikennevaloissa odotetaan nätisti)
- hengailu (osaa myös rauhoittua jos vain istuskellaan)

Kotona
- ovikello!! saa olla innoissaan, mutta ei kuolla onnesta vaikka joku tulisi
- matto takaoven edessä, jolle mennään käskystä (Eetulle opetettu peti sanalla "paikka", mutta molemmat ei mahdu samaan petiin)
- turhille äänille huutaminen vähemmälle
- takapihalla ollaan hiljaa, tai lennossa sisälle. tee koiralle selväksi tapahtumaketju: jos haukut, sisälle
- "POIS"-käsky. pyynnöstä siirrytään pois sohvalta, sängyltä, vieraan sylistä...

Aktivointi
- tokoa
- 2on2off-kontaktit
- paljon aktivointileluja, jotta tekemistä: auttaa niin moneen asiaan kuten turhaan haukkumiseen, stressiin, mun tavaroiden tuhoamiseen
- koirapuistot: tapaa paljon erilaisia koiria, pääsee leikkimään erilaisten koirien kanssa ilman E:tä
- koirakaverit (Joensuulaiset, hoi!)
- kaupunki (uudet asiat ovat jännittäviä)

Muistilista
- aktivointileluja ja virikkeitä takapihalle (keskittyy niihin, ei liikaa tarkkeilemaan naapureita)
- yksinoloa pienissä pätkissä: ei stressaa
- yksin jäädessä paljon virikkeitä, jotta ei syö mun omaisuutta
- tee yksinjäämisestä mukava asia!
- ota Unto mukaan kavereille ja muihin mahdollisiin paikkoihin, oppii rentoutumaan niissä paremmin


Kuten näkyy niin lista on aika yksityiskohtainen ja tarkoituksella laaja. Nyt pitäisi saada enää se leijonapoika tänne :)

kaksi maailman pienintä ja tärkeintä sydäntä

Pakko kirjoittaa nyt, kun hetki on käsillä. Pakko kirjoittaa, jotta muistaisin. Muistaisin tämän hetken ja miltä silloin tuntui. Voit laskea leikkiä siitä, että muuttaisit ilman koiria. Voit sanoa olevan okei, etteivät ne asu jatkuvasti kanssasi. Voit todeta, että viikot menevät nopeasti ja näet niitä kyllä usein. Mutta kun sanat muuttuvat todeksi ja tämä hetki tulee, niin tietää olleensa niin väärässä

Tultiin Joensuuhun eilen porukoiden, veljen ja koirien kanssa. Ilta meni muuttokuorman purkamisessa ja huonekalujen kokoamisessa. Eetu rauhoittui uuteen paikkaan nopeasti, mutta Unto stressasi ja piipitti koko illan. Käytiin tutustumassa uuteen paikkaan iltalenkillä ja poikettiin viereiseen tyhjään koirapuistoon. Siitä vielä kävelemään viereiseen ihanaan, isoon metsään. Yön muut perheestä nukkuivat lattialla patjoilla ja minä sängyssäni. Eetu kiepahti samantien patjalle lattialle nukkumaan: mikä parempaa kuin rakkaat ihmiset yhdessä kasassa. Yritin sitä pari kertaa pyytää viereeni sänkyyn, koska tiesin sen olevan viimeinen yö hetkeen. Mutta koira on koira, eikä se ymmärrä tällaisia asioita ja päätin sen antaa olla miten haluaa. Unto rauhoittui lopulta sohvan alle ja nukkui siellä koko yön. Sohvan alusesta tuli Unton lempparipaikka, vielä hetki ennen lähtöä se löytyi sieltä. Koirapuistossa se löysi mutaojan, jonne oli pakko mennä mönkimään. Suihkussa totesin sille taas, että oli sen oma päätös syntyä niin karvaisena ja valkoisena. Juuri ennen lähtöä käytiin vielä lenkillä, joutui pidättämään kyyneliä

Kun koirat ovat paikalla, niiden läsnäoloa ei aina edes tajua. Näet, kun ne leikkivät yhdessä silmiesi edessä. Haistat, kun ne ovat saaneet myllätä elämänsä kyllyydestä mudassa ja hiekassa. Tunnet, kun ne tuovat sinulle lelun ja tökkäävät kuonolla jalkaasi. Kuulet, kuinka ne tuhisevat tai haukahtelevat unissaan sänkysi alla. Tunnet, kuinka ne ovat läsnä ja täyttävät olemuksellaan koko huoneen. Ne tietävät että pidät niitä silmällä ja uskaltavat levätä. Silti ne ovat samantien valmiina lähtemään mukaasi, kunhan otat ensimmäisen askeleen. Meidän erossa kysymys on vain muutamasta viikosta, mutta silti tuntuu niin pahalta. Tuntuu kuin joku pieni, mutta suuri osa olisi itsestä viety. Päätin kirjoittaa silti ensimmäiset fiilikset ylös, jotta muistaisin ne :)

Koiranomistajana sitä joutuu hymyilemään niin paljon, että välillä unohtaa kuka oikeasti sen hymyn saakaan aikaan. Maailman rakkaimmat, isokorvaiset pojat ♥

(c) Viivi Saarikko